torstai 11. lokakuuta 2012

Syksy Ruissalossa






2 kommenttia:

  1. Ei ihan postauksen asioita, mutta kumminkin. Kun Liinulla aika moinen riistavietti? Ja perrothan ovat olleet apuna monessa työssä historiansa aikana... Niin tiedätkö yhtään ihan metsälle koulutettua perroa. Itelle muutti lagotto, jollei tätä metsästysviettiä ole. Ja yksi sukulainen tähän palleroon kovin ihastunut on. Tiedän ettei heillä välttämättä riitä mielenkiintoa tämän kanssa puuhasteluun, mutta mies metsästää. Yritin vinkata perrosta, mutta kuuroille korville meni, silti aijon yrittää vielä. Eli miten perro mielestäni sopisi tälläiseen perheeseen, ite ajattelin mettästys kaveriksi. Ehkä minulla oisi pieni haave (jos, tämä koira edes ikinä tulee heille) myös päästä paimentamaan. Tai ainakin olen ymmärtänyt että joillakin perroilla on aika kova paimennusvietti?

    VastaaPoista
  2. On niin tapauskohtaista tuon riistavietin kanssa, toisilla on, toisilla ei. Incahan ei ollenkaan samalla lailla jahtaa pupuja kuin Liinu ja niilä on sentään sama äiti! Mutta ne on muutenkin ihan eri luonteisia. Tosin Inca on vanhempi ja "viisaampi" ja olen sille aikoinaan tehnyt selväksi, että antaa pupujen loikkia rauhassa. Mutta ei se ikinä ole ollut tuollainen kuin Liinu, joten sen vietti onkin ollut helpompi sammuttaa. Liinun sisko Leona on saman sorttinen kuin Liinu.

    Paimennusvietin kanssa on sama juttu, toiset syttyy, toiset ei.

    Facebookissa on espanjanvesikoira-ryhmä ja siellä jotkut perrot ovat ihan oikeasti mukana metsästyksessä. Kyllä perrosta on moneen ;)

    Kannattaa ehkä katsella eri kasvattajien koiria, mitä niitten kanssa harrastetaan, jos sillä lailla löytyisi sopiva yksilö paremmin.

    VastaaPoista