perjantai 31. elokuuta 2012

Tokotuokioita

Olen käynyt Incan kanssa muutamaan otteeseen pitkästä aikaa tokoilemassa, ihan kotikutoista tokoilua lähellä olevalla hyvällä nurtsiplaanilla. Liekö ikä tehnyt tehtävänsä, mutta Inca on suoriutunut liikkeistä suureksi hämmästyksekseni hyvin. Minä en tosin vaadi seuruussa kiinniliimautumista tai muuta pilkunviilaustakaan, kunhan nyt puuhataan jotain aikamme kuluksi ja katsotaan mihin se riittää :D

Mutta siis esimerkiksi Inca jää liikkeestä seisomaan, mikä on ollut sille ennen ylivoimaisen vaikeaa harjoittelusta ja toistoista huolimatta. Nyt jää seisomaan ja odottaa, että tulen viereen ja saa luvan istua. Eihän se täydellistä ole tietenkään, en mene kovin kauas ja palaan aika sukkelaan takaisin, mutta se, että Inca jää liikkeestä seisomaan, on jo ihme!

Toinen vielä suurempi ihme on, että se menee liikkeestä makuulle, mitä en koskaan ole sen kanssa edes harjoitellut :O Tänään piruuttani kokeilin, onnistuisiko se ihan kylmiltään ja olin melkoisen yllättynyt, kun koira jäi käskystä maate ja minä jatkoin matkaa! Siinä se odotti, kunnes tulin takaisin viereen ja nousi istumaan kun sai luvan. Vautsi, että oli hienoa!

Kyllä Incasta tokokoiraksi on, jos emäntä vaan jaksaa pilkunviilausta :D Ainoa, mitä ei olla nyt harjoiteltu, on estehyppy. Pitäisi rahdata tai kehitellä joku systeemi nurtsille tai harjoitella sitä sisällä.

Tokoilun jälkeen olen tehnyt sille esineruudun, josta se muutaman kerran saa hakea esineen. Ja loppuhuipennus on, kun se saa naminetsinnät :)

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Hakua ja jahtia

Olen Incan kanssa hakukurssilla ihmettelemässä linjoja, keskilinjoja, kulmia ja muita kummallisuuksia ja opettelemassa metsään piiloutuneitten ihmisten hakua eli siis oikeassa elämässä eksyneiden ihmisten hakua.

No, Incahan on luontainen hakukoira, koska se ei tippaakaan arastele vieraita ihmisiä. Eilen oli meidän eka kerta ja ensin oli makkararinki ja Incahan menee ilman herkkuakin vieraitten ihmisten luo, mutta herkkujen kera tietenkin vielä innokkaammin. Näitäkään ihmisiä oltu ikinä ennen nähty, ihan uppo outoja olivat meille. Mutta eipä se haitannut Incaa. Potentiaalisia kavereita kaikki!

Ensimmäinen harjoitus meni siten, että kaksi "maalimiestä", jotka olivat naisia, menivät vuorotellen piiloihin eri suunnissa. Inca tosin näki, missä suunnassa ihmiset liikkuivat ja sinne suuntaan sitten lähdettiin kävelemään. Tai minä kävelin, päästin Incan irti heti, kun se osoitti menemisen merkkejä ja innokkaasti se juoksi ja löysi maalimiehet, joilla oli meidän omia herkkuja ja jotka kehuivat kuinka pätevä Inca on :D Pointti siis on, että on kivaa löytää metsästä ihmisiä.

Heti Inca hoksasi, mistä on kyse. Seuraavalla kerralla sitten maalimies menee piiloon siten, että koira ei näe. Ja piilo tarkoittaa vielä sitä, että maalimies on maastoutuneena sellaisen maastopressun alle.

Koira ei siis jäljestä, vaan sen on tarkoitus ilmavainun perusteella löytää kohde. Siksi maalimies menee piiloon eri suunnasta kuin mistä koira lähetetään etsimään. Jännää.

Kärsivällisyyttä tässä kyllä tarvitaan, kuten muissakin maastolajeissa. Koira joutuu odottamaan autossa kauan, kun yksi koira kerrallaan on hakuhommissa. Ja ihmisellekin se on kärsivällisyyttä vaativaa, mutta plussaa on se, että ollaan metsässä. Olimme lentokentän metsässä. Hyvin Inca autossa odotti, taisi torkkua. Kai se merkkaa pesää ja turvallista paikkaa. Ja välillä aina siinä oli liikettä, kun ihmiset toivat ja hakivat koiriaan. Olisikohan siellä ollut viisi tai kuusi koiraa.

Ja Liinulla omat harrastukset sen kun jatkuvat :( Moneen päivään ollakaan ehditty metsään, mutta tänään mentiin taas "jahtiin". En nähnyt, minkä perään Liinu lähti, mutta kai se jotain havaitsi jossain, koska koira viiletti taas missä viiletti, ei näkynyt, ei kuulunut. Jossain välissä näin jonkun otuksen, joka vissiin juoksi Liinua pakoon. Häätö on yhtä tyhjän kanssa. Liinu pyörtää vaan ympäri ja lähtee innoissaan jatkamaan jahtiaan. Tässä asiassa siitä ei helpolla saa nöyrää koiraa. Niin palkitsevaa juosta itsensä läkähdyksiin jahdissa.

Minun hermoni vaan eivät kestä näitä jahtireissuja, joten Liinu joutuu kulkemaan nyt remmissä. Ei nämä kaupunkimetsät sellaisia ole, että niissä voi koiran antaa viilettää mielin määrin. Jossain tuntureilla voisi koiran antaakin juosta, kun voisi olla varma, että ei ole autoteitä lähellä. Ehkä me muutamme Lappiin :D

Niin ovat ajat muuttuneet juoksujen jälkeen, että nuo eivät välitä toisistaan juuri ollenkaan ollaan sitten sisällä tai ulkona. Eivät ne peuhaa ja rieku keskenään, kuten taannoin tekivät ihan liikaakin. Metsälenkillä Inca kuljeskelee tosi rauhallisesti, se ei hötkyile mihinkään suuntaan, vaan löntystelee välillä turhankin verkkaisasti. Liinu taas menee nenä maassa turhankin innokkaasti. Sisällä kumpikin torkkuu omissa oloissaan.

lauantai 25. elokuuta 2012

Kiva päivä uida

Vaihteeksi ollaan vähemmän pupuisessa maisemassa nimittäin Paraisilla. Mukavan tyyni päivä oli antaa koirien turkeille suolavesihoitoja :-)

perjantai 24. elokuuta 2012

Sattuu ja tapahtuu, huoh.

Sarjassamme eläinlääkärireissuja tapahtui seuraavaa:

Eilen aamupäivän metsälenkillä, keskellä metsää, Liinu tuli jostain syrjäpolulta, nuoli etutassuaan, ei varannut sen päälle, alkoi kiljua, sille oli selvästi tapahtunut jotain, mutta ei siis aavistustakaan, että mitä. Ja emäntä ääri- ja ylihuolestui jälleen kerran.

Siellä sitten istuin märässä metsässä, Liinu pieni piiperöinen surkeana ja itkevänä makasi maassa kiinni minussa ja roikotti etutassuaan :( Pitkä tovi siinä oltiin rauhassa, jonka jälkeen yritettiin päästä liikkeelle. Vaan siitäpä ei tule mitään, jos toinen etutassu on kipeä. Kannoin Liinua, jolloin Inca alkoi hyppiä ympärillä ja minua vasten ja oli selvästi tohkeissaan siitä, että Liinua kannetaan. Sitä piti komentaa ja samalla piti saada Liinu pysymään sylissä, jossa se ei kovin mielellään ollut. Välillä laskin Liinun maahan. Vaikka se ei paljon paina, painaa se liikaa, kun kantamisesta on kyse.

Tällä tavoin kantamalla ja huilimalla päästiin polkuja ja kallioita pitkin kuntopolulle, jossa mietin, tilaisinko taksin lähettyvillä olevan tien päähän. Liinu kuitenkin alkoi askeltaa jalalla, ontuen ja vaivalloisesti, mutta kuitenkin päästiin eteenpäin ja vihdoin kotiin. Joko kipu laantui tai koira turtui kipuun, mutta loppua kohden kävely alkoi sujua paremmin.

Jalassa ei näkynyt mitään erityistä, mutta se oli selvästi turvoksissa. Epäilin (ja epäilen), että kyse oli jälleen ampiaisenpistosta, mutta en voinut sulkea pois kyynpuremaakaan. Ikinä en ole kyitä nähnyt tuossa metsässä, mutta se ei todista mitään. Takuuvarmasti niitä siellä on.

Menimme siis näytille luottoeläinlääkäriin varmuuden vuoksi. Lääkäri ei löytänyt myöskään mitään ulkoista merkkiä mistään, puremajälkeä tai pistokohtaa ja niveletkin olivat ok. Liinu oli rauhallinen ja antoi tutkia hyvin. Ohjeiksi sain seurata tilannetta. Jos jalka turpoaisi paljon, olisi kyse kyynpuremasta, jos ei, niin kyseessä on joko ampiaisenpisto tai mahdollisesti venähdys. Kortisonia olisin voinut antaa, mutta en antanut. Saimme särkylääkettä mahdollista venähdystä varten.

Metsässä ei paljon auta, vaikka pihalla olisi kymmenen autoa rivissä hätävalmiudessa. Metsästä on jotenkin ensin päästävä pois. Mutta kun kotiin pääsee, sitten onkin jo turvallisilla vesillä ja apu lähellä. Koira ei kaiketi ell-reissua olisi tarvinnut, mutta emäntä tarvitsi. Näin se vaan menee, eikä sille mitään voi.

Liinun tassun turvotus laski päivän mittaan. Ja muutoin Liinu oli suht normaali, ehkä vähän vaisumpi. Voi olla, että iltalenkillä jalkaan vähän sattui. Mutta kyllä taas otti sydämestä, kun ei tiennyt, mitä on tapahtunut. Enkä vieläkään siis tiedä, ampparia epäilen.

Käsivarret ovat kipeänä, ihmettelin aamulla, mistä se johtuu, mutta Liinun kantamisesta tietenkin. Liinu on hyvissä voimissa, kuten alla olevasta voi päätellä.

Ja sarjassamme pupujahdissa tapahtui seuraavaa:

Tänään olimme jo kotinurkilla tulossa metsälenkiltä, kun Liinu bongasi kaukana heinikossa olevan pupun. Siitä se ampaisi kuin ammuttu salama pupun perään, kun kerta vapaana oli. Niin meni menojaan, että taas ajattelin, tokkopa enää koiraa näen elävänä tai että pitää kutsua etsintäpartio vähintäänkin.

Me Incan kanssa seisoimme ja odottelimme, Incahan ei hievahda väkisin vetämälläkään minnekään näissä tilanteissa. Jotenkin sain sitä hilattua vähän matkaa eteenpäin. Varmaan kymmenisen minuuttia meni ja sitten aloin kutsua Liinua. Jostain kaukaa ja ihan eri suunnasta kuului kimeää ja hätääntynyttä haukuntaa. Lähdettiin äänen suuntaan. Ajattelin, että se on jonkun ketun hampaissa tai jossain jumissa. Ja jumissa se olikin. Tuossa on verkkoaita puolustusvoimien alueen ympärillä ja Liinu oli aidan väärällä puolella, läähätti ja yritti tulla aidan läpi.

Mitään aukkopaikkoja aidassa ei ole, yli ei pääse ja alikin vain harvoista paikoista. Kävelimme aidan toista puolta Incan kanssa pitkässä heinikossa ja pöheikössä, Liinu kulki aidan toisella puolella. Semmoiset 250 metriä mentiin, että tultiin paikkaan, josta Liinu pääsi ali. Se oli hengästynyt, märkä, kiihtynyt ja läkähdyksissä. Että huoh vaan. Häätö ei tässä tapauksessa ollut mahdollinen. Alan epäillä, autttaako se edes. Mutta kiitollinen olin, että koira oli hengissä ja hyvissä voimissa. Ehkä se on toivoton tapaus, alkaa tuntua siltä. Pitkän aikaa menikin, että ei olla pupun pupua nähty ja Liinu on kulkenut muutenkin melko rauhallisesti ja hajuista kiihtymättä metsässä. Noh, palattiin todellisuuteen.

maanantai 20. elokuuta 2012

Uintireissuja

Olemme käyneet oikein urakalla uimassa, kun vielä kesää on :) Siinä on vaan yhdellä uittajalla pikkuinen homma, kun on kaksi uitettavaa, jotka molemmat ovat innokkaita veteenmenijöitä, jos sinne jotain viskoo. Liinu etenkään ei tahdo nahoissaan pysyä, sillä energiaa riittää ja riittää. Inca on maltillisempi, se kahlaa valmiiksi jo pitkälle ja jopa ui ennen kuin lelu edes lentään, mikä tietenkin on hyvä kropan kannalta. Se on siis hyvissä asemissa, Liinu sen sijaan hyppii ja pomppii rannalla ja odottaa milloin lelu lentää, jolloin sekin lentää!

Kovin pitkiä aikoja koirat eivät vedessä ole, koska Liinu edelleenkin alkaa täristä melko nopeasti. Ei tuo rantavesi varmaankaan kylmää ole, mutta Liinulla vaan ei ole riittävän suojaavaa kerrosta luitten ja nahan välissä. Incan en ole koskaan nähnyt tärisevän. Pyyhkeet on aina mukana, vaikka koira tutkimusten mukaan tehokkaasti ravistaakin turkkinsa kuivaksi.

Uinnin jälkeen teemme lenkin joko Katariinanlaakson luontopolulla tai sitten lenkkeilemme joutomaalla, jossa erilaisia polkuja menee ristiin rastiin.

Liinu

Liinu edessä, Inca kauempana.

Hienoja kudelmia oli metsät täynnä lauantaiaamun metsälenkillä.

maanantai 13. elokuuta 2012

Viima

Nähtiinpä iltalenkillä pitkästä aikaa portugeesi Viimakin. Viimeksi kun nähtiin, neideillä oli juoksut, mutta eipä treffaaminen nytkään kovin hyvin onnistunut, kun molemmat ärähtelivät Viimalle. Liian liki ei vaan saa urokset tulla. Sitten meni hyvin, kun Viima käveli kävelytien toista reunaa ja me toista. Viimalla oli hieno kampaus, ei ihan rotumääritelmien mukainen, mutta sopi Viimalle hyvin:


Testissä

Ajelimmepa Kokemäelle ja takaisin, ei ihan kokonaan huvin vuoksi, vaikka emännällä kiva auto alla onkin nykyisin :D Liinu pääsi testiin ja tulos oli, että meillä on luottamuspula. Nyt vähän jäähdytellään eli pallutellaan Incaa, mutta ei Liinua. Paljon ei voi enää huomioimattomuutta nimittäin vähentää, kun se on aika minimissä muutenkin :O Tämä luottamuspula on osaltaan seurausta siitä, että en ole tarpeeksi selvästi osoittanut Liinulle sen asemaa suhteessa Incaan. Olisi siis pitänyt pallutella Incaa enemmän.

Olin siellä molempien koirien kanssa, koska halusin tietää, mikä näitten keskenäinen suhde on. Inca on The Boss! Niin kuin olla pitääkin. Näitten neitien välit ovat hyvät, ei mitään ongelmaa siinä. Nämä tokat Liinun juoksut tekivät siitä Naisen ja siitä olisi voinut seurata ongelmia, jos olisin toiminut toisin kuin olen (liikaa lällytyksiä). Olisi voinut tulla jotain valtataistelua tms. Lauman nartut juoksevat samaan aikaan, jos lauma on kunnossa tai miten sen nyt sanoisi. Eli samanaikaiset juoksut kertovat hyvästä laumahengestä :)

Ja itse testiin. Kolinatynnyri kolisi ja Liinu meni niin kauas kuin vain pääsi remmissä ja haukkui. Tokalla kertaa ei halunnut kulkea tynnyrin ohi. Incalla aikanaan ei mitään ongelmaa tässä. Sitä ei pienet kolinat säikäyttäneet.

Nukke, joka ponnahti maasta ylös. Liinu pinkaisi kauhuissaan taas niin pitkälle kuin vain pääsi ja sitä sai maanitella kerran jos toisenkin nuken hihaa haistelemaan. Inca kanssa ei aikoinaan ollut tässäkään mitään ongelmaa.

Kelkka. Huh, se vasta kamala oli!! Liinu pinkaisi taas niin kauas kuin pääsi ja tällä kertaa se pääsikin kauas, koska remmi irtosi kädestä. Ja nyt sitä ei tahtonut saada millään kelkan tykö, niin kamala se oli. Otettiin Incakin avuksi, mutta se ei paljon auttanut. Lopulta saatiin Liinu liki kelkaa, mutta vaikeaa oli. Incan kanssa tässäkään ei aikoinaan ollut ongelmaa. Se meni liiankin omatoimisesti nuuskimaan kelkkaa, että kas vaan, mikäs tähän tulla tupsahti, otanpa selvää.

Liinu ei siis luota minuun. Tämä korjaantuu pienellä jäähdyttelemisellä. Koska meillä ei mitään sen kummempia ongelmia ole, niin eipä sinne Kokemäelle tarvi tämän asian takia useammin mennä. Koirat kulkevat hyvin remmissä ja ovat muutenkin ok.

Vouvouvou-haukuntaa kuului Kokemäellä heti kun menimme pihaan. Koiratarhassa olevat perrot siellä haukkuivat. Ja Liinu haukkui jo autossa. Haukkui Peetsalle ja haukkui myöhemmin vaimolle, mutta hiljeni molemmilla kerroilla, kun oli saanut haistella, että kukas toi oikeen on. Tyypillistä vesikoiralle tämä vouvouvotus, ei sille tarvi mitään tehdä. Vahtiherkkyyttä löytyy.

Inca sen sijaan ei hauku. Se vaan menee ihmisten luo, nuuhkii ja on että jee kivaa, saako rapsutuksia.

Liinu on paljon pehmeämpi koira kuin Inca, joten se tietenkin tässä kuvioissa on hyvä ja siihenhän aikoinaan tähdättiinkin, että näin olisi. Arka tai pelokas koira se ei ole, jos olisi, testi olisi keskeytetty. Liinu pitää nyt vaan saada  nöyremmäksi minua kohtaan ja luottamaan minuun. Se tuli luokse kutsuttaessa kyllä reippaasti luo, mutta häntä ja korvat ihan väärissä asennoissa :( Pitäisi tulla nöyrästi luo, ei dominoivasti.

Mutta summasummarum, melko hyvin asiat kuitenkin ovat ja ne mitkä ei ole, fiksaantuvat helposti emännän topakammilla toimilla, kuten yleensäkin.

torstai 9. elokuuta 2012

Amppari :(

Liinu pieni piiperöinen meni ja tutustui amppariin, joka oli eksynyt sisälle :( Se oli ensin ikkunassa, unohdin sen ja sitten tunnin parin kuluttua se oli lattialla, jossa Liinu tietenkin suullaan tutki sitä. Olisi pitänyt heti hoidella amppari ulos.

Pistohan siitä seurasi huuleen ja kauhea itku :( Sattuu se. Kyllä oli Liinu surkeana. Huuli turposi, joten helppo oli havaita vikkelään, missä päin pisto on. Annoin kyytabletin, se kuulemma helpottaa kipua ja laskee turvotusta, on hyvä ensiapu, sanoi tyttö Petvetissä. Ja onneksi olen jo sen verran oppinut varautumaan, että kyypakkaus on kotona. Tabletti jauhelihan sisään ja suuhun. Kylmä myös helpottaa, joten annoin Liinulle pari jääkuutiota. Vähän vaikea on mitään kylmää siinä kuonolla pitää.

Inca karttaa kaikkia pörriäisiä "luonnostaan". Tosin sitä pisti viime kesänä maa-amppari ja siitäkin seurasi tavaton vinkuna, jota kesti pitkän aikaa. Silloin en antanut mitään ensiapua. Pisto oli kaiketi jalassa. Nuo kuonon seutuvien pistot voivat olla vähän hankalampia, joten varoiksi tuo tabletti.

Ehkä Liinu tästä oppi jotakin. Ja ehkä emäntäkin oppi, että kannattaa hoidella pörriäiset sisältä ulos heti ja pitää ensiaputarvikkeet aina ajan tasalla.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Iltalenkkiä Kupittaalla

Käväisimme taas mätsäreitä ihmettelemässä tosin koirille ne eivät ole enää mikään ihme. Incalle ne eivät ole olleetkaan, eikä Liinullekaan enää. Siellä se menee kuin kala vedessä, nuuskuttelee niitä pudonneita nameja, eikä välitä kaikenkarvaisista lajitovereista. Toki se niitä katselee välillä, mutta ei ole kyllä aikoihin ollut häntä koipien välissä, eikä koira pelokas. Toista oli viime syksynä.

Näimme siellä Touko-Poukon, perron, jota en ole ennen nähnyt, mutta joskus kauan sitten jotain Toukosta kuullut. Muistikuva on, että oli kyse siitä, että Incassa on jotain samaa kuin Touko-Poukossa. Ja itse asiassa olikin. Turkki oli väritykseltään samanlainen ja silmät myös olivat koirilla samanlaiset.

Liinu sanoi ensin vouvouvou Toukolle, mutta sitten se loppui ja sen jälkeen koirat eivät sen enempiä välittäneet toisistaan. Inca sai Toukon emännältä rapsutuksia, kuinkas muuten, kun niitä varta vasten kerjää, ja oli tyytyväinen :)

Kupittaalla on aina jos jotakin menossa. Me kävelimme mm. hetken aikaa ihan pyörätuolien vieressä, kun menimme samaan suuntaan kuin pyörätuoliporukka. Koirat vaan haistelivat nurtsia, eivätkä erityisemmin kai huomanneetkaan sähköisiä pyörätuoleja. Olisi voinut luulla, että ne ovat sen verran erikoisia kulkupelejä etenkin kun niitä oli useampia liikkeellä, että siitä olisi joku kommentti kuulunut, mutta ei.

Sen sijaan metallihäkkyrään kootut jätepahvit ja -kartongit aiheuttivat kyllä haukuntaa :o Tuo häkkyrä oli ihan paikoillaan, tietenkin, ja Inca alkoi haukkua sen nähdessään.  Liinu tietty yhtyi haukkuun, vaikka selvästi näki, että se oli ihan ulalla, mille Inca haukkuu. Kävelin vaan häkkyrää kohti ja kun päästiin kohdalle, Incakin lopetti haukkunsa. Kai se näytti joltain kummitukselta tai ainakin niin epämääräiseltä tunnistamattomalta esineeltä, että varoiksi oli haukuttava. On nämä mussukat niin hupaisia :)

Turkit lähti

Koirat pääsivät jälleen kerran turkeistaan, edellinen kerta oli joskus kesäkuun lopussa. Incan turkki näyttää tämän leikkuun jälkeen vaaleammalta taas kerran, mutta kai se väri sitten vaihtelee, milloin on vaaleampi, milloin tummempi. Liinu on kuta kuinkin entisellään.

Mukavasti koirat antoivat leikata. Incaa on niin kiva trimmata, kun siinä on massaa ja kokoa sen verran, ettei leikkuu ole semmoista pientä tuhertamista kuin se Liinun kanssa vähän on. Vaikka onhan Liinukin tosi nätisti ja antaa leikata joka puolelta, mutta trimmeri tuntuu niin suurelta Liinun pienessä kropassa. Mutta nyt on koirilla taas kevyemmät loppukesän lookit.

Liinu on saanut nyt olla metsässä vapaana ja melko hyvin se on pysynyt aisoissa. Ollaan leikitty emännän häviämisleikkiä, mikä saa Liinun ihan pois tolaltaan ja se suorastaan hätääntyy, kun ei näe minua. Mutta se on auttanut siihen, että Liinu pitää minua nyt tosi tarkkaan silmällä, joten ehkä sillä ei ole aikaa tarkkailla pupuja. Olen myös kieltänyt liiat haistelemiset. Saa haistella, mutta ei kiihtyä ja rueta säntäämään pitkin pöpelikköjä.

Inca saattaa seistä ihan lähellä piilopaikkaani ja katsoa sinne, mutta Liinu ei kiinnitä Incaan mitään huomiota, kun se ihmettelee, missä emäntä on. Inca on kyllä siinä mielessä fiksu, että se ei tule luokseni ja paljasta piiloa, vaan seisoskelee ja katselee lähistöllä, miten tilanne kehittyy. Se on juonessa mukana. Tosin, jos se ei näe, kun häviän, sekin hätääntyy. Sitä ei vaan tapahdu juurikaan, koska Inca on aina niin likellä. Ensi viikolla kuitenkin menemme Kokemäelle, koska haluan Liinun samanlaiseen käytöstestiin, jossa Inca oli vuosi sitten. Riistaviettiin ja vouvouvou-haukkumiseenkin ehkä saamme neuvoja samalla.

Ja vielä kuva, joka enteilee syksyn lähestyvän:



lauantai 4. elokuuta 2012

Fiinan kanssa lenkillä

Pitkästä aikaa näimme Sarin ja Fiinan, joiden kanssa teimme pienen iltalenkin, jonka lomassa suoritettiin valokuvaussessio. Liinu ei olekaan ennen nähnyt Fiinaa, mutta Sarin kylläkin, silloin, kun Liinu oli vasta pikkuinen pentu. Tokkopa siitä mitään muistijälkiä on jäänyt.

Fiina, Inca, Liinu

Ja tässä kolmikko vähän paremmassa järjestyksessä.
Lenkki meni hyvässä järjestyksessä, kunhan ensi-innostuksesta selvittiin. Liinu kommentoi ensitapaamista haukkumalla (kuinkas muuten) ja Inca olisi vaatinut rapsutuksia nyt eikä heti. Fiina oli rauhallinen tyttö, joka ei turhia hötkyillyt. Meidän kotikulmien hajut tuntuivat kiinnostavan Fiinaa erityisesti.

perjantai 3. elokuuta 2012

"Pentutreffit"

Paljon ei tarvitse muistaa, mutta senkin vähän, mitä tarvitsisi, unohtaa :( Unohdin siis kunnollisemman kameran kotiin, mutta onneksi edes puhelin on älykäs ja siinä jonkinmoinen korvaava kamera.

Kävimme siis L-pentueen pentutreffeillä Vehmaalla, pennut tosin ovat reippaasti yli 1-vuotiaita. Liinun sisaruksista mukana olivat Lilla, Leona, Poku ja Luca. Mukana tepasteli suvereenisti myös Tyyne-beaglevauva, joka asustaa Leonan kaverina sekä joukon seniori Inca.

Lohdullista oli huomata, että sisarukset tuntuivat olevan samaa kaliiberia :D Samanlaista älämölöä pitivät kuin Liinukin eli jonkinmoista vahtihaukkua kuului sieltä sun täältä ja kaikkea epäilyttävää oli, mille piti haukahdella enemmän tai vähemmän.

Liinulla ja Incalla oli välillä täysi tekeminen pitää arvon herrat Luca ja Poku pois kintereiltä. Pojat eivät millään tahtoneet uskoa, että juoksut on juostu. Molemmat neidit kyllä ärhentelivät oikein kiitettävästi liian innokkaille sulhoille.

Muutoin porukka oli sopuisaa ja kaikki tulivat hyvin juttuun niin metsälenkillä kuin lammen vedessä lotratessa. Oli oikein kiva treffata koiruleita, koiruleiden omistajia ja kasvattaja Liisaa. Vallan mukavat lenkkimaastot!

Tyyne-beagle kurkistelee mustan Pokun takana. Lilla vasemmalla, Liinu etualalla.

Blondit jossain järjestyksessä.

Tungosta piitsillä: Leona, Lilla, Luca, Poku ja Inca.

Vesikoirat ui: Inca ja Liinu.


Metsälenkillä: Liinu, Inca, Luca, Lilla ja Poku.

Metsälenkillä

Edelleen tungosta rannalla: Leona, Liinu, Inca, Luca, Poku ja Lilla.

Lilla


Inca mietiskelee syntyjä syviä.

Rapsuttajia riitti.



Oho! Koirat sikinsokin tai ainakin heikunkeikun!