Sateen loputtua emäntä otti itseään niskasta kiinni ja vei koiransa juoksulenkille. Juoksimme kuntolenkin nyt kahteen kertaan, välillä oli pysähdys, kun emäntä kuntoili laitteissa ja Inca sai ihmetellä elämää sillä aikaa. Ja miten hienosti se taas juoksikaan. Se pysyi vierellä hyvin, vastaan tuli aika paljon ihmisiä, jotka niin ikään olivat sateen loputtua lähteneet lenkkeilemään. Me kuljimme "vastavirtaan", siksi vastaan tuli paljon ihmisiä. Ja vastaan tuli koirakoitakin useampia ja hyvin ohitettiin ne kaikki! Jopa kaksi vesikoiraa ohitettiin hienosti, mutta ne eivät kyllä olleet tuttuja vesikoiria.
Ja Inca oli siis ilman hihnaa ja juosta jolkotteli niin kuin se olisi meidän tapamme liikkua aina. Vastaan tuli jopa auto (!!!), joka pysähtyi meidän kohdalla ja kuljettaja kysyi, olenko nähnyt kolmea tyttöä, olivat karkuteillä. En ollut nähnyt. Ja tuo kaikki tapahtui ihan sujuvasti, Inca ei ollut moksiskaan tuossa tilanteessa. Sitten jatkettiin juoksemista.
Lopuksi tokoilimme vähän ja kävelimme mutkien kautta kotiin kivassa aurinkoisessa säässä. Mutta tuota ihmettelen, että Inca ottaa juoksemisen niin hienosti. Ehkä se funtsaa, että tää on emännälle joku tärkee juttu ja tässä nyt täytyy koirankin juosta jolkottaa vierellä, että homma hoituu mallikkaasti. Tai voihan tuo minun vauhtini olla Incalle juuri sopiva etenemisvauhti, sille "normaali" vauhti, ja siksi sen on helppo olla vierellä. Käveleminen koiran näkökulmasta nyt kumminkin on laahustamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti