maanantai 31. lokakuuta 2011

Inca vaisuna :(

Meidän remmilenkki loppui lyhyeen, kun huomasin, että Inca kävelee kummallisesti, silla lailla kuin vähän nyökyttäen. Joko se aristelee jalkaa tai selkää tai jotain jotain muuta paikkaa. Tai ei aristele, mutta se jokin paikka kaiketi sattuu. Ja se käveli remmissä muutenkin epänormaalin rauhallisesti. Lopulta se lysähti nurtsille, eikä suostunut lähtemään liikkeelle. Soitin sitten jo apuvoimia hakemaan meidät, kun näytti siltä, että siinä pientareella ollaan ja pysytään. Sain koiran kumminkin liikkeelle vielä, päästiin kyytiin ja kotiin. Sitten Inca jäi eteisen lattialle makaamaan.

Mitään paikkaa se ei aristele, ihan hyvin sain sitä tunnustella. Annoin neljänneksen särkylääkettä varoiksi ja nyt sitten katsellaan ja seurataan tilannetta. Voi hyvin olla, että Inca on satuttanut tai venähdyttänyt itsensä metsälenkillä, kun se meno kerta on sellaista kuin se on. Vauhdikasta. Muuta selitystä en keksi. Sille raisulle menolle pitää tehdä nyt stoppi tavalla tai toisella.

Liinukin tuli kummallisen rauhalliseksi. Se käpertyi heti, kun sisälle päästiin, nukkumaan, vaihtoi vain paikkaa muutamaan otteeseen, kunnes löysi sen lopullisen nukkumapaikan. No parempi niin, että ei rieku Incan ympärillä. Saa levätä rauhassa. Toivon vaan, että tämä on nopeasti ohi menevä juttu...just ollaan selvitty tassuhaavasta. Koiraihmisen arkea.

Lisäyksenä, että kävin rauhallisella iltalenkillä Incan kanssa ja nyt meno oli Incamaista, eikä se kuukahtanut kesken matkan. Koirilla on kuulemma valtataistelu meneillään, kuten oletin, eikä minun pitäisi puuttua niiden kisailuun. Riehukoot sitten. Saa nähdä, kummalla valtikka tulee aikanaan olemaan. Liinu ei ainakaan helpolla luovuta ja yritystä sillä on vaikka muille jakaa.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Koirien talutusta :)

Käytiin Paraisilla synttärijuhlilla ja oli koirilla taas ihmettelemistä, kun oli lapsia ja hälinää tuvan täydeltä. Siellä ne luikkivat parhaansa mukaan sotkeutumatta kenenkään jalkoihin :D Ja tulihan niitä rapsutuksiakin taas kumpaisellekin aivan riittävästi.

Viskarilaiselle ja tokaluokkalaiselle päivän kohokohta taisi olla, kun mentiin lenkittämään koiria! Mukaan lähti Inca ja Liinu, neljä lasta ja kaksi aikuista. Lenkille lähdettiin juuri siksi, että lapset saivat taluttaa koiria, se on niiiin kivaa! Hyvinhän taluttajat pärjäsivät koirineen ja koirat taluttajineen, vaikka ne taisivat olla kummissaan siitä, että minä en ollutkaan nyörien päässä. Outo juttu! Mutta sikseen hyvä, että koirat kulkivat remmissä niin, että lapset saattoivat niitä taluttaa ilman, että minun piti puuttua asioihin kovin paljoa ainakaan. Liinun kanssa nyt pärjää lapsikin vallan hyvin, Incan kanssa enemmän voi olla tekemistä, jos se sille päälle sattuu. Hyvin tokaluokkalainen sen handlasi :)

Pihalla lapset rakensivat agilitiradan kaikenlaisista ulkoleluista, kepistä, parista tiilestä, jonka päälle laitettiin lauta (=puomi). Rata ei kuitenkaan muistuttanut Incan tuntemia agilitiratoja, joten sen suorittaminen jäi lähinnä puomiin, jonka Inca jotenkin juoksi läpi. Namejakaan ei ollut taskujen pohjilla, joten eipä motivaatioita radan suorittamiseen senkään puolesta ollut. Se nyt kumminkin oli uutisoinnin arvoinen asia, kun Inca juoksi puomin läpi :D

Menomatkalla Liinu taas oksensi. Huoh. Ainoa vempele, jossa se ei ole oksentanut, on juna. Ehkä meidän pitää rakennuttaa rataverkko kotoa ainakin Paraisille :D Jostain olen lukenut, että koiran tasapainoelin kehittyy viiteen ikäkuukauteen mennessä, joten pian oksentelu saisi kyllä loppua, jos se tasapainoelimestä nyt riippuu. Pitää vaan olla tiukalla paastolla ennen pitempiä reissuja, niin ei tule ainakaan muuta ylös kuin mahanestettä. Lyhyet matkat menevät hyvin, ei ehdi tulla pahaolo. Muutoin Liinu on rauhallinen matkoilla, se ei inise ja ynise kuten Inca. Nyt tosin päästiin perille vähän vähemmillä haukotuksilla ja yninöillä kun viimeksi. Tässä asiassa ja tapauksessa harjoituskaan ei taida tehdä mestaria. No, kotiin tultiin sitten väsyksissä ja ilman oksenteluja ja suurempia ininöitä.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Ärhentelyvideo

Inca taas hermostu Liinulle, joka meni häiritsemään Incan unia ja ärinähän siitä kehkeytyi. Sitä ei kestänyt kun ehkä reilu minuutti, josta sain osan tallennettuakin en ihan alusta kuitenkaan. Inca oli tosi ärtsy, että itekin ihan säikähdin sen ensiärähdyksiä. Alkavat kovenemaan näköjään, kun jästipää ei usko vanhempaa. On Incassa sentään ytyä ja Liinussa sitkeyttä :) Toi Liinun sätkyttely on kyllä mainiota! Liinu tuli taas hakemaan apuja minulta niitä kuitenkaan saamatta.

Tuon ärhentelyn jälkeen ne sitten tuhersivat ihan rauhassa ja sovinnossa jotain leukapainin tapaista pitkät ajat.


Myöhemmin oli toinen vastaavanlainen tilanne ja sitten menin väliin ja tein selväksi Liinulle, että Incan annetaan olla rauhassa. Jotain rajaa!

tiistai 25. lokakuuta 2011

Synttäri- ja agilitipäivä

Liinu on nyt tasan 5 kuukautta, mutta emme me sitä mitenkään erityisesti ole juhlineet tai huomioineet. Jos ei nyt oteta lukuun, että päivänsankari tekee juuri selvää poronluista, jotka annoin koirille. Inca ei pahemmin välittänyt omastaan, mutta Liinulle kaikki kelpaa! Inca taitaa olla ihan poikki vauhdikkaitten treenien jälkeen.

Päivänsankari tuli sentään punnittua ja vaaka näytti tällä kertaa 10,5 kg. Jotenkin näytti vähän, kun luulin, että oltaisiin jo 11 kilon tietämillä. Taitaa meno metsässä ja pelloilla olla sen verran vauhdikasta, että ei paljon kerkeä kiloja kertyä. Tänään tosin tein namietsinnät taas pellolle ja siinä ne tuhisteli semmoiset 20 minsaa tiiviisti ja rauhallisesti, sitten Liinun keskittymiskyky petti ja se näki olemattomia ja alkoi haukkua niitä ihan tosissaan. Incakin yhtyi vähäksi aikaa haukuntaan tietämättä yhtään, mille Liinu haukkuu. Ketään ei näkynyt missään, ei ihmistä eikä elukkaa, eikä mitään kummia ääniäkään kuulunut, mutta kovasti Liinu haukkui ja pöhisteli. Mörköjä. Tovin koirat vielä sen jälkeen nuuskuttelivat, mutta namitkin taisivat olla jo vähissä ja nuuskutteluhan väsyttää koiraa tavattomasti, joten se siitä sitten loppui. Pitkän aikaa ne kuitenkin jaksoivat tehdä nenähommia!

Illan harkoissa mentiin keppejä, hyppyjä, putkea, rengasta, puomia, A:ta. Ensin tehtiin pätkissä ja sitten pätkät yhdistettiin radaksi. Kyllä se siitä :) Mitä Inca nyt jumittui putkeen, kun siellä kaiketi oli joku valtaisan ihana haju :o Ei meinannut tulla ollenkaan pois! A:n Inca menee ihan vauhdilla, eikä siitä nyt ole aikaakaan, kun oli työ ja tuska saada sitä A-esteelle, joten kyllä me ollaan edistytty. Ja tunnin lopulla pihalta alkoi kuulua koirien haukuntaa, kun seuraava ryhmä tuli paikalle. Ja vaikka hallissa sisällä oli haukuntaa ihan riittävästi, niin siihen Inca ei reagoinut, mutta niihin ulkoa kuuluviin ääniin piti reagoida eli haukahdella kesken radansuorituksen :o Hallin sisä-äänet eivät siis enää vaikuta Incaan häiritsevästi, mutta ulkoa kuuluvat äänet olivat eri juttu. Meiän hallivuoro, pois sieltä!

maanantai 24. lokakuuta 2011

Ärhentelyä

Kovin harvoin Inca ärhentelee Liinulle, mutta aina silloin tällöin ja usein siinä yhteydessä, kun Liinu tulee häiritsemään Incan unia. Tänään Inca sitten ärhensi vähän pitemmän kaavan mukaan ja oli tosi ärsyyntynyt Liinulle, sen näkee ilmeestä (silmät, kurtut otsalla, hampaat) ja kuulee äänestä. Liinu meni herättelemään Incaa ja siitä se rähinä alkoi. Kattelin vaan sivusilmällä, että miten tilanne edistyy. Liinu ei usko eikä anna periksi. Se läiskii Incaa tassuillaan, vaikka toinen kuinka ärhentää ja ottaa tassun suuhun ja näyttää vihaiselta.

Liinu tuli pariin otteeseenkin yrittämään, jos emännältä saisi tukea ja lohdutusta, kun toi toinen koira on niin kaamea, ärhentelee MULLE!! Eipä saanut muuta kuin tönimisen, että alas siitä, kun Liinu nousi minua vasten, ja selän kääntämisen. No, Liinu meni jatkamaan Incan härnäämistä ja Inca jatkoi ärisemistä. Lopulta tilanne raukesi siihen, että Liinu antoi kuin antoikin periksi, kävi ensin lattialle maate ja siitä se vaivihkaa käveli luukupille hakemaan luuta ihan muina koirina.

Tuo Incan ärhentely ei ole semmoista sähäkkää ja äkkipikaista, luulisi olevan tehokkaampaa kun oikein äkisti ja yllättäen sähähtäisi. Yodohan hyvin terävästi sähähti Incalle ja Inca heti uskoi, että eipä kannata tunkea Yodon lähelle. Mutta ehkä Liinu on vielä niin pentu, että Incalla riittää pitkää pinnaa sen kanssa. Ja pentuhan se onkin, vaikka kokoa on jo kuin isolla koiralla. Huomenna tulee 5 kuukautta täyteen!

Kuraa kuraa enemmän kuraa lisää kuraa...

...ja välillä käy mielessä, että pikkupakkanen olisi kiva :) Nimittäin meidän mukana tulee sisälle ja viemäriin semmoinen määrä erilaista maa-ainesta, että nämä ikivanhat viemäriputket varmaan tukkeutuvat pian. Ja märkiä pyyhkeitä on kuivumassa siellä ja täällä ja patterin päällä. Ja omat vaatteet ovat kurassa, mulla on oikeat kurahousut jalassa, mutta turha niitä on pestä, kun ne heti kurastuu uudestaan. Mutta muutoin on ollut kivoja syysilmoja, eikä tuo kurakaan haittaa. Se kuuluu asiaan.

Olen muutamaan otteeseen metsälenkittänyt koirat yksitellen, että oppii Liinukin kulkemaan metsässä muutenkin kuin riehuen. Ja Incakin tykkää, kun se saa välillä mennä koko lenkin rauhassa ilman ylimääräisiä häslinkejä. Se nuuskuttelee ja kiertelee ja kaartelee kaikessa rauhassa ja luulen, että se nauttii silloin tosi paljon koirana olemisesta. Samoin Liinu kulkee ihan rauhassa, kun menen sen kanssa metsälenkille. Siinä se piipertää lähellä suurimman osan ajasta. Incan kanssa spurttailessa se irtoaa paljon kauemmas, mutta pitää kyllä silti silmällä minua ja tulee lähemmäs, jos se huomaa olevansa turhan kaukana.

Liinun hampaat ovat niin hyvässä mallissa, että se on saanut syödäkseen jo kalkkunansiipeä ja -kaulaa, eikä broitskuja enää tarvitse pieniä. Kalkkunansiiven pilkkominen "lihakirveillä" on vaan aikamoista puuhaa lihakirveen virkaa kun hoitaa sakset ja pienet oksaleikkurit. Mutta yhdestä siivestä riittää kahdelle päivälle purtavaa ja jyystettävää niissä on kumpaisellekin paljon enemmän kuin broitskun siivissä, ne hulahtaa molemmilta alas nopeasti.

Kävimme viime viikolla toistamiseen Paraisilla katsomassa rekkarallia. Menomatkalla Liinu taas oksensi. Olin siihen varautunut, kuten aina, mutta kun oltiin jo ihan cityssä, niin en sitten enää pitänyt Liinua silmällä ja kas, siihen hulahti oksennus bussin lattialle. Kaavin sen kakkapussiin ja yritin yhdellä paperinenäliinalla saada lattian vähän puhtaammaksi, mutta ei se siihen riittänyt. Kuljettajallakaan ei ollut paperia :( Ja samaisella menomatkalla Inca vikisi, inisi, ynisi, läähätti, haukotteli ja ääntelehti ihan koko aika ja lähes koko repertuaarillaan. Ja matka kestää semmoiset 40 minsaa. Ainoa hiljainen hetki oli, kun jonkun kännykkä soi. Joku nainen siinä viistosti meidän edessä kääntyili vähän välilä katsomaan kauan ja hartaasti. Kai se luuli jotain, ties mitä, mutta kun tuohon ääntelehtimiseen ei mulla ole mitään poppakonstia. Jos sitä jatkuu, kai sille pitää antaa jotain rauhoittavia suihkeita! Moneen kuukauteen se ei olekaan äännellyt, mutta nyt se on taas alkanut ynisemään, että ollaan me sortin sakki noissa liikennevälinessä. No hyvä puoli oli, että tulomatkalla oli varsin hiljaista ja rauhallista porukkaa, ei kuulunut ininöitä eikä tullut oksennuksia.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Naminetsintää

Sekopäisen juoksemisen lisäksi koirat osaavat olla joskus näinkin rauhallisia :)


Syyspäivän videosatoa





Syyspäivän kuvasatoa

Mun mussukat!



Liinu ja syysmetsän vihreys

Liinu The Vesikoira!

Inca

Liinu

Inca

Liinu ja Inca

Liinu

Tölkkikoira ja Liinu :)

Inca The Tölkkikoira!

Mun mussukka <3

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Rekkarallia ja muuta mukavaa :)

Koirat ovat saaneet tänään kunnon annoksen siedätystä leikkiviin lapsiin. Paraisilla pihalla neljä 1,5 - 4,5-vuotiasta lasta veteli rekkarallia kuorma-autoilla eli siis työnsivät niitä isoja muovisia kuorma-autoja ympäri pihaa. Se ei ole mitään hiljaista puuhaa! Ja muutoinkin ovat koirat joutuneet tänään taas kokemaan, millaista koiranelämä olisi lapsiperheessä. Aika erilaista kuin mitä meidän normaali arki on. Kyllä se niin menee, että ensin huolehditaan ihmislapsista ja sitten vimpaksi muistetaan, että ai juu, koirat ei ole saaneet iltaruokaa.

Milli-kissakin oli sisällä, kun tulimme päivällä hoitohommiin. Kesti tosi pitkän aikaa ennen kuin koirat hoksasivat kissan. Se oli paikoillaan ja kun kissan hajua on kaikki paikat täynnä, niin eivät ne sitä sitten huomanneet. Pidin koirat kumminkin remmissä, eivät päässeet kissan perään, kun se paikka tuli. Molemmathan yrittivät siitä paikasta lähteä kissajahtiin, kun se lähti liikkeelle. Kissa meni ulos, eikä sitä sen jälkeen näkynyt.

Kaksi noin nuorta koiraa, kun Inca ja Liinu ovat, ja kaksi alle kouluikäistä lasta ovat kyllä aikamoinen yhdistelmä yhdelle ihmiselle pidettäväksi kasassa ja edes jonkinmoisessa oordningissa. Ehkä, jos se olisi jokapäiväistä, siihen muodostuisi oma rutiini, mutta näin hoitokeikkojen aikana pasmat menee väkisin sekasin, ja hermotkin menee välillä, kun kaikki säheltää omia kuvioitaan. Onneksi nuo koirulit nyt sopeutuvat pakosta tilanteeseen kun tilanteeseen.

Pihalta jouduin laittamaan kaikki pallot korjuuseen, kun nämä kaksi koirariehujaa suorastaan tappelivat pallosta. Liinu leikki palloleikkiä ja Inca meni tietty omimaan palloa, jolloin Liinu riehaantui Incalle, eikä siitä lopulta tullut tolkkua muuten kun vaan viemällä pallot varastoon ja pitämällä Liinua remmissä. Ne on tosiaan kun pahaset kakarat, jotka pitää erottaa toisistaan, että tulee rauha maahan. Mielenkiintoista nähdä, mitä edessä on, kun Liinu tuosta varttuu murkkuikään.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Treeniä vaihteeksi

Päästiin sitten jo kunnolla agitreeneihin ilman pelkoa tassun kestävyydestä. Se tassu kestää mitä vaan, semmoista pyöritystä se on saanut viime päivinä. Tänään oli kepkepkepkeppejä, putkea ja pussia, hyppyjä siinä välissä suoraan ja kiertäen. Mutta Inca jaksaa aina vaan olla nenä kiinni maassa oltiin sitten missä kentällä tai hallilla tahansa. Ja vielä keskittyneesti :D Kyllä se sitten hyppii ja juokseekin, kunhan saadaan nenu irti nuuskutuspuuhista. Hallilla on hiekkapohja ja Incan kuono ihan hiekassa, varsinainen agilitikoira :D Vaan eipä tämä nyt haudanvakavaa harrastusta olekaan, joten ei me siitä ressiä oteta. Ja kun Inca on tehnyt sitä pennusta asti, niin eipä siinä myöskään mitään uutta ole. Incalle vaan on mieluista ja ominaista nuuskutella ja sillä selvä.

Joo ja ennemmin nuuskutteleva koira, kun koko ajan haukkuva koira. Se on aika rasittavaa kuunneltavaa, kun koira koko ajan haukkuu radalla ja muutenkin. Kai se on sitten innostusta tai komentamista, mitä lie, mutta ei kovin kivaa. Sitte pitäis vielä kuulla, mitä kouluttaja puhuu...

Kävin tänään molempien koirien kanssa pikkumetsässä erikseen. Inca kulkee ihan rauhallisesti ja nuuskuttelee paljon, pysyy lähellä ja seuraa minne menen. Ja samaten, kun olin Liinun kanssa metsässä, niin se oli lähellä ja sipsutti nätisti. Ei uskoisi, että on samoista koirista kyse, joitten kanssa käyn yhteislenkillä :D Mutta pitää sanoa, että tämän päivän yhteismetsälenkki meni osittain yllättävänkin rauhallisesti ja koirat nuuskivat tahoillaan, joten ei ne ihan aina jaksa mitellä mistä nyt milloin mittelevätkin. Ainahan koirat jostain, kun ne eivät kerta "leiki".

Liinun kanssa harjoiteltiin metsässä vähän kieltoa. Oli jauhelihamökkyrä ja pala kinkkua mukana, jotka sitten ilmestyivät Liinun kulkureitille milloin missäkin. No sehän hoksasi jutun juonen heti, että aijaa tämä on nyt joku harjoitus taas vai? Herkut se jätti rauhaan ja varmaan ihmetteli, että mikä pointti oli raahata niitä mukana...No pitää aina välillä pitää omaa pentukurssia :)

maanantai 17. lokakuuta 2011

Lenkkiä lenkkiä lenkkiä...

...mutta ei sentään sinistä.

Aamupäivällä tehtiin pitkä metsälenkki ja iltapäivällä pitkä remmilenkki vieraammissa ympyröissä. Harjoitusta, harjoitusta, se tekee mestarin. Piti välillä lähteä merta edemmäs kalaan, ettei aina remmilenkkeillä näillä omilla kulmilla ja myös siksi, ettemme ole viikkoihin reissanneet yhdessä missään, kun Inca paranteli tassuaan. Nyt siis hyppäsimme bussiin ja hurahutimme Halisiin remmilenkkeilemään. Kaiken kukkuraksi kävelimme sieltä takaisin, joten nyt on tullut harjoitusta oikein roppakaupalla.

Remmilenkkeily meni sikseen hyvin, että tosiaan oltiin pois omista nurkista ja se on aina vähän eri juttu. Incaa sai huomautella pienoisesta kiskomisesta, mutta kuitenkin ihan tyydyttävästi se kulki. Ja mikä kaikesta parasta, niin nämä eivät rähise remmissä toisilleen, vaan kulkevat sulassa sovussa. Ja se on paljon se!

Toisin on laita, kun ne ovat vapaana. Huoh. Päästin ne siellä rantapolulla vapaaksi ja nämä hullut juoksivat ja riehuivat pitkin peltoa kuin heikkopäiset. Liinu härnää Incaa ja Inca vaanii Liinua. Sitten juostaan ja rähistään, kiljutaan ja muristaan ja sitä rataa. Yhtä pyöritystä. Tuskin ne olisivat huomanneet ohi marssivaa elefanttilaumaakaan. Lisäksi Liinu innostui juoksentelemaan jokeen ruohotuppojen seasta ja villiintyi ihan lopullisesti. Aikani noitten touhua katselin ja totesin viimein, että nyt meno loppuu. Liinu remmiin ja Inca sai kulkea tovin vielä vapaana. Pakostahan Liinu rauhoittui ja samaten tilanne. Inca kuljeskeli ja haisteli hajuja.

On niin harmillista, kun kampiföri ei ole enää käytössä, eikä korvaavaa joenylitystä ole vielä. Tämän vuoksi me menimme samaa reittiä takaisin Halisiin ja kävelimme sitä kautta kotiin . Koiria tuli vastaan matkan aikana useampiakin ja tuli siis harjoiteltua taas ohituksia. Ensimmäisille vastaantulijoille Liinu murahteli ja poukkoili, mutta sitten se alkoikin mennä ohi jo ilman ääntelyjä ja melko rauhallisesti, mikä oli hämmästyttävää. Kai se sitten kyllääntyi ja totesi, että turhaa hötkyilyä. Tosin muutaman kerran kielsinkin sitä ja myös vastaantulevat koirakot menivät reippaanpuoleisesti ohi. Se aina helpottaa tilannetta.

Tuli nyt kuitenkin testattua, että kyllä mä noitten kanssa pärjään :)

Metsälenkillä laitoin koirille naminetsinnät. Liinu odotteli taas puuhun sidottuna kaikkea muuta kuin rauhallisesti. Incaa ei tarvi sitoa mihinkään, se osaa ja malttaakin odottaa niin kauan, että saan namit maahan. Siinä menee vähän aikaa, kun tallon alueen ja ripottelen namit sinne. Liinulle se on ihan liikaa, mutta kai se siitä ajan kanssa hoksaa, ettei se pääse reuhtomalla yhtään minnekään. Hyvin ne nuuskuttavat, oikein ahkerasti tuhistelevat. Inca etenee rauhallisesti, tarkkaan ja järjestyksessä. Liinu mennä tohottaa sinne tänne, mutta kyllä nenä tekee myös kovasti hommia. Varmaan semmoiset 15 minsaa ne tuhistelivat ja olivatkin sen jälkeen rauhallisia pitkän aikaa. Ja just jännää se, että ne pysyy sillä tallotulla alueella etsimässä nameja, eivätkä lähde viipottamaan ympäriinsä.

Naminetsintäpaikan ohi kulki koirakko, jota kumpikaan ei huomannut ennen kuin ne olivat kohdalla. Olivat siis tosi keskittyneitä, kun yleensä ne huomaavat muut liikkujat paljon aikaisemmin kuin minä. Inca jatkoi tuhinoitaan, eikä välittänyt koirakosta. Liinu sen sijaan kävi haukkumassa niitä, mutta palasi nopeasti takaisin nenähommiin :)

Nyt mulla on kaksi melkoisen uneliasta koiraa!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Malttivalttiharjoituksia ja muuta kasvatuspuuhaa

Liinu-pikkuinen alkaa olla niin iso tyttö, että nyt se joutuu jo kovasti tsemppaan aina silloin tällöin ja aika useinkin, vaatimustasoa lisätään pikku hiljaa. Ja Incallekin malttivalttiharjoitukset tekevät hyvää.

Yhden koiran kanssa moni asia oli iisimpää ja nyt kun vipeltäjiä on kaksi, on pakko pitää tiukempaa linjaa, että jonkinmoinen järjestys säilyy. Ja vielä silloin, kun Liinu oli tosi pikkuinen, hommelit menivät entiseen malliin. Mutta arjessa sitä parhaiten oppii, miten arjessa kuuluu toimia.

Vieläkin nämä jaksavat juosta koheltaa metsässä, mutta ehkä into on vähän hiipunut, eikä meno ole enää aivan yhtä raisua ja jatkuvaa, kuin se oli vielä jokin päivä sitten. Kolme viikkoa ilman yhteisiä metsäretkiä oli tosi pitkä aika. Välillä olen metsä/peltolenkeillä laittanut naminetsintää, välillä pysähdytään jonnekin kentälle harjoittelemaan odottamista ja Incan kanssa tokoilua, välillä kuljetaan metsässäkin remmissä, aina ei tarvi koheltaa.

Remmissä nuo ihme ja kumma ovat alkaneet kulkea melko hyvässä järjestyksessä, eikä keskinäisiä rähinäkohtauksia ole tullut. Olemme tehneet pitkiä remmilenkkejäkin päivittäin, joten kai se sitten lopulta tuottaa tulosta, kun vaan jaksaa olla itse rauhallinen ja kärsivällinen. Päivittäin lenkitän molemmat myös erikseen, Liinun kanssa teen pienemmän remmilenkin, Incan kanssa pitemmän.

Sisälle kun tullaan, koirat istuvat eteiseen odottamaan remmeissä, että saan ulkovaatteet pois, sitten on vasta niitten vuoro päästä eroon remmeistä. Metsälenkkien jälkeen Liinu joutuu odottamaan eteisessä remmissä, että suihkutan ensin Incan. Ulos lähdettäessä pitää olla rauhallinen ja siitä muistuttaa suihkupullo eteisen lattialla. Näillä oli tapana heti, kun ne pääsivät rappukäytävään, alkaa kähistä keskenään kuin herhiläiset ja siihen oli siis puututtava. Nyt yleensä riittää muistutus ja jos ei riitä, niin suihkupullon näyttäminen auttaa vaivaan :D

Olkkariin pääsy on edelleen rajoitettu ruokasäkillä ja häkillä. Sinne siis pääsee, kun vaan tönii häkkiä syrjään, mitä Liinu joskus harvoin tekee. Yöllä olkkariin pääsee vapaasti ja silloin kun olen itse siellä. Mutta harvoin pisupapereille yön aikana mitään ilmestyy. Päivisin ei vahinkoja ole päässyt sattumaan ja jos on, niin juuri siksi, että portti on ollut auki, mutta itse en ole ollut olkkarissa. Välillä olen olkkarissa katsomassa telkkua niin, että koirat eivät pääse sinne. Protesti-ininää Liinun taholta voi kuulua, mutta eipä se mitään auta ja sitten on hiljaista.

Koirien ohitukset menevät suht hyvin, Liinu tuppaa murahtelemaan, hyppelehtimään ja haukahtelemaan, mutta en yleensä kiinnitä siihen huomiota. Sanon vaan, että mennään ja sitten mennään ohi. Joo ja kokonaan on eri asia ne koirien ulkoiluttajat, joitten sesset on flexissä tai jotka muuten vaan päästetään liki tai joitten kanssa jopa pysähdytään ohituksen ajaksi ja koiran annetaan siinä toljottaa koko ajan, kun se kerta haluaa katsoa! Huoh. Välillä tekis mieli ärähtää ja LUJAA!! Mutta sitten on onneksi niitä, jotka ei tee ohituksista numeroa, vaan menevät koirineen ohi ilman mitään seremonioita joko erinomaisessa järjestyksessä tai sitten vähän vähemmän hyvässä järjestyksessä. Mulla muuta tavoitetta ole, kun että me kuljetaan ulkona mallikkaasti ilman turhia hötkyilyjä.

Eilen illalla olin Incan kanssa lenkillä ja katuvalot oli täällä pimeenä. Vastaan tuli joku sakemanni kait (pimeetä, ni ei nähny) emäntänsä kanssa ja emännällä oli tekemistä koiransa pitelemisessä. Ohituksen jälkeen koiraa sitten istutettiin ja jotain muuta. Istu istu istu istu. Kai se sitten istui. Vähän välillä hirvittää noi isot koirat, jotka ei ole omistajiensa hallinnassa. Vähän aikaa sitten yksi saku jäi keskelle jalkakäytävää makaamaan, kun näki meidät. Sekään ei ollut hallinnassa, vaan sen annettiin siinä maata ja vaania. Minä kaarsin koirien kanssa tietä pitkin ohi, vaikka se sesse olisi ollut maailman kiltein. Ei huvita rueta testaamaan. Incallakin on joskus se vika, että se menee maahan makaamaan, mutta minä tönin sen ylös ja sitten mennään. Onneksi sitä tapahtuu harvoin. Se voi olla leikkijuttuja, mutta remmissä nyt ei joka tapauksessa leikitä, eikä se tapa saa jäädä päälle.

Ruokaa koirat joutuvat odottamaan eteisen puolella, keittön kynnystä ei saa ylittää. Ja kyllä ruoka motivoi :) Liinukin osaa istua ja odottaa niin kauan, että annan ensin Incalle luvan mennä ruokakupille ja sitten vasta se saa luvan mennä omalleen. Incan kanssa koskaan tällaista järjestystä ollut, mutta nyt on.

Järjestystä järjestystä järjestystä :D Ulkona ja sisällä. Siinä se aika sitten kuluukin! No joo, saahan noi sitten koheltaakin vastapainoksi...ja olla koiria.

lauantai 15. lokakuuta 2011

On näillä leikit...

...milloin peuhaavat peittojen seassa...


...ja milloin taas hauskuttavat minua keksimällä uusia versioita leukapainista :D Sängynpeiton päällä on vanha lakana suojaamassa peittoa koirien aiheuttamilta sotkuilta :O Joo, olen kuullut, että jossain koirat eivät pääse sohville eikä sängyille...mutta meillä pääsee :D Ensin lakana myllättiin ja sitten Inca sukelsi lakanaan ja alkoi leukapainin uusin versio. Kyllä nää on niin mainioita...






torstai 13. lokakuuta 2011

Päivän puuhat

Metsälenkki, remmilenkkejä yhdessä ja erikseen, Vauhti-Raksu-autolla käynti, Karvakorvissa käynti.

Metsälenkki meni suunnilleen samaa rataa kuin eilenkin, herhiläiset olivat toistensa kimpussa, välillä tosin huilasivat kun noukin eteen sattuneita sieniä. Merkillistä, että kun vauhti pysähtyy, niin nämä kaksi alkavat huinia rauhallisesti toisistaan välittämättä, mutta kun matka jatkuu, niin sitten jatkuu noitten pyöritykset. Liinu oli sitten välillä kiinni, kun tuntuu se olevan se aktiivisempi riidanhaastaja. Tosin Incakin jää vaanimaan Liinua, että tasan taitaa mennä. Mahtaako niillä olla joku keskinäinen mittelö meneillään siitä kumpi on eka ja kumpi toka. Incanhan se eka pitäisi olla ja sitä kyllä vahvistan eri tilanteissa omalta osaltani. Mutta Liinu on aika riiviö, joka kyllä pitää puolensa suhteessa Incaan. Ja Inca ei taas kovin paljon vaivaudu asettamaan rajoja Liinulle. Saisi vaivautua. Mutta ehkä se on itsekin vielä niin lapsi, että se menee vaan mukaan noihin Liinun touhuihin.

Kävin pitkästä aikaa Vauhti-Raksu-autolla hakemassa poron- ja hirvenluita, joitten sullominen pakastimeen oli taas työn ja tuskan takana. Nuo luut olivat tarjouksessa, vanhaa varastoa nimittäin. Ja mieluusti ostan raksuautolta semmoista, mitä en näistä lähipuodeista saa. Liinulle nuo luut nyt tällä hetkellä ovat vähän hankalia, mutta voihan se niitä imeskellä vaikka :D Ja kyllä se omansa totta kai saa, vaikka ei siitä kovin paljon irti vajavaisella hammaskalustolla saakaan. Jotain hupia ja ajanvietettä kumminkin.

Liinu pääsi tänään Hepokullan Karvakorviin, jossa se ei ennen ole ollut. Siellä vaaka (se kunnollinen eläinvaaka) näytti 10,3 kg, kunhan sain Liinun siihen jotenkin rauhoittumaan. Se oli niin innoissaan, että minne nyt tultiin, eikä olisi millään malttanut olla tovia paikallaan vaa'alla. Shoppailtiin remminaulakkoon lisää kamaa :D Hollolan nahkapajan remmit, molemmille samanlaiset, siis yhtä pitkät ja leveät. Ja Inca sai saman puljun puolikurkkarin, joka on vähän leveämpi kuin entinen. Liinu ei saanut uutta pantaa, se joutuu pitämään Incan vanhaa nahkapantaa vielä. Remmeihin ostin semmoiset heijastimet, onko ne nyt heijastinputket nimeltään. Tulevat siis remmin ympärille tarrakiinnityksellä. Ja vielä ostettiin broitskun siipiä ja yksi lelu. Turha nimittäin on ostaa kahta lelua, kun ne kuitenkin tappelevat aina siitä yhdestä samasta. Lelua en koirille ole vielä antanut.

Siitäkin on aikaa, kun viimeksi kävin Hepokullan Karvakorvissa ja kyllä se vaan on hyvä putiikki. Aina siellä saa hyvää ja ystävällistä palvelua ja valikoimat ovat erinomaiset. Näistä käyttämistäni puodeista tuo vie kyllä voiton.

Ja Liinu sai tänään päähänsä kaapia vesikupista vedet ympäriinsä. Inca katseli ihmeissään Liinua ja sitten minua ja sen katse oli niiiin kysyvä, että mitä toi oikeen tekee. No koomisen näköistä se kaapiminen olikin, kun se ei enää mikään pikkupentu ole.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Haamuraja rikki :D

Haamuraja on 10 kg, jonka Liinu on nyt saavuttanut. Tarkka kotivaaka näytti 10,1 kg. Iso tyttö siis ja kyllä se isolta jo näyttääkin, vaikka se toki on selvästi pienempi kuin Inca. Isolta tytöltä on kaikki kulmikset lähteneet omia aikojaan pois ja uudet alut ovat hyvin näkyvissä ainakin alhaalla. Sekä ylhäällä että alhaalla etuhampaat ovat jo vaihtuneet ja uudet hienot rivistöt tulleet tilalle. Vähän hassun näköinen suu on edelleen, kun kulmahampaat puuttuu, ne on niin oleelliset koiralle kuitenkin. Mutta hyvä kun lähtivät, ei tarvi niitten irtoamista ihmetellä. Luita tuo kyllä kovasti jyystää vajaalla hammaskalustolla, mutta se on hyvinkin tainnut auttaa irtoamisessa. Broitskun siivet olen saksinut pienemmiksi paloiksi, kun kokonaisen siiven syöminen on ollut turhan hankalaa.

Niin ne varttuvat pienet pennut isoiksi koiriksi, ettei huomaakaan.

Villikoirien kanssa lenkillä

Koirat pääsivät purkamaan kolmen viikon aikana kertyneet patoumat metsään villeinä ja vapaina. Ja niitä ilmeisesti oli kertynyt kunnon määrä, koska meno oli sen mukaista. Liinu joutui rauhoitukseen useamman kerran ja Inca sen jälkeen, kun se tuli takaisin jänisjahdista. Huoh. Tai en nähnyt, minkä perään se lähti, mutta pupu se oletettavasti oli. Välillä annoin koirien riehua kunnolla jossain sopivassa heinikossa ajatellen Incan tassun parasta, mutta eipä se mitään auttanut. Vaikka Liinu sukelteli välillä yksinäänkin heinikkoon, ei sen vauhti hiipunut yhtään. Oli se meno semmoista pyöritystä, että on kuin olisin pitänyt koiria vankilassa ja nyt ne pääsivät vihdoin vapauteen. Ehkä se noin olikin niitten kannalta.

Metsälenkki ei ollut suuren suuri, mutta sitäkin vauhdikkaampi. Saa nähdä, rauhoittuuko meno, kun ne taas tottuvat kulkemaan vapaudessa yhdessä. Onhan lenkkeily ennenkin ollut vauhdikasta, mutta ei sentään noin raisua. Onneksi sattui olemaan nameja mukana, niin laitoin molemmille etsinnät siinä toivossa, että se rauhoittaisi edes hetkeksi. Inca istui kiven päällä ja odotti kärsivällisesti, että saan namit sammalikkoon. Liinu oli sidottuna puuhun ja siinä se tempoili kuin villivarsa nähdessään, mitä teen. Malttia puuttu vielä vähän :D Sen aikaa, että koirat nuuskuttivat naminsa, olikin oikein rauhallista. Ilmeisesti olisi pitänyt kylvää koko metsä täyteen nameja, sillä eihän sitä rauhaa kestänyt, kun namit tuli etsittyä.

Incan tassu kaiketi on kunnossa, en ole sitä lenkin jälkeen katsonut. Mutta sen puolesta ei siis enää tarvitse olla varuillaan. Kyllä haava jo kestää vähän vauhdikkaampaakin menoa.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Harkoissa

Tassu ilmeisesti on ehjä vielä, ei ainakaan näy veriläiskiä lattialla ja koirat peuhaavat minkä kerkeevät! Mutta kyllä minua vähän hirvitti, mikä ei tietenkään edesauttanut yhtään mitään. Inca arvatenkin vaistosi sen. Pahuksen koirat kun vaistoavat kaiken :( Sen puolesta olisi ollut parempi jäädä kotiin.

Paikka oli siis meille uusi TSAU:n halli ja se vaikutti Incaankin yllättävän paljon. Äänet, uudenlaiset esteet, hajut, toisilla kentillä olevat koirat jne. aiheuttivat pienoista levottomuutta ja haluttomuutta esim. keinulla ja sitten puomilla. A-esteen Inca kyllä meni, vaikka tarkoitus oli, että ei mennä sitä, ettei tule liikaa rasitusta tassulle.

Keinu ei sujunut sitten ollenkaan ja ekaksi puomikin oli ihan kaamea, kunnes sain Incan namien kanssa ylös, jolloin se hoksasi, että aijaa, tämä ei olekaan keinu! Ja siitä se sitten lähti sujumaan. Muutoin kyllä hypyt, kepit, putki ja muuri menivät entiseen malliin.

Nyt on paikka tullut tutuksi, että se hyöty reissusta ainakin oli. Seuraavalla kerralla ei tarvi olla niin ihmeissään kaikesta näkemästään, kuulemastaan ja haistamastaan. Voin vaan kuvitella, miten paljon joutuisi tekemään hommia, jos oikein kisaisi, että Inca tottuisi aina uusiin paikkoihin, esteisiin ja tilanteisiin. No, harjoitus tekee mestarin. Pitänee varmaan käydä välillä kääppänöittenkin agiharkoissa, kun ne on ATT:n hallissa, niin ei niin jumitu yhteen paikkaan.

Hallin pihalla olevat esteet olivat Incasta kuitenkin tosi kiinnostavia ja niitä se olisi mieluusti mennyt, jos vain olisi saanut. Kyllä se siis esteet tunnistaa ja ilmeisesti ulkona olevat esteet ovat kesän aikana tulleet tutummiksi. Emmehän me talvella käyneet halliharkoissa kuin muutaman kerran.

Metsälenkkejä

 

Eilen ja tänään Inca on saanut juosta paljain varpain vapaana metsässä, tosin ollaan oltu reissussa ilman Liinua, on meno rauhallisempaa. Takapakkia ei ole tullut. Miten vahva iho on, se on arvoitus. Torstaina tulee kolme viikkoa täyteen, joten maalais- tai kaupunkilaisjärjellä ajatellen voisi kuvitella tassun jo kestävän suht normaalia menoa.

Rasvaa eri muodoissa menee anturaan ja kaiken Inca nuolee pois ja Liinukin tunkee pienen kielensä rasvaherkkuihin :) Yhtäkään semmoista rasvaa en ole vielä löytänyt, jota koira ei nuolisi pois. Ja kaikenlaista lumen tarttumista tassuihin estävää ym. rasvaa on tullut hankittua, mutta kaikki ne ovat yhtä suurta herkkua. Tuo tervanmakuinenkin (tai ainakin hajuinen), jota laitan ulos mennessä. Vai onko niin, että rasvat pitää nuolla pois oli ne sitten maukkaita tai vähemmän maukkaita. Kukas ne villikoiran tassut rasvaa? Ei kukaan. Ehkä Inca luulee olevansa villikoira, joka ei tassurasvoja tarvitse.

Kaipa me tänään sitten mennään agilitiin katsomaan, josko harkoista jo tulisi jotain. Jätetään liian arveluttavat jutut tekemättä tai tehdään ne helpoimman kautta.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Paluuta "arkeen"

Sunnuntain kunniaksi Inca on saanut tassutella ulkona ilman tossua ja hyvin on mennyt, toistaiseksi. Olen lykännyt anturaan vaan kunnon tassurasvakerroksen, kun ollaan lähdetty ulos. Tosin remmilenkkeilyä vaan, mutta edistystä kuitenkin. Tassukarvat, joita en leikannut pois, suojaavat nyt osaltaan arpea, on niistä siis jotain hyötyäkin. Eiköhän elämä näiltä osin siis normalisoidu pikapuoliin ja pääsemme taas kunnon metsälenkeille ja muutenkin normaaliin arkeen.

Ja Liinun kanssa kävin Kupittaalla mätsäreissä hengailemassa. Liinulla on taipumusta haukkua, murista ja pöhistä koirille, joita tässä sen reviirillä liikkuu, niin mentiin nyt sitten oikein kunnon siedätyshoitoon. Liinun häntä on niin mainio, että se kyllä kertoo, mitä pienen koiran päässä liikkuu. Häntähän oli taas ihan piilossa massun alla, kun oli niin paljon kaiken kokoisia ja näköisiä koiria joka puolella. Minä vaan kuljeskelin siellä, seisoskelin välillä, ostin kahvin ja join sen, en tehnyt numeroa mistään (ei ollut nameja kuten ei yleensäkään ole, ei katsekontaktivaatimuksia, ei kehuja, välillä vaan sanoin, että odota, mennään, tule), olin vaan kuin ei mitään ihmeellistä missään olisikaan. Sitten taas kuljettiin, seisottiin ja istuttiin ja sitä rataa hengailtiin siellä reilu tunti. Mentiin siellä sikin sokin välillä ihan koirien vierestä, välillä mentiin kauemmas kävelemään.

Ja sitten Liinu alkoi nuuskutella maata ja nurmikkoa, häntä rentoutui ja näin ollen koko koira. Häntä pysyi koko ajan kuitenkin alhaalla, kun kotinurkissa Liinu tepastelee terhakkaasti häntä pystyssä lähes aina. Emme tehneet tuttavuutta kenenkään kanssa, emme ihmisten, emmekä koirien. Pari koiraa tosin tunki liki (mrrrr), mutta me ei niistä piitattu. Me opeteltiin olemaan ihan välinpitämättömiä. No, kotinurkissa tilanne on aina vähän eri, että katsotaan nyt, miten täällä pöhistään koirille.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Palloilija-ainesta :)

Liinun lempipuuhaa on paimentaa palloa kentällä. Silloin tällöin sitä herkkua saa ja tänään oli sellainen päivä. Liinu pääsi purkamaan energiaa. Hurjan matsin jälkeen mentiin vähän metsään viilentymään.






Incakin pääsi metsään, kun kävelimme Hannunniitun metsään, jossa Inca sai maistaa vapautta. Ja kyllä se sitä käyttikin muutamaan otteeseen hyväksi ja spurttaili oikein kunnolla. No, enimmän ajan se nuuskutteli rauhallisesti. Fliistöppönen oli jalassa ja jopa pysyi tällä kertaa.

Annoin koirille luut ja niitä odottaessaan molemmat istuivat ja vinkuivat keittiön lattialla kuin automaattiset vinkulelut :D Komensin koirat eteiseen istumaan ja odottamaan. Loppui vinkuminenkin. Laitoin luut lattialle kumpaisenkin omalle ruokapaikalle. Ensin päästin Incan hakemaan omansa ja Liinu joutui odottamaan. Se tietenkin lähti ryntäämään samalla kun Inca, mutta minä stoppasin vauhdin ja sitten odotettiin rauhassa omaa vuoroa. Kyllä niillä malttia sentään on :) Liinullakin!

Sukka/tossutassuttelua

Vaikka tassuhaava on jo hyvässä mallissa, silti vielä tossutassutellaan tai sukkatassutellaan ja remmissä edelleen edetään. Vähän kauhistuttaa se vapaana olo, kun niitä spurtteja, äkkijarrutuksia, suunnanvaihtoja, hyppyjä ja koheltamista kuitenkin on etenkin pitkän remmilenkkirupeaman jälkeen. En ole vuorenvarma, kestääkö haava vielä noin paljon ulkona ja siksi olen varovainen, ehkä turhaan. Ehkä parempi näin sittenkin. Seuraava radikaali askel on, että tassutellaan remmissä ilman sukkia tai tossuja.

Hoitovoiteista olen siirtynyt Relaxant-tuotteisiin: hoitoseerumia ja tassurasvaa. Niitä ulkoilukertojen jälkeen haavatassuun. Pitää anturat pehmeinä. Tosin Inca nuolee kaiken pois, mutta ehkä hiven kuitenkin jää anturoihinkin. Pikkasen kalliita tuotteita, mutta onpa suomalaista laatua. Siitäkään en ole varma, mutta tuenpa suomalaista työtä ainakin. Näitä tuotteita ei vissiinkään (vielä) valmisteta Aasiassa, vaan ihan Rovaniemellä. Ja mitä sitä ei tekisi koiransa parhaaksi muuta kuin hankkii niitä parhaaksi katsomiaan tuotteita. Kyllä täällä koirilla taitaa olla kissanpäivät ja paremmat päivät kuin itse emännällä :D Mutta kun koirilla on hyvä olla, on emännälläkin. Sitä en tosin tiedä, onko koirilla hyvä olla...

Tällaista hiljaiseloa meillä nyt vielä on, enkä ole osannut Liinunkaan kanssa tehdä mitään "räväkkää". Yhden laumanjäsenen sairasloma vaikuttaa koko laumaan (siis minuun) hämmästyttävän paljon. Ja Incankin kanssa voisi vaikka välillä tokoilla kentällä, ei haava sitä haittaa, mutta jotenkin en ole vaan halunnut rasittaa koiraa sillä, kun ei se ole Incan lempparijuttuja, eikä kai minunkaan, niin miksi sitten väkisten vääntää sitä ja vielä tassu pipinä. Toivottavasti jo tiistaina pääsemme agilitiin.

Liinu on vähentänyt syömistään, eikä se ole enää iltaisin ahminut ruokaa, vaan jopa jättänyt sitä :O Kasvuvauhti ei ehkä enää ole niin huimaa ja toisaalta on tuo liikuntakin jäänyt vähäisemmäksi, mikä myös vaikuttaa ruokahaluun ja ravinnontarpeeseen. Liinu ei siis kuitenkaan ole pohjaton possu :D

perjantai 7. lokakuuta 2011

Liinu leikkii

Illan mukavin lelu on pallo ja kivointa sen vinguttaminen :) Liinu ottaa ilon irti elämästä, ei siihen paljon tarvita.


torstai 6. lokakuuta 2011

Tassuhaavakuva nro 2

Kaksi viikkoa tassuhaavaelämää täynnä. Alkaa riittämään, mutta onneksi ollaan jo hyvällä mallilla, mistä todisteena uusi kuva haavasta. Ei maailman paras kuva, mutta en viitsinyt kiusata Incaa enempää, kun se torkkui niin rauhassa sängyssä. Liikaa harmia jo tassusta ollut ilmankin. Mutta tuleepa nyt ikuistettua meidän ekan (ja varmaan liikaa toivottua, että vikan) tassuhaavan paranemisvaiheita. Ainahan sanotaan, että onneksi ei käynyt tuon pahemmin. Omien kokemuksieni kautta voin vaan todeta, että se on viho viimeinen sanonta, kuten kaikki muutkin vastaavat (onni onnettomuudessa ja mitä niitä nyt onkaan). Silloin kun joku tilanne on akuutti (ja sen jälkeenkin), noi kommentit on syvältä. Suoraan sanottuna. Vaikka niitten sanojalla tietenkin on hyvä ja lohduttava tarkoitus. Ei auta. Eikä lohduta.


Aamupäiväsateessa olin Incan kanssa pikkumetsässä ja Inca vapaana sukkasysteemit jalassa. Yhtäkkiä Inca pyyhälsi ohi ilman tassusuojaa. Se jäi jo alkumetereillä pois kyydistä. Laitoin sen takaisin, en niinkään sateen ja kuraveden vuoksi, vaan siksi, ettei tikut, kivet ja muut riko haavaa. Ihan mahdotonta tietää, miten vahva tai heikko haava on, mutta kesti se tuon pienen pyrähdyksen kuitenkin. Pitäisi varmaan suorittaa pieneläinhoitajatutkinto, koirien parhaaksi. Nyt mennään ihan mutu-tuntumalla.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Inca & Liinu


Incan tassu on ollut ilman sukkaa koko päivän paitsi tietenkin ulkona se on suojattu. Haava näyttää paremmalta ja sitä anturanahkaa alkaa kasvaa haavan päälle, vai miten tuota nyt kuvaisi. En ole tassuun enää laittanut salvoja, kun ei niitä siinä mikään pitele ilman suojia, yöksi pitänee kuitenkin laittaa.

Liinulta irtoaa hampaita ja uusia kasvaa tilalle. Sen suu on vinhan näköinen nyt, kun osa hampaista on vaihtunut ja osa on vaihtumassa. Yhden hampaan sain talteenkin, kun se kilahti lattialle. Incankin pari hammasta on jossain tallessa, en vaan tiedä missä.

Tänään yritin metsälenkkiä tehdä näitten sankareitten kanssa niin, että Liinu on remmissä ja Inca vapaana. Siitä ei tullut mitään. Liinu ei tahtonut ymmärtää, että se on remmissä, eikä pääse spurttailemaan Incan kanssa ja Inca yritti spurttailla Liinun kanssa, vaikka se oli remmissä. Ja kun Inca juoksenteli, sukkasysteemit alkoivat lopulta valua pois tassusta. Ei auttanut muu kuin laittaa Incakin remmiin ja kahden koiran remmilenkittäminen metsäpoluilla on hermoja raastavaa. Tätä lajia en enää harrasta ennen kuin Incan tassu on terve niin, että koirat voivat olla vapaana. Tai ainakin pitää jättää Liinu kotiin, jolloin Incakin on rauhallisempi.

Samahan se on remmilenkkien kanssa, että kahdestaan kun olen Incan kanssa liikkeellä, se on ihan kiitettävän kuuliainen koira taas vaihteeksi ja kulkee remmissä nätisti. Mutta kun Liinu on mukana, meno on Incallakin paljon rauhattomampaa, jos ei muuta, niin näitten pitää rueta aina välillä nahistelemaan keskenään kuin pahaiset kakarat. Hmm, ehkä ne ovat pahaisia kakaroita :D

Inca söi iltaruokansa tänään myöhemmin kuin Liinu, joka olisi kovasti mielellään mennyt jakamaan Incan ruokakupin sisällön. Mutta ei se mennyt. Kerran kielsin sitä ja sitten se kävi maate lattialle ja katseli kun Inca söi. Kun Inca oli lopettanut, Liinu meni nuolemaan jämät. Kyllä se hyvin minua uskoo ja antaa Incalle ruokarauhan.

Liinu painaa 9,7 kg.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Tassuttelua

Inca on saanut nyt maistaa paljaalla tassulla tassuttelua sisällä iltapäivästä aina tähän asti, ulkona tietenkin on vermeet entiseen malliin. Yöksi laitoin salvat, laastarin ja sukan, jos voiteesta olisi jotain paranemisapua kuitenkin. Inca on tainnut kypsyä ihan kokonaan jo tassun hoitoon, ei kiinnosta sitä enää tippakaan paitsi voiteet kiinnostaa, kun ne maistuu ilmeisen hyviltä. Ja kyllä täällä tassuteltu onkin Liinun kanssa ja kiehnattu saman luun kimpussa (niin kun täällä olis vaan yksi luu!!), leukapainittu ja mitä kaikkea nuo nyt yhdessä tekevätkään. Sisätouhut eivät näy vaikuttaneen haavaan epäsuotuisasti, joten kuten sain sitä taas kurkattua ja todettua, että ei mitään katastrofia ole tapahtunut. Ajattelin, että kun Inca niin mielellään nuolee tassua, niin nuolkoon, ei siitä mitään haittaa voi enää olla. Ja kai tassua on hyvä totuttaa olemaan ilman suojia, että vahvistuu. Sen verran on siis edistytty.

Muuten ollaan remmilenkkeilty ja pitää sanoa, että odotan sitä päivää kun kuuta nousevaa, jolloin päästään taas normaaleille metsälenkeille. On koko lauma enemmän tai vähemmän apaattinen, kun ei voida elää meidän normaalia elämää. Koirista en niinkään tiedä, mutta itseen tämä tilanne vaikuttaa tosi paljon.

Agilitiin en mennyt, ehtii sitä harrastamaan, mikäs kiire meillä.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Tassutietoja

Katsastin juuri Incan haavan, kun se nukkui sängyllä. Nyt näytti siltä, että kolo on mennyt umpeen ja tassun pohja siltä osin siis on tasainen, hyvä! Vielä kun nahka vahvistuu, niin eiköhän tassusta vielä tassu tule. Kovin hyvin en taaskaan saanut tehtyä tutkimustyötä, kun Inca alkaa heti nuolemaan ihan vimmalla, kun tassu tulee esiin sukasta. Niin uninen kuin se olikin, niin ihan kuin olisin tarjonnut sille herkkuherkkunamia avaamalla tassupaketin. Siinä ei sitten muuta ehdi kuin heittää uudet salvat tassuun, piilottaa se laastariin ja sukkaan kilpaa Incan viuhuvan kielen kanssa. Ja se luprslurps-kieli on tosi nopea ja ehtii joka paikkaan :) Ja nuo tassuun laitettavat tökötitkin tuntuvat olevan lähes kanahammastahnan veroisia herkkuja, mikä ei ollenkaan helpota hoitsun hommia.

Jossain netissä (kai) törmäsin kirjoitukseen, jossa sanottiin, että karhukoiralla on suussa semmoista entsyymiä, joka parantaa haavat :O Rotua on niin vähän jalostettu, että siksi kai tuota entsyymiä on. Ehkä siis luonnonvaraisilla eläimillä haavat paranevat, kun ne nuolevat niitä. Koiran (siis muun kuin karhukoiran) suussa taas on bakteereja niin paljon, että se ei saisi nuolla haavaa ollenkaan.

Kai Inca sitten haluaa itse hoitaa haavaansa, on ehkä jossain perimässä se, ja harmittelee, kun emäntä kaikin keinoin estelee. Saahan sitä nyt nuolla jo, mutta salvat mielellään laitetaan kuitenkin kuivaan tassuun.

Lisäys: ei kolo ihan ummessa ole kuitenkaan, kun sitä nyt aamulla yritin taas katsoa. En tiedä, mitä tyrmäystippoja Incalle pitäisi antaa, että saisin kunnolla tarkastettua haavan.

Remminaulakko

Kahden koiran kanssa alkavat remmit mennä sekaisin muuallakin kuin remmilenkillä :D Vaatenaulakossa ne olivat liian hankalasti saatavilla (omien vaatteitten seassa), kaapeissa sisällä samoin. Nyt sitten remminaulakon virkaa hoitavat eteisen kaapinovien hantaakit, kunnes kehittelen jotain parempaa. Jaa-a, mitäs sitten, kun tulee talvi ja on tossua ja palttoota...


Kovasti tässä sateen lomassa mietin, menemmekö huomenna Incan agiharkkoihin harjoittelemaan kevyesti vai onko turvallisempaa pysytellä vaan kotona ja jatkaa sairaslomaa. Töppönen jalassa tässä kuitenkin mennään, eikä tassulla voi revitellä, ettei haava repeä. Ulkona Inca ei ole spurttaillut yhtään, kun kulkee remmissä, mutta sisällä nuo kaksi välillä ovat olleet vauhdissa, mutta se on kuitenkin aika vaatimatonta spurttailua, mitä täällä voi harrastaa. Sen tassu kyllä kestää, mutta on siinä sisälläkin suoja päällä. Taidan kallistua sairasloman jatkamiseen ja odotella rauhassa aikoja parempia. Viikossa voi tapahtua ihmeitä, vai voiko? Paranemista kuitenkin.

Liinu-pikkuinen on oikea Hanna Harvahammas :) Viimalla (5kk) hampaat olivat jo vaihtuneet ja suukalusto näytti oikein jykevältä verrattuna Liinun harvoihin heiveröisiin piikkeihin. Kovasti se silti jyystää luita, mikä toivottavasti edesauttaa hampuleitten vaihtumista. Ei tarvi varmaankaan itse heilutella kulmureita siinä toivossa, että ne irtoavat ajallaan.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Liinu metsälenkillä

Liinu pääsi riehumaan Viiman kanssa metsään :) Onkin olleet rauhallisia meidän lenkit. Yksinään metsässä Liinu köpöttelee enimmän ajan rauhallisesti, välillä vähän innostuu spurttailemaan yksinäänkin. Ja muuten ollaan paljon kuljettu remmilenkkejä kolmistaan. Tulee harjoiteltua sitä taiteenlajia, että jos jotain hyötynäkökohtaa pitää hakea Incan tassuhaavastakin, niin olkoon sitten tuo. Soisin kyllä tuhannesti, ettei haavaa olisi tullut. Olen pikkusen yliherkkä kaikille tapaturmille ja onnettomuuksille...


Liinu edessä silmät kiinni (!) juoksemassa, Viima takana.

Viima on käynyt parturissa!

lauantai 1. lokakuuta 2011

Tassuhaavakuva

Tulipa nyt ikuistettua tassuhaavakin, kun se on ilman kääreitä. Saa ilmakylpyjä ja ehkä vahvistuu. Nyt vasta itsekin sen kunnolla näen, kun Inca loikoo sängyllä kaikessa rauhassa. Pitäisi nuo tassukarvat varmaan leikata pois. Kyllä haava ihan siisti on, mutta on siinä kunnon kolo. Nyt kaikki asioista perillä olevat voivat kertoa minulle arvioitaan, millon antura on terve. Viikko ja kaksi päivää tuo nyt on. Eikä tuolla vielä lähiakoina kävellä ulkona ilman suojia. Voi meitä :(