torstai 28. huhtikuuta 2011

Lenkkeilyä ja muuta mukavaa

Kyllä on kiva lenkkeillä Incan kanssa, on se niin lutunen koira. Olen nyt käynyt meidän kuntopolun kuntolaitteissa, jotka sinne viime syksynä asennettiin. Talvella ne tietenkin olivat lumen jumittamia. Syksyllä Inca oli aina jossain kiinni, mutta nyt se on vapaana, joko se istuu tai makaa ja odottaa, että käyn laitteet läpi. Tänäänkin siinä oli muutama ihminen, kun menimme sinne, mutta ei Inca niistä sen kummemmin välittänyt, vaan alkoi odottamaan, että saan kuntoiluni kuntoiltua. Se tietää tuon homman, että emäntä huhkii siinä aikansa ja koiran tehtävä on vaan odotella, että tulee valmista. Eikä sillä tosiaan ole pienintä aikomustakaan lähteä siitä minnekään, vaan se on ihan rauhallinen ja rento, vaikka ihmisiä tulisi ja menisi.

Ja keppietsintä on edennyt siten, että nyt pitelen kädessäni kahta keppiä, jotka Incan pitää tunnistaa muitten joukosta. Yhtäkään keppiä Inca ei ole vielä missannut, vaan jokainen on mennyt ihan oikein. Ja olen niitä keppitunnistuksia tehnyt joka päivä monta. Vaikka millaiseen pöpelikköön sen kepin heittää, niin kyllä koira sen sieltä löytää. No, kahden kepin kanssa ei ole sen suurempaa ongelmaa kuin, että Inca vähän katsoi kummissaan ekan kepin jälkeen, että mitä, vieläkö etsitään. Mutta kyllä se teki työtä käskettyä. On vaan tosi vaikea uskoa, että kepissä on haju, jonka koira tunnistaa. Ihmeellistä!

Lainasin eilen kirjastosta kirjan Hihnan toisessa päässä. Opas koiranomistajan käyttäytymiseen. Sitä mainostettiin Peetsan foorumilla ja kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Ja tänään menen ostoksille Vauhti-Raksu-autoon. Olen tilannut sieltä kaikenmoista pakastetta, että saa nähdä, minkälaisia tuotteita saan. Jostain palstalta löysin tuommoisen eri paikkakunnilla kiertävän "myymäläauton" ja kun se tulee tuohon meidän lähelle, niin ajattelinpa kokeilla sitä. Tähän asti kaikki on sujunut hyvin eli netin välityksellä tilaus on hoitunut mallikkaasti, joten kaipa tuotteetkin ovat kunnollisia. Tilasin semmoisia juttuja, mitä noissa lemmikkieläinliikkeissä ei juurikaan ole. Tulee vaihtelua koiralle.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Agilitissä

Kun tokotunnit loppuivat viime viikolla, alkoi meillä agiliti tällä viikolla ihan yhtäkkiä yllättäen. Tuossa pääsiäisenä eksyin Auran Nuuskujen sivuille ja sieltä hoksasin, että heillä oli alkeisiin pari peruutuspaikkaa. No, meidän onneksemme me pääsimme mukaan ja tänään oli sitten meidän eka tunti. Nyt olen nuuskujenkin jäsen, saa nähdä, kuinka monen koiraseuran jäseneksi tässä täytyy liittyäkään, että saa harrastettua kaikkea mahdollista.

Tuo on kiva ryhmä, siinä on kuusi koirakkoa, tänään paikalla oli viisi. Ja opetus tuntuu olevan perusteellista ja sitä annetaan kahden kouluttajan voimin. Ohjelmassa oli kontaktit eli puomi, A-este ja keinu. Incahan on kaiken uuden edessä kauhean varovainen, mutta kyllä se siitä sitten sujuu, kun se huomaa, mistä on kyse. Kontaktit menee ihan ok eli että etutassut ovat siinä valkoisessa alueessa ja takatassut maassa (ja toisin päin alas tullessa).

Keinu mentiin varovasti, mutta se ei tuottanut ollenkaan niin paljon ongelmaa kuin kiipeäminen A-esteelle. Alastulo sen sijaan sujui siinä paremmin. Nakkien voimalla Inca pääsi ylös ja nakkeja oli kouluttajalla, ei minulla, ja lopulta Inca katsoi kouluttajaa, että no missä ne nakit viipyy, minä en tästä liikahda mihinkään ilman nakkia :)

Puomissa ensimmäinen kerta oli niin ikään varovaista hapuilua, että meenkö vai en, mutta seuraavat kerrat menivät jo varmemmin. Ja alastulot tosiaan menee hyvin, etutassut koskettavat maata.

Sitten teimme vielä muutaman hypyn, kun kurssi alkoi viime viikolla, jolloin ohjelmassa oli hypyt, niin me pari uutta koirakkoa sitten harjoittelimme niitä vähän. Mutta ne nyt menee vaivattomasti kuitenkin.

Ensi viikolla alkaa kääppänöiden koulutus Vätissä, joten siellä taidamme käydä tokoilemassa ja välillä näyttelyharkoissa, kun nyt senkin jäsenmaksun tälle vuodelle olen maksanut, niin saadaan vastinetta rahoille.

Ja eka penteleen punkki oli jo Incassa. Murrrr! Vaikka kuinka syödään valkosipulijauhetta. Nyt sitten syödään vielä enemmän. Mössöt menevät Incalla sutjakkaasti alas, kun teen niistä "lihapullia" eli semmoisia kökkökasoja, jotka Inca sitten napsii suuhunsa, vaikka valkosipulia olisi kuinka paljon :o Se ei oikein ole innostunut "latkimaan" noita mössöjä, joten kehittelin sitten lihapullasysteemin. Mitä en tekisi koirani eteen :D

Pulipulipulikoimassa

Kävimme taas järvellä, ettei vesielementti vaan pääse unohtumaan. Nyt emäntä muisti ottaa kamerankin mukaan. Jäät olivat kadonneet järveltä, sen verran lämmin päivä oli eilen. Pitää nyt käydä järvellä ennen kuin sinilevä valtaa sen. Muuten kiva paikka, mutta kesällä se on tosiaan erittäin surkeassa kunnossa. Ehkä pitää toivoa viileää kesää, jos se auttaisi järven leväongelmaan.

Kahlataan
 
Ei ole ruuhkaa rannalla

Ja kahlataan

Tämä on paras!!

Kivellä

Ja kahlataan

Kuvassa on Inca, hyvä naamiointi sillä!

Vähän ollu kivaa!

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Järvivaelluksella :D

Meillä näitä vaelluksia riittää! Tänään käveltiin metsän poikki Littoistenjärvelle katsomaan, mikä on jäätilanne ja huonohan se oli, joskin jäätä vielä oli. Inca tassutteli rantavedessä tyytyväisenä, eikä tainneet varpaat paleltua, kun minkäänlaista kiirettä ei vedestä ollut pois. Linnut siellä melskasivat, kun järvi on hyvää pesintäaluetta.

Lähdimme sitten jatkamaan matkaa järven luontopolulle, joka kulkee hiekkarannalta Kuoviluotoon ja on 3,6 kilsaa pitkä. Se oli meille uusi reitti ja ihan mukava sellainen. Aamupäivällä ei vielä ollut kovin kuumakaan (nyt on 20 astetta), joten siellä jaksoi hyvin vaeltaa. Aikaa siitä, kun lähdimme kotoa ja olimme Littoisten tehdasalueella meni reilu kaksi tuntia, mutta tosiaan aikaa kului siihen, kun Inca pluti vedessä. Ja koska meillä ei ollut retkieväitä mukana (vettä emännälle), niin hyppäsimme bussiin ja tulimme sillä kotiin.

Ja nyt voi sanoa, että helle on alkanut, ainakin koiran helle. Ja emännänkin. Selvästi huomaa, että Incalla on kuuma, vai teeskenteleekö se. Tuskin.

Eilen tein sille taas jäljen siten kylläkin, että Inca oli mukana. Se on ihan mahdoton vikisiä. Koko ajan kun tein jälkeä se vikisi ja inisi. Ja kun jälki tuli valmiiksi ja sen olisi pitänyt antaa tekeentyä, niin eihän sitä jaksa odottaa, kun Inca inisee ja odottaa ihan täpinöissään, että milloin se pääsee jäljelle. Ehkä taas semmoisen vartin jaksoin odotella ja sitten Inca meni jäljen alusta loppuun ja lopussa oli tällä kertaa broitskun siipi plus sitten se verinen sieni. Maasto oli risukkoista ja oli vähän hankalaa tehdä sitä jälkeä, mutta hyvin Inca kumminkin jäljesti ja söi siivenkin.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kaupunkivaelluksella :)

Ainaisen metsissä koluamisen sijaan vein koirani vaihteeksi kaupunkivaellukselle. Kaupungissa kun asutaan, pitää koiran osata muutakin kuin metsissä juoksentelu. Hieno pääsiäispäivä avitti emäntää kaupunkireissuun, kun emäntäkin niin mielellään suuntaa aina metsään.

Kävelimme tuomiokirkolta förille ja takaisin joen toista rantaa. Ja matkahan meni hyvin, mutta föri tuotti Incalle stressiä. Se ei olisi millään suostunut astumaan koko hökötykseen ja kun sen sinne vaan vein, niin sehän vapisi koko föriajelun ajan. Itku ei kuitenkaan auttanut markkinoilla, kun emännän mielestä koiran pitää uskaltaa ajella förilläkin. Joskus syksyllä siellä viimeksi oltiin, joten ei taida Inca muistaa enää tuota reissua. Tai sitten se muistaa ja siksi se olikin niin vastenmielistä.

No, en kyllä tiedä, pitääkö koiran sietää föriajelua ja tottua siihen, mutta kun se ei nyt kuitenkaan ole mikään avaruusalus, vaan meidän "normaali" kulkuväline tässä kaupungissa, niin luontevaa olisi sietää föriajelujakin. Toistamiseen en kuitenkaan sillä erää ajeluttanut Incaa förillä, vaan otetaan ajelu taas joskus uusiksi ja katsotaan, miten se sitten menee.

"Maalaiskoiraksi" Incaa ei kyllä noin muuten luulisi, siksi hyvin se osasi käyttäytyä etenkin kohdatessa kaupunkilaiskoiria, joista jotkut murisivat ja joku haukkui ja reuhoi niin vietävästi, että sen emäntä roikotti koiraa valjaista ilmassa niin, että takatassut hädin tuskin hipoivat maata :o :o Eihän se koira siitä lakannut räyhäämästä, Eikä siitä, että sitä yritettiin viedä "piiloon", jonkun kulman taakse rauhoittumaan. No, kukin tavallaan.

Sitten harjoittelimme vielä asioimista jätsikiskalla, kun emäntä osti itselleen kevään ensimmäisen jätskitötterön. Inca ei saanut mitään, mutta vesipullo olisi ehkä kannattanut ottaa matkaan, kun melkoisen lämmintä jo oli. Tuohon kun pääsimme kotinurkalle, niin Inca lysähti nurtsille varjoon ja huilasi siinä hetken. Taitaa emäntä surisuttaa pian taas konetta ja saa näyttelyt jäädä väliin. Kyllä se on koiran kannalta tärkeämpää ja mukavampaa, ettei se haudu kuumassa turkissa kuin joku näyttely, jonka vuoksi pitää olla ylipitkä pehko kesäkuumalla. Koiran hellehän jonkun nettitiedon mukaan alkaa 10 asteessa.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pääsiäisvaelluksella

Kaunis aurinkoinen kevätsää sai pienen mutta laadukkaan vesikoiraporukan liikkeelle: Oivan ja Incan emäntineen :) Mutta eihän se tahtia haitannut ja koirat vaelsivat ainakin kymmenen kertaa niin pitkän matkan kuin emännät, ne kun juoksentelivat sinne ja tänne, pitkin peltoja ja ojien pohjia ja koirat olivat sen mukaisessa kunnossa, kun lenkki oli loppu. Kura vaan lensi, kun kaksi koiraa viiletti ohitsemme ikään kuin liikkeellä olisi ollut isompikin lauma villihevosia :D

Vaelsimme siis saman reitin kuin jouluna eli Vaarniemen kallioille laavu päämääränä. Sinne emme ikävä kyllä päässeet, kun siellä oli menossa kuvaus :o ja laavu oli koko päivän varattu amk:n opiskelijaporukalle. Me sitten tyydyimme osaamme, söimme eväät kylmiltään näkötornin juurella ja totesimme, että ei niitä makkaroita välttämättä tarvinnut paistaa, helpommalla selvittiin näin. Ja hienot oli siellä maisemat ja oikein pöytä ja puupenkit, missä saatiin levätä ja syödä rauhassa.

Pari tuntia lenkki kesti ja kyllä kesti kauan saada Inca puhtaaksi kurasta. Sitä ruskeaa kuravettä tuli aina vaan, vaikka kuinka paljon olin pessyt ja huuhdellut! Mutta Incahan oli ihan savinen, joten ei ihme, että lika oli tiukassa. Luulen, että tuommoisessa kunnossa Inca ei ennen ole vielä ollutkaan. Mutta Oiva-parka oli vielä kuraisempi, kun sillä oli paljon pitempi turkki kuin Incalla.

Maisema

Oiva

Inca

Inca

Oiva ja Inca

Maisema

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Jäljellä

Tein ensimmäisen verijäljen siten, että Inca odotti puussa kiinni, kun ekaksi merkkasin jäljen pyykkipojilla ja sitten vetelin veristä sientä pitkin jälkeä. Tein siihen yhden noin 90 asteen kulman, jossa oli se "makuu", samoin makuu oli alussa ja lopussa. Makuukohdissa haavoittunut "eläin" oli siis maannut ja se oli isompi alue ja siinä oli verta enemmän. Muutoin vaan kuljin verinen sieni narun päässä ja siitä sitten kai jäi hajuja maahan eli tuli se jälki.

En osaa arvioida, miten pitkä tuo jälki oli, mutta useampi kymmenenen metriä kuitenkin, ehkä jotain 50>. Se oli siis varsin lyhyt jälki, mutta harjoituksesi ja ekaksi kerraksi riittävä. Annoin jäljen tekeentyä semmoisen vartin verran, vaikka nettiohjeitten mukaan nuorelle koiralle ½-1 tunti olisi hyvä odotusaika. Kun kuulemma leijuu se veren haju siinä jäljen päällä :o

No, enhän minä malttanut niin kauan odottaa, eikä Incakaan. Sehän tiesi just jetsulleen, että olen tekemässä sille kivaa puuhaa, vaikka verijälkeä ei ole ennen tehtykään. Kun sain jäljen valmiiksi, niin Incahan olisi lähtenyt siitä paikasta katsomaan, mitä tein, mutta mepä suunnistimme muualle kuluttamaan aikaa ja vahtimaan, ettei kukaan vahingossa mene nyppimään pyykkipoikia pois. Sitten laitoin Incan taas puuhun kiinni ja kävin viemässä "kaadon" jäljen loppuun. Kaato oli jonkun elukan joku luu, en yhtään tiedä, mikä luu mahtoi pakastimesta mukaan tulla, mutta ei naudan luu kuitenkaan. Ja veri oli naudasta (laimennettuna vedellä), että ehkä naudan luu olisi ollut loogisin.

Ja sitten otin Incan puusta ja käveltiin ensin ihan muualle, sillä se olisi lähtenyt laukkaamaan siitä paikasta jäljen suuntaan. Rauhoituttiin ekaksi ja käveltiin sinne tänne. Sitten tultiin jäljen alulle, en sanonut Incalle mitään, mutta sehän haistoi veren oitis ja nuuski ekaa makuuta tarkkaan. Sitten lähti menemään jälkeä pitkin ihan oikeaan suuntaan. Välillä se oli jonkin verran jäljen vieressä (ehkä ilmavainua?), mutta meni kohta takaisin jäljelle. Toinen makuu nuuskuteltiin myös tarkkaan ja siinä vähän haettiin suuntaa, kunnes se löytyi. Ja loppu meni hyvin ja vimppa makuu taas nuuskuteltiin kunnolla. Kaato oli sammaleitten alla, mutta kun se oli eri elukan luu kuin veri, niin Inca jotenkin jäi ihmettelemään, että minne jälki hävisi ja se etsiskeli sitä lähistöltä. Eli minun olisi pitänyt jättää se verinen sieni sinne loppuun kaadoksi tai ottaa mukaan naudanluu.

Mutta ihmeteltävän hyvin tuo meni, vaan taitaa olla koiralle luontaista tuonkaltaiset nenähommat. Seuraavan jäljen käyn tekemässä niin, että Inca odottelee kotona. Niin saan odotusajan pitemmäksi, eikä Inca näe puuhiani, eikä voi arvata, että se pääsee jäljelle.

Kun saatiin jälki hoidettua, alkoi sade, joten ihan hyvään saumaan tuli jälki tehtyä.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Koiramaisia juttuja

Kyllä tänään taas ajattelin, että onpa mulla kiva koira! Tultiin nimittäin metsälenkiltä kotio päin, kun tavattiin Paavo-koira, Incan bestis. Koirat sitten siinä tietenkin leikkivät, juoksivat ja peuhasivat, kunnes lähdin Incan kanssa kotiin. Inca ei olisi millään malttanut jättää kamua, mutta lähti se kumminkin matkaani vilkuillen Paavon suuntaan. Ja sitten siellä tapahtui jotain niin kivaa, että Inca lähti juoksemaan Paavon luo, mutta stoppasi paikkaansa, kun komensin sille ä-äät ja eit. Se oli aikamoinen juttu, ettei peräti jytky :D! On tuo Paavo nimittäin niin mukava peuhukaveri.

Ja seuraavalla lenkillä Inca bongasi kyyhkyn maassa ja meinasi lähteä saalistamaan sitä, mutta sekin matka loppui siihen, kun emäntä karjaisi eit. Inca katsoi minua, että ei vai ja tuli sitten pois saalistusretkeltä. Juu, ei sitä nyt sentään ihan kaikkea saa tehdä, mitä päähän pälkähtää, pitää luontokappaleiden saada olla rauhassa omissa puuhissaan.

Olemme harjoitelleet tänään ahkerasti hyppyä sisällä ja vähän muitakin tokojuttuja, mutta niitä enemmän hiekkakentällä ja myös metsälenkillä. Pitää nyt yrittää tsempata omia harkkoja, kun ei enää ole koulutustunteja. Eikä niitä nyt oikeastaan tarvitakaan, kun olemme saaneet kaikkiin liikkeisiin hyviä ohjeita ja vinkkejä, ainoa on tuo estehyppy, kun sitä varten ei ole kunnon estettä, vaan omia viritelmiä. Toukokuussa alkavat kyllä kääppänöiden harkat ulkona, että siellä alamme käydä, niin saadaan hyppyharjoitustakin kunnon esteellä.

Metsälenkillä kokeilin vaikka kuinka monta kertaa, tunnistaako Inca kepin, jota olen pitänyt kädessäni ja jonka olen laittanut maahan muitten keppien joukkoon. Se on niin ihmeellistä, kun jokainen kerta meni oikein ja kun keppejä oli useampia, niin Inca haisteli niitä muita, mutta otti sen, joka oli ollut minulla. Tätä tsekkailin ainakin 10-15 kertaa eri paikoissa ja erilaisilla kepeillä, mutta tuntui siltä, että se oli varsin helppo nakki Incalle. Ei siinä tunnistamisessa kauan kuono tuhissut! Sitä on vaan niin vaikea tajuta, että siinä hetken kädessä olleessa kepissä on muka joku haju, jonka koira tunnistaa, mutta pakko se on uskoa, ei siitä mihinkään pääse.

Ostin sitten vertakin kaupasta, niin päästään vähän harjoittelemaan verijälkeä, kun on hyvät kelit tulossa pääsiäiseksi. Enhän minä tiedä, kuinka se oikeaoppisesti tehdään, mutta pitää lukaista netistä jotain ohjeita, niin eiköhän me saada jälki aikaiseksi ja pakastimessa on siansorkkaa vaivan palkaksi.

Tuloksia :)

Tässä tulokset, jossa siis ensimmäinen numero on joulukuinen ja jälkimmäinen eilinen (30.12.10/20.4.11):

Luoksepäästävyys 10/10
Paikalla makaaminen 9/0
Seuraaminen kytkettynä 7/8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6/0
Luoksetulo 7/8
Seisominen seuraamisen yhteydessä 6/0
Estehyppy 0/7
Kokonaisvaikutelma 8/8

Ehkä meidän pitää lopettaa tokoilu ennen kuin kaikki kohdat ovat nollilla :D :D :D Ollaan me semmoisia veitikoita, että oksat pois!

Tässä täytyy nyt taas mainostaa sitä, että on erittäin mukavaa, kun koira on hallinnassa ulkona (vapaana/remmissä) ja tottelee emäntäänsä tosi paikan tullen. Se, mitä se tekee tokokisoissa eli touhuaa omiaan, ei ole kovinkaan merkityksellistä. No, sitten kun mennään oikeisiin tokokisoihin ja menestytään niissä, saadaan merkintä rekisteriin. Vaikka me pärjätään kuinka hienosti arjessa, siitä ei tule minkään valtakunnan merkintää muualle kuin tänne blogiin. EPISTÄ!!!

Juu ja olihan siellä eilen koiria, vissiin ihan hyviä tokoilijoita, jotka murisivat ym. muille koirille siinä odotusalueella. Inca sentään on paikallaan, ei murise, hauku tai temmo ylettömästi muitten luo ja tottelee, kun sanon, että toisia koiria ei nuuskita, eikä ihmisiä myöskään, vaikka se onkin tavattoman kiinnostunut muista koirista ja ihmisistä.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Möllitokoilut

Menivät siten kuten arvelinkin :( Sellaista tylsää vuoron odottamista sekin on, vaikka menimme paikalle vasta silloin, kun meidän vuoromme aikataulun mukaan oli, mutta aikataulu oli myöhässä, kuinkas muuten.

Luoksepäästävyys on edelleen ok. Ja estehyppykin oli suht ok, mutta namejahan siinä apuna tarvitaan, kuten seuraamisessakin. Se meni siedettävästi, mutta liikkeestä seisomaan ja maahan Inca ei jäänyt vaan sipsutteli sievästi eteenpäin haistellen maton hajuja ikään kuin ei olisi ikinä kuullutkaan käskyä maahan tai seiso. Ohhohhoijaa!

Ja paikalla makuu! Kuka jaksaa olla edes minuutin maassa, ei ainakaan Inca. Siitäkin se lähti sipsuttelemaan emännän luo miettien varmaankin, että tulee ainakin jotain liikettä ja säpinää, kun on niin tylsää. Ja tulihan sitä liikettä, kun kävin laittamassa Incan takaisin paikalleen.

Entäs luoksetulo? Ensin Inca lähti siputtamaan perääni, eikä siis jäänyt istumaan. Aloitettiin homma alusta ja tokalla kertaa istuminen ja luoksetulo onnistui. Noita liikkeestä jääviä juttuja en halunnut yrittää toista kertaa, koska ne ovat niin epävarmoja vielä, että turha stressata niillä koiraa ja itseä.

Taisi mennä peräti huonommin meidän kisat kuin joulukuussa, jolloin emme olleet saaneet oppia vielä paljon mitään. Pitää huomenna tsekata, millaisia numeroita tuli silloin ja nyt. Namipussi tuli kuitenkin palkaksi, siis koiralle.

Mutta ota tuosta narttukoiran sielunelämästä selvää, tiedä mikä hormooni milloinkin jyllää. Ja nyt tuntuu jylläävän sellainen hormooni, että paikalla ei kiinnosta olla, kun ei kiinnostanut harkoissakaan eilen eikä sunnuntaina. Yleensä Inca on jo pysynyt hyvin paikallaan pitemmänkin aikaa, mutta kukas semmoista joka kerta jaksaa.

Että eipä tässä muuta kuin harjoittelemaan ahkerasti nyt, kun kesäkin on jo melkein ovella. Lohduttavaa oli se, että ei ne muutkaan koirat toimi kuin koneet, vaan yksikin avo-luokassa kisannut koira ei suostunut seuraamaan ja jotain muutakin häikkää sillä oli, kun sitä haukutti kovasti. Ja joku ei hypännyt esteen yli, vaan kiersi sen pariin kertaan ja vasta kolmannella kerralla hyppäsi ja se on sitten nolla. Semmoisia ne pikku mussukat ovat :)

Metsälenkkejä ja tokoilua

Olemme nauttineet keväisestä metsästä, jossa jo näkyi sitruunaperhosiakin. Incakin on niistä nauttinut, se on yrittänyt pyydystää niitä. Liekö hyönteisharrastaja, kun parvekkeella ollut mehiläinenkin oli tavattoman kiinnostava. Ja fasaanit ovat tulleet talvipiiloistaan ja nehän vasta ihmeellisiä otuksia ovat. Herra fasaani pitää outoa meteliä ja rouva fasaanit tepastelevat missä sattuu ja niiden hajut ovat houkuttavia. Fasaanipaistia Inca ei ole vielä minulle tuonut, toivottavasti ei tuokaan.

Sitten olemme tokoilleet sunnuntaina sekä eilen ja se olikin viimeinen tokotunti tällä erää. Tänään on möllitokokisat heti perään, mutta ne eivät varmaankaan kovin kummoisesti mene vielä, kun emme juurikaan ole harjoitelleet ja niin moni asia tuottaa vaikeuksia, kuten liikkeestä maahanmeno ja seisomaan jääminen. Paikallamakuunkin kanssa on ollut ongelmia, kun Inca ei ole jaksanut keskittyä siihen. Mutta nämä nyt ovat pikkujuttuja kumminkin elämän suurten kysymysten rinnalla, että sillä asenteella emäntä on liikkeellä. Asenne lienee ihan väärä, mutkun ei siihen vaan osaa suhtautua kuolemanvakavasti niin ei osaa. Puutteensa kullakin :)

Eilen kävelimme tokotunnilta kotiin Koroisten kautta eli tuossa joen maisemissa, jossa olikin paljon liikkujia liikkeellä. Oli koirakoita, juoksijoita, pyöräilijöitä ja vaikka mitä menijää, kun oli mukava keli. Tuli koiralle taas ihan uusi reitti ja uudet hajut. Matkalla tapasimme vesikoira Eemelin, jonka emäntä pysäytti meidät ja kysyi, onko Inca vesikoira. Eemeli on 5 kuukautta vanha Espanjan tuonti, Tulimaan kennelin sijoituskoira. Eemeli oli ihan saman värinen kuin Inca, turkki oli vaan juuri trimmattu ihan nahalle.

Ikkunatkin olemme pesseet yhteistuumin, minä olen pessyt ja Inca on seurannut tarkaavaisena emännän outoja puuhia ja ollut ainakin hengessä mukana :) Niin ja olihan Inca äänestämässäkin, minä vähän avustin sitä! Onneksi koiralta ei ollut pääsy kielletty äänestyspaikkaan, joka oli kirjastossa.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Häätöapua

Annoimme tänään yhdelle sakemannille ja sen emännälle häätöapua, vaikka sitä ei oikeastaan tarvittu lainkaan, koska koira oli emännällään niin hyvin kontrollissa. Olimme kuitenkin sopineet, että purkitan, jos koira ei tottele emäntäänsä ja lähtee meidän luo. Mutta harjoitus meni hyvin, koska harjoitusta ei tarvittu :)

Tuo emäntä koirineen on ollut Peetsan luona saamassa apua remmi- ym. ongelmiin ja hyvin ovat Peetsan neuvot kuulemma tepsineet. Kehui kovasti, miten pienellä saa suuria muutoksia aikaan. Ja niinhän se lopulta on, että ei siinä tarvita kovin kummoista arsenaalia, kun koira on järjestyksessä tai omistaja.

Sakemanninarttu on 1,5-vuotias ja ihan kiltti se oli, ei siis mikään räyhä ollenkaan. Kauniin musta koira. Kävelimme sitten kuntolenkin ympäri niin, että Inca oli vapaana ja sakemanni kiinni. Koirat eivät päässeet leikkimään, eikä edes nuuskutusetäisyydelle. Ja kyllä Inca uskoi, että nyt mennään näin, vaikka se oli kovasti menossa välillä leikkiinkutsuun. Mutta kun emäntä ei antanut, niin minkäs pieni koira tekee. Tottelee. Ja sakemannikin kulki rauhassa, vaikka Inca siinä vieressä vapaana juoksentelikin. Se oli tosi hyvää harjoitusta Incalle. Silloin ei leikitä toisten koirien kanssa, kun lupaa ei ole, eikä niitten luo myöskään mennä häsläämään.

Sanoinkin tuolle koiran emännälle, että minä en tarvitse minkään lajin voittajakoiraa, vaan että minulle on tärkeintä, että koira osaa käyttäytyä arjessa. No, jos koira jotain voittaa, on se plussaa tietenkin, mutta paljonkos voitoilla teet, jos koira sattuu arjessa olemaan jonkin lajin rähjä. No, ehkä voittajakoirat eivät ole. Mutta noin niin kuin pohjimmiltaan harrastukset ovat oma juttunsa ja arjessa ja elämässä käyttäytyminen omansa.

Minä kun kuvittelin, että kun kaikenlaista koiran kanssa puuhaa, niin se auttaa koiran ja omistajan väliseen suhteeseen.. No puuhayhteistyöhön kylläkin, mutta eipä sillä pitkälle pötkitä, jos arjen ongelmista on kyse.

Elämä on normalisoitunut

eli tauti on voitettu. Eilen tein jo pitkän metsälenkin ja totesin, että kevät on edennyt valtavasti. Urheilla en saa muutamaan viikkoon, mutta se ei koske koiraurheilua :)

Inca tosiaan nauttii nuuskuttelusta nyt, kun maa on paljastunut. Se tekee semmoisia laajoja omia kierroksiaan kaikkien hajujen perään. Talvella metsälenkki tarkoitti lähinnä köpöttelyä kapeilla poluilla, mutta nyt Incasta on kivaa, kun metsässä pääsee joka puolelle ja se selvästi nauttii tilanteesta.

Kävelimme eilen myös karvakorviin ostoksille ja tänään Inca saa sellaista herkkua, jota ennen ei ole ollut tarjolla, nimittäin kalkkunan kauloja. Ne eivät olekaan mitään broitskun kauloja, vaan kunnon jämäköitä isoja kauloja, joissa riittää todennäköisesti purtavaa toviksi. Noitten puotien tarjonnasta ei voi aina tietää, mitä niissä milloinkin on, tarjonta kun vaihtelee tilanteen mukaan, joten välillä tulee uusia yllätyksiä ja vaihtelua ruokavalioon.

Eilen, kun vihdoin siivosin paikkoja, niin huomasin ison kuivuneen pissalätäkön olkkarin nurkassa. Minun kävi niin sääliksi Incaa. Se on varmaan viime lauantainen lätäkkö. Silloin olin niin taju kankaalla, että vaikka koira olisi heittänyt volttia ulos päästäkseen, en olisi siihen reagoinut ja pissavälit taisivat olla aika pitkiä :( Inca on siis hädissään joutunut pissaamaan lattialle, mitä se ei tietenkään muutoin tee. Kyllä se varmaan on yrittänyt saada minua ulos, mutta huonolla menestyksellä. No, ei siihen meidän maailma kaadu, mutta Inca-parka vaan säälittää, vaikka ei se tietenkään sääliä kaipaa ja tarvitse. Mutta ihmistä säälittää, sille ei voi mitään.

Olimme jo hiekkakentällä pitämässä omat tokoharkatkin ja sehän on vallan eri juttu kuin hallissa. Häiriöitä oli palloa potkivasta pojasta muihin koiriin, joten siinä on koiralla pitelemistä, että muistaa keskittyä omiin juttuihin. Keskiviikkona meillä on möllitkokokisat, joten pitää vähän treenata niitä varten :)

Meillä on jo oikein lämmintä, eilenkin jotain yli 12 astetta, eka västäräkkikin näkyi jo keikkuttelevan pyrstöään, ei kesä siis enää kaukana ole!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

"Metsälenkillä"

Olen muutaman kerran käynyt pienillä metsälenkeillä "alametsässä" ja tänään vähän ylempänäkin, että Inca saa juoksennella ja nuuskutella kevään hajujen perään.

Eilen se oli suurinpiirtein kuin lammas, joka pääsee eka kertaa keväällä laitumille. Inca kuvitteli löytäneensä vihreää ruohoa - ja ehkä se löysikin - ja maissutteli sitä ahnaasti, kauan ja hartaasti lopputuloksena tietenkin oksennus. Mutta kai se oli sen väärtti pitkän talven jälkeen. Ruohonpuutos oli ilmeinen, vaikka se saakin kaikkea vihreää mössöä, mutta eihän se ole sama kuin tuore ruoho.

Tänään olin taas kerran ylpiä koirastani :) Vastaan tuli semmoinen äksy sakemanniuros isäntineen. Sakemanni tuppaa räyhäämään muille koirille ja isännällä tuppaa olemaan remmissä pitelemistä :o :o No, kun näin koirakon tulevan meitä kohti, komensin Incan syrjään polulta (Inca oli vapaana) ja sehän tuli kiltisti ja tottelevaisesti ja istui viereeni, missä se sitten katseli, kun sakemanni meni ohi. Kyllähän Inca tuon koiran tietty tunnistaa, mutta tosi hienosti se totteli ilman mitään kommervenkkeja. Tiesi, että kyllä emäntä tilanteen handlaa :) :)

Peruutin eilen meidän tokotunnin, ei tässä kunnossa paljon jaksa tokoilla. Mutta nyt meillä on varatunti ensi sunnuntaille, jos silloin jo olisin tokoilukunnossa. Eihän se tokoilu itsessään rasittavaa ole, mutta koko reissu on, eikä tässä nyt juurikaan ole semmoista fiilistä nyt, että jee kivaa tokoillaan. Odotellaan siis aikoja parempia.

Niin, metsässä tosiaan Inca tykkää valtavasti nuuskutella kaikkia ojia ja koloja ja kallioita sun muuta, mitä lumen alta on paljastunut. Siellä se painelee pitkin metsää nenä maassa kiinni ja minä voin ihan leppoisasti ja rauhallisesti kulkea, kun Incalla on tärkeitä puuhia, jotka pitävät sen mielenkiinnon hyvin yllä. Ja joka kerta kun tullaan ulkoa sisään, suihkutellaan kurat pois ja niitä kuria riittää. Talven aikana ehti jo unohtaa, millaista aikaa tämä kevät on!

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Incan puuhia ja vähän emännänkin

Päivä päivältä olo on parempi ja yskäkin alkaa hiljalleen hellittää. Tehokasta antibioottia. Sängyssä ei millään jaksa maata, joten sen sijaan on hyvä kirjoittaa tänne vähän päivitystä.

Lauantaina, kun olin tosiaan aivan hämärän rajamailla, enkä jaksanut yhtään mitään, niin Incapa jaksoi minunkin edestäni. Olin nimittäin perjantaina saanut langat takaisin sängyn alle ja mikäs sen kivempaa puuhaa koiralle kuin aloittaa homma alusta! Se jaksoi vehkoa niitten lankojen ja pussien kanssa vaikka kuinka kauan ja minusta ei tosiaan ollut vastusta, kun en jaksanut edes kohottautua juomaan. Eli Inca sai mellastaa kun pellossa ja sen se tekikin! Ja kämppä oli sen mukaisessa kunnossa :( Niissä langoissa on pikkuisen selvittämistä, ovat vähän sotkussa...Tänään sain ne laitettua taas takaisin pusseihin ja säilytykseen. Toivottavasti jo unohtuvat sinne.

Ja kun ilo langoista oli loppuun kulutettu niin Inca aloitti luitten järsimisen ja se kuulosti kuumeisissa korvissani siltä kuin olisin maannut keskellä kivimurskaamoa. ROUSK ROUSK ROUSK! Ja sitä tuntui kestävän ikuisuuden. Olisi pitänyt jaksaa nousta ylös ja laittaa ovi kiinni, mutta en jaksanut. Kyllä koiran hampaat ovat vahvat. Incallahan on aina noita luitten jämiä saatavilla.

Ja totesin myös, miten hyvä on, kun koira on kaikkiruokainen. Nappulat sentään sain kuppiin, mutta kaikki suuritöisempi ruoka olisi kai jäänyt tarjoilematta. Ja suuritöisempi tuossa kunnossa tarkoittaa pakasteita eli luita ja mössöjä. Jo pakastinkaapin oven avaaminen olisi ollut suuritöistä.

Tänään Inca pääsi metsälenkille ja minä jäin vain haikailemaan parempien voimien perään. Anita vei omat koiransa ja Incan metsään riehumaan ja kotiin tuli märkä, kurainen, väsynyt, mutta ylen tyytyväisen oloinen koira :) Kyselin, mitenkä Inca oli totellut ja kuulemma vallan hienosti ja heti. Olipa kiva kuulla! Siitä tiedosta melkein tervehtyykin jo! Valtavan hyvä, että koira tottelee ja on kunnolla erilaisissa tilanteissa ja eri ihmisten kanssa. Niin sen olla pitääkin.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Sarja sairasvuoteella jatkuu

Eli keuhkokuume siitä taudista sitten kehkeytyi. Ei mikään kiva juttu. Nyt on lääkkeet ja olo on tänään parempi kuin eilen, jolloin olin ihan taju kankaalla.

Inca-parka :(

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Sairasvuoteella :(

Emäntä on maannut sängyssä kovassa kuumessa, nyt sentään on olo hieman parempi ja kuume laskenut siedettäviin lukemiin. Ja mitä on tehnyt koira? Se on keksinyt itselleen kaikenmaailman viihdykettä, eikä emännästä ole ollut kieltäjäksi. Se vähä yritys, mihin pystyin, oli niin ponnetonta, ettei koira korvaansa loksauttanut. Inca on suunnilleen hyppinyt pitkin seiniä ja ainakin levitellyt emännän lankavaraston sängyn alta ympäri kämppää!

Kaikki muovipusseissa olevat langat  se on riepotellut sinne tänne ja repinyt pussit riekaleiksi. Hauskaa! Se kohninut sängyn alla tehden ihania löytöjä, joita se sitten tärkeän ja toimeliaan oloisena on kanniskellut muualle. Se on koko pienen koiran sielullaan käyttänyt tilanteen hyväksi!

Onhan se toki torkkunut kanssani ja välillä istunut lattilalla sängyn vieressä ja katsonut minua, että kauankos tätä vielä jatkuu. Lenkit ovat jääneet minimaaliksi, mutta sain kyllä ulkoilutusapua, että sain rauhassa levätä. Ja Inca kuulemma kulkee niiiin hienosti hihnassa, remmi löysällä koko ajan se tassuttelee vieressä. Vai niin! Vieraskorea :D No kyllähän se kulkeekin ja hyvä että kulkee muittenkin kuin minun kanssani.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kauko-ohjausta tokossa

Vaikka tosiasiassa meillä oli lähiohjausta, mutta tarkoitus on, että sitten aikanaan on kauko-ohjausta. Mutta siis liikkeenä oli avo-luokan maahan-istu-maahan-istu, joka oikeasti tehdään koiran edessä viiden metrin päässä koirasta. Me oltiin kyllä nenut vastakkain eli seisoin Incan edessä, että se oppii tekemään liikkeet niin, että takatassut pysyy samassa paikassa kuin liimattuna. Kauheita vaatimuksia!! Arkielämässä tuollahan ei ole mitään merkitystä, mutta tietty koetilanteessa pitää olla selvät sävelet, että tuomari voi arvostella. Pitääköhän tämmöinen ottaa kovinkin vakavasti? No, riippuu siitä, halutaanko me maailmanmestareiksi vai riittääkö meille ihan pihapiirimestaruus :D

Niin ja kunkin liikkeen (maahan, istu) pitäisi kestää viisi sekkaa, että ei sitä saa tehdä mitenkään vinhaa vauhtia.

Hyvin meidän harjoitus lähti menemään nameilla tietenkin. Takajalat eivät olleet aivan liimattuna, mutta aika hyvin kuitenkin, kun ekaa kertaa tuota tehtiin noitten sääntöjen mukaan.

Sitten oli vielä luoksepäästävyys ja paikalla makuu. Molemmat menivät ok. Vähän häiriötä oli taas paikallamakuussa, mutta Inca kuitenkin kesti häiriöt hyvin, eikä noussut seisomaan. Vasta sitten, kun palasin Incan luo kahden minsan jälkeen, Inca ponnahti istumaan ennen aikojaan. Mutta noin periaatteessa ihan hyvin. Harjoitus tekee mestarin. Ja luoksepäästävyydessä ei ole ongelmia, mutta toki tuo kouluttaja on jo tuttu.

Minä jaksoin mennä tunnille buranan voimalla, kun taisin saada jonkin päiväkotitartuntataudin viikonloppureissulla. Olisi tunnin ehkä saanut korvattua, mutta helpompi nyt näin. Tehokkaita buranoitahan minulla on, kun ovat lääkärin määrämiä nilkan murtumaan.

Noin kaikkinensa kiva kuitenkin veivata muitakin kuin alo-luokan liikkeitä, vaikka niitä ei tarvitakaan aikoihin, tulee vaihtelua ja opitaan jo ennakkoon avonkin liikkeitä.

Kevättä ilmassa

Olimme viikonlopulla Paraisilla ja kävimme rannalla katsastamassa jäätilanteen ja sehän oli huono. Paikoin ranta oli jo jäätön (semmoisia pieniä plänttejä) ja Incakin mennä tassutteli ihan muina koirina veteen joittenkin vedessä kelluvien kaislojen perään. Ei paljon paleltanut, kun kainaloita myöten vedessä kahlasi ilman kiirettä rantaan. Ekaksi Inca kiipesikin jään päälle.  Sinne se pääsi hyvin, mutta pois olikin vaikeampi tulla, kun jää meni reunoilta rikki. Vähän oli Inca ihmeissään, että mitäs tämmöinen on. No, ihan rantavedessä kun oltiin, niin siitähän koira sitten lopulta sipsutti kovalle maalle. Mutta ihan ilmiselvä vesikoira se on :)

Opettelimme myös olemaan jahtaamatta kissoja, joita tosin näkyi vain vähän, ne kun eivät voi sietää Incaa ja ovat teillä tietymättömillä meidän vierailureissuilla. Sen verran kuitenkin Inca pääsi kissojen makuun, että se yritti lähteä juoksemaan kissan perään, mutta kyllä se sitten totteli kieltoani nopeasti, mitä se ei ennen ole tehnyt. Kissat ovat aina vieneet voiton. Hyvin on koiralla nykyisin korvat päässä kaikkialla, ei vain kotiympyröissä. Ja kissanruoka, nam!, se on edelleenkin mitä suurinta herkkua!

Eilen lenkillä vastaamme tuli äiti pienen pyöräilevän lapsen kanssa. Lapsi sanoi äidilleen, että koira on ihan kuin Saku. Äiti tarkensi, että he tuntevat espanjanvesikoiran, joka on Incan näköinen. Kerroin sitten, että mekin tunnemme Saku-nimisen koiran ja kävi ilmi, että tosiaan on kyse samasta Sakusta. Hauska yhteensattuma. Mutta Saku ja Inca ovat kyllä hyvin paljon toistensa näköisiä, ruskeaturkkisia ja nyt molemmilla lyhyet turkit. Maailma on joskus kovin pieni.

Nyt vaikuttaa siltä, että talvi on vihdoin selätetty, lumet sulavat, on kivan kuraista :( ja tassuja saa huuhdella lenkkien jälkeen.