keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Jumppaillaan

Hankin tasapainotyynyn, jonka avulla voi jumppauttaa sekä itseään että koiria :D Koiria varten se on, erityisesti Liinua varten. Tarkotus on sen avulla rueta pikku hiljaa vahvistamaan lihaksia. Tosin koiran jumppauttaminen tyynyn avulla ei suju niin kuin Strömsössä, mutta ehkäpä harjoitus tekee mestarin. Vasta ollaan otettu ensi tuntuma tyynyyn.

Liinun pitäisi siis seistä tyynyn päällä siten, että takajalat ovat tyynyllä, etujalat lattialla. Siinä pitäisi tehdä kylkitönimisiä, joita nyt on tehty lattialla. Voi sen kanssa tehdä kaikenlaista muutakin, mutta tuolla aloitetaan, kunhan nyt saan ensin Liinun edes seisomaan tyynyllä siten, että takajalat ovat sen päällä. Kyllä se jo joten kuten onnistuu.

Tyyny ekaksi omien jalkojen väliin ja sitten koira namin avulla vedetään jalkojen välistä niin, että se pakosta joutuu astumaan tyynyn päälle. Sitten vaan pitää saada molemmat takajalat siihen ja koira pysymään hetki paikoillaan. Ei näistä kumpikaan itsestään tassuja tyyny päälle laita ainakaan vielä.

Incallekin on hyvää harjoitusta, jos sen saa istumaan tyynyllä niin, että etujalat ovat lattiassa ja siitä sitten seiso istu liikettä.

Koiraa varten tyyny saa olla aika lituska, luki ohjeissa. Silloin se on sopiva, kun yhden tassun ollessa tyynyllä tassu on lattialla tai melkein lattiassa kiinni. 


Tyynyn toinen puoli on nypyllinen, me harjotellaan ekaksi sileällä puolella.

3 kommenttia:

  1. Me oltiin siellä lihastasapainokurssilla ja kokeiltiin tollaista tyynyä. On ollut ostoslistalla, eipä ole muistunut kuitenkaan kaupassa mieleen. Kiki meni mielellään tyynyn päälle. Kokeiltiin myös niin, että kaikki jalat tyynyllä ja siinä olikin haastetta. :) Mutta hyvä jumppaväline se kyllä on!

    VastaaPoista
  2. Onpa Kiki taitava! Saa nähdä, saanko näitä ikinä seisomaan kaikki jalat tyynyllä.

    Liinun kanssa aloitetaan tyynyharjoitukset vasta ensi viikolla. Nyt vaan vähän välillä totutellaan siihen. Piiran kehoituksesta tuon hankin ja hän neuvoi, miten Liinua siinä jumppautetaan. Hyvältä vehkeeltä se vaikuttaa, tuskin oli turha ja tarpeeton ostos.

    VastaaPoista
  3. Kotona jumpataan nurinpäin käännetyllä vadilla ja se on aika liukas, niin kiki on varmaan tottunut. Ja se on kyllä rohkea menemään erilaisille pinnoille, varsinkin namin kanssa :). Hyvä kun kirjoitit tyynystä niin ehkä mäkin muistan ostaa.

    VastaaPoista