maanantai 28. helmikuuta 2011

Salainen ase nro 2

Kun suihkupullo osoittautui hyväksi konstiksi, otin ulkona käyttöön konstin nro 2 eli kolinapurkin. Se on pieni muovipullo, jossa on jokunen ruuvi. Se ei siis kovastikaan kolise, kuten esim. peltipurki. Mutta kyllä olin hämmästynyt, kun purkki tehosi, vaikka vaan vähän helisytin sitä. :o Ei sitä tarvinnut käyttää kun kerran tai kaksi ja koira oli lauhkea kun lammas.

Olimme taas jäällä ja Incalla on tapana yrittää rynniä hiihtäjien perään ja vielä haukkua niille. Nyt sille tehtiin stoppi. Avustajahiihtäjä hiihteli edes takaisin ja aluksi pidin Incan remmissä, kun se tietenkin olisi lähtenyt perään ja haukkui vimmatusti. Mitkään ä-äät ja muut kovistelut ei auta. Mutta kun tehostin kieltoa tuolla helinäpurkilla, niin Incahan muuttui täysin. Se ei oikein tajunnut, mitä tapahtui, korvat oli luimussa ja häntä alhaalla ja se katsoi minua ja hiihtäjää, eikä se tiennyt, mitä tehdä, mutta ei haukkunut enää, eikä yrittänyt rynniä perään. Jee!!!

Sitten päästin Incan vapaaksi ja se edelleenkin totteli ihan pienestä älähdyksestä, jos vaikutti siltä, että se olisi halunnut lähteä perään. Mutta noin yleisesti ottaen ei tarvittu edes sitä pientä älähdystä. Se kipitti vieressä, vaikka jokunen hiihtäjä tuli vastaan tai meni meidän ohi. Eikä se edes yrittänyt toimia vanhan kaavan mukaan. Yhden hiihtäjän ohittaessa meidät Inca suorastaan kaarsi kauemmas ohittajasta kuin peläten sitä.

Sitten tein vielä niin, että avustajahiihtäjä lähti hiihtämään, Inca istui paikallaan ja kun annoin luvan, se sai lähteä juoksemaan hiihtäjän mukaan. Siinäkin Inca tuppasi hakkumaan hiihtäjän ympärillä juostessaan, mutta sain senkin loppumaan juurikin kolinapurkkia helisyttämällä. Nyt sille pitäisi olla selvä, että joskus pääsee mukaan hiihtoleikkiin, mutta vain ja ainoastaan luvan kanssa. Ei omin päin.

Siis ainakin tällä erää Inca tokeni niin helposti, että olen aivan ihmeissäni. Toki meillä on nyt menossa vaihe, että en kovinkaan paljon huomioi Incaa sisällä, enkä ulkonakaan, mutta kyllä palkkaan sitä hyvästä käytöksestä ja kehun sitä maltillisesti. Ja saa se rapsutuksiakin, mutta vähemmän kuin ennen. Ei tässä mitään jääkautta olla pitämässä kuitenkaan.

Jotenkin on jäänyt mieleen ainakin Janitan jutuista, että koiralle höpötetään turhan paljon, jolloin ihmisen puheesta tulee koiralle merkityksetöntä taustahälinää, eikä se sitten vaikka ulkoillessa kuuntele kunnolla, eikä huomioi omistajaansa ja käskyjä. Koirahan ei sitä ihmisen puhetta silleen tarvitse, ihmisestä vaan on kiva puhua koiralle.

Ja sitten Cesarhan jossain ohjelmassa sanoi, että ei koiraa tarvitse kehua, kyllä se tietää, milloin omistaja on tyytyväinen ja ylpeä koirastaan. Hyvin loogista. Jos koira kerta vaistoaa hermostuneisuuden, epävarmuuden, pelon ja muut ihmisen mielentilat, niin miksi ei tyytyväisyyttä. Ei sitä tarvitse ylenpalttisesti puhein ja teoin korostaa.

Remmilenkit ovat semmoisia, mitkä ehdottomasti menee parhaiten, mitä vähemmän höpisee, ärähtelee, kehuu tai muuta. Kyllä koira siinäkin vaistoaa ihmisen sanattomista viesteistä, miten kuljetaan. Nyt meillä kuljetaan ainakin tällä erää suht hyvin. Mutta on sitä veivattukin. No, jos Elli ja Inez lenkkeilee meidän kanssa, kaikki unohtuu. Kaksisteen kun mennään, menee ihan sujuvasti.

Luin tuolta Peetsan foorumilta, että toisten juoksujen aikaan nartulle tulee tarve määritellä asemaansa. Liekö Incalle tulossa toiset juoksut vai muuten vaanko se yrittää määritellä asemaansa, mutta välillä käytös alkoi olla sellaista, että päätin laittaa koiran järjestykseen. Kyllä minä nyt yhdelle koiralle pärjään!

Iltapäivällä olimme pyöräteillä remmilenkillä ja purkki oli mukana. Pyöriä kun meni ohi, niin Inca meinasi lähteä rynnimään perään remmissä, mutta eipä lähtenyt, kun taskusta kuului tuttu helinä. Sen jälkeen ei tarvinnut muuta kuin pikkuisen älähtää ja muistuttaa, miten ollaan, kun ohi suhahtaa pyörä. (Ne todella suhahtaa niin, että itsekin säikkyy, ei ole kelloja nääs pyörissä, millä ilmoittaa, että takaa ollaan tulossa. Liian suuri vaiva rimputtaa, vaikka se olisi ainakin koiranulkoiluttajalle suuri apu)

Mikä tuon kolinapurkin salaisuus on, sitä en tiedä. Vaikka ääni on mitätön, se tehoaa. Vaikuttaako purkki enemmän omistajan olotilaan (on jotain kättä pidempää), jonka koira vaistoaa ja alkaa totella, vai vaikuttaako pelkkä kolinaääni noin tehokkaasti. Mielenkiintoista.

Niin juu, tänään Inca taas ulvoi hartaasti, kun paloauto meni ohi ja aika kaukaakin vielä. Inca oli lumikasan päällä korkealla ja se näki, kun paloauto tuli sireenit ulvoen. Ja sitten se yhtyi mukaan ulvontaan. Se on kyllä niin huvittavaa, että se pitäisi saada joskus tallennettua vilmille. Siinä ulvomisessa on tavoitettavissa jotain hyvin alkukantaista koirasta ja sen käyttäytymisestä.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Hyvä koira!

Minulla on semmoinen sääntö, että en avaa ovea, jos en tiedä jonkun olevan tulossa. Ovikelloa on siis turha tulla pimputtamaan ilman ennakkovaroitusta. Tai saa sitä pimputtaa, mutta kukaan ei ole kotona.

Tätä emme ole päässeet testaamaan Incan kanssa eli en ole tiennyt, miten se toimii silloin, kun en reagoi mitenkään ovikellon soittoon. Tänäänpä sitten tuli tuokin testattua. Harvoin nimittäin täällä kukaan "kaupustelee" mitään. No kumminkin Inca nukkui eteisen lattialla väsyneenä todella pitkästä lenkistä ja paljosta juoksemisesta. Minä olin keittiössä syömässä, kun ovikello soi. En reagoinut mitenkään. Inca oli hiljaa. Kuunteli ja vissiin odotti, mitä minä aion tehdä. Kun en tehnyt edelleenkään mitään, se meni oven luo, mutta oli hiljaa. Äänähdystäkään se ei päästänyt. Ovelta se katseli vuoroin minua ja ovea, mutta kun mitään ei tapahtunut, se kävi uudestaan nukkumaan.

Hyvä, hyvä! Inca ei siis komentanut minua, vaan tajusi, että nyt me ei avata ovea ja nyt me ollaan hiljaa. Olisihan se voinut rueta haukkumaan, että emäntä hoi, herätys, ovikello soi! Tulee vieraita, jee!

Sitä olenkin joskus testannut, että soitan itse ovikelloa Incan ollessa sisällä, eikä se silloinkaan hauku. Kelpo koira.

Mutta siinä kohtaa Inca haukkuu, kun joku tulee meille sisään ja Inca haluaisi kovasti päästä tervehtimään, enkä päästä. Se on juuri sellaista komentamishaukkua ja protestointia, kun sen pitää istua ja odottaa. No, otinpa tuohon vaivaan kuluneella viikolla kuukausien jälkeen vanhan kunnon suihkupullon käyttöön ja eipä tarvinnut suunnilleen kuin kerta käyttää tuota salaista asetta, niin koira meni pitkin nurkkia ja oli hiljaa.

Meillä on nyt hieno keväinen päivä ja olimme joella lenkillä, jossa Inca sai juosta tutun hiihtäjän kintereillä pitkät matkat ja lujaa vauhtia. Minä tallustelin perässä. Melkein tuntui, että Inca on väsymätön, mutta kotiin tullessa se tallusteli hyvin rauhallisesti ja kiltisti. Oli siitä lähtenyt suurin puhti sentään pois. Mutta energiaa siinä on paljon, eikä tuo energia ihan pienillä lenkeillä ja tekemisillä hupene mihinkään. Ehkä me lenkkeilemmekin ihan liikaa ja Incalla vaan voimat kasvaa, mutta sille ei voi mitään, kun emäntä on ulkoilmaihminen. Parempi, että koirakin on samaa kaliberia.

Illalla pääsemme sentään käyttämään vähän päätäkin, kun alkaa koiratanssin jatkokurssi.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Mejää tiedossa

Kyllä alan odottaa jo tyhmän talven loppumista ja kevättä! Me mennään mejää opettelemaan toukokuun lopussa, kun on perrojen mejä-päivä. Jee, kivaa! Niin siis me mennään tekemään verijälkeä, kun mejä ei varmaan sano toisille mitään. Ja tässä tarkemmin mitä se on:

"Verijäljellä koira opetetaan seuraamaan maastoon pulloverellä tehtyä reittiä ja löytämään jäljen päähän jätetty sorkka tai muu koiraa motivoiva palkinto. Verijäljellä koira pääse käyttämään sekä nenäänsä että päätään, joten se on hyvä motivointikeino aktiivisille ja vilkkaille koirille. Lajista innostuva koirakko voi halutessaan myös testata taitojaan Mejä-kokeissa (metsästyskoirien jäljestämiskoe). Verijälkiharjoittelulla ja koetoiminnalla on myös ihan oikea käytännönkin merkitys eli verijälkikoiria käytetään käytännön tilanteissa, kuten esimerkiksi kolaritilanteessa haavoittuneen eläimen etsimisessä." (Kopsattu suoraan mejä-päivä-meilistä.)

Tämä on juuri sitä puuhaa, mistä luulen Incan tykkäävän, vaan sitten sen vasta näkee, onko niin vai ei. Luulisi olevan sopivaa puuhaa ainakin kunnon nenähommat tuolle aktiiviselle ja vilkkaalle koiralle :D

Tänäänkin se riehui ihan tolkuttomasti yhden 11-v collien ympärillä, joka jaksoi hädin tuskin edes kävellä. Inca melkein kuin sekosi, se juoksi ees ja taas ja ympäri ja itsensä ympäri jne. Collien emäntä ollut moista häslää ennen nähnyt :o Mutta vaikka Inca teki kaikki temput, ei se saanut leikkiseuraa :(

Kouluttajana mejässä on Laura Heinonen, joka me tavattiinkin syksyllä jollain arkitottelevaisuuskurssilla. Silloin kyselinkin noista kursseista, mutta nyt sitten päästään hänen oppiinsa vesikoirien merkeissä.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Hyppytunti

Saimme taas tokossa näyttää mallia, miten esteen yli hypätään. Me sentään ollaan jonkin verran hypelty, kun ne muut koirat ei sitä ole paljon tai ollenkaan tehneet. Ja hyvin se hyppy sujui, kun ottaa huomioon, miten vähän sitä on harjoiteltu. Nyt harjoiteltiin paljon ihan rauhassa, kun ne muut opetteli hyppäämisen alkeita. Pitää rakennella niitä esteviritelmiä kotona, että saadaan hiottua meidän hyppyä.

Sitä pitää aika paljon hioa, että Inca ei hyppele kuin hyppelihiiri esteen yli, vähän semmoista taipumusta oli nyt. Mä hyppään jo, joko sitä namia saa??? No ei saanut. Piti tulla uudestaan sivulle ja odottaa, että käsky kajahtaa. Jos koira nimittäin kokeissa hyppää ennen aikojaan se on sitten laakista nolla. Mutta jos koira vaihtaa hypyn jälkeen asentoa, esim. menee seisomasta istumaan, se ei ole vielä vakava virhe, silti saa kasin. Nyt kumminkin harjoittelimme niin, että ei menty perusasentoon ollenkaan, vaan lopetettiin liike seisomiseen, koira niin helposti ja nopeasti istahtaa, että sitä näin harjoitteluvaiheessa kannattaa välttää.

Inca on niin namien perään, että se melkein kehrää kuin kissa ja tekee mitä vaan, kun on herkkunameja palkaksi. Tai niitten ei edes tarvi olla kovin suurta herkkuakaan, kun ne tekee tehtävänsä. Nyt oli mukana jotain kuivattua kanaa merkkiä hau-hau ja sitten natural menuta. Millon on mitäkin, ei aina samaa, niin säilyy harjoitteluinto.

Lopuksi oli luoksetuloharjoitus ja Inca kipitti hyvin luo ja kiepsahti sivulle käsiavulla toki vielä.

Vaikka tämä talvi on oikein mukavaa aikaa ja tosi kiva on lenkkeillä jäällä ja muualla, niin harjoittelun kannalta kevät saisi jo tulla ja lumet sulaa. Ei tuolla nyt voi koiraa istuttaa ja makuuttaa, eikä harjoitella seuraamista ja muuta, kun namikäsi siinä jäätyy.

Aura å

Mulleko meinaat laittaa manttelin ja tossut? Olen piilossa!

Meijän koordinaatit kampiförin kohdalla.

Vauhdissa!

Hevosen papanoita!

Hmm, kukas tuolla kaukana kävelee?

Aina valppaana!

Ja aina valppaana!

Ja vielä kerran: aina valppaana!

Hyvin näkyy täältä!

maanantai 21. helmikuuta 2011

Aarteita ja tanssiharrastusta

Mennessämme eilen tanssitunnille kiepautimme keskustassa Hansan kautta, kuten yleensä. Se on siihen aikaan hiljainen, mutta Inca tuppaa siellä(kin) vauhdilla etenemään sinne tänne. Eilenpä se kulki aivan rauhallisesti ja ihmettelin, että onpa se oppinut kulkemaan nätisti ja olin oikein tyytyväinen! Ajattelin, että niinpä harjoitus tekee mestarin, kun paikka tulee tutuksi.

Tulimme Hansasta ulos ja kävelin mutkien kautta bussipysäkille ja silloin hoksasin, että koiralla oli taas jotain suussaan, minkä se oli arvatenkin napannut torilta. Mikä ja mitä tuo iso vaalea möykky oli, sitä en tiedä, enkä ruennut edes selvittämään, otin sen pois suusta varsin vastahakoiselta koiralta ja heitin pois. Siinä valkeni, mikä oli rauhallisesti kävelemisen syy! Ilmeisesti se aarre oli jotain tavattoman ihanaa, jonka Inca aikoi mutustella, kunhan pysähdymme. Sen eteen kantsi kulkeakin hienosti hihnassa. Typerä emäntä sitten sotki suunnitelman :( Inca on kuin vauva, jolla pitää olla tutti suussa!

Tunnilla opimme kumartamaan, kerjäämään ja hyppäämään esim. jalan yli. Kumartamisen Inca oppi nopeasti. Aluksi tietenkin peppu meinasi mennä heti maahan, mutta pian se tajusi, että nami tuleekin nopeasti siitä, kun jää hassuun asentoon. Täytyyhän koiran kumartaa osata :D Kerjääminen on vaikeaa, emmekä sitä kauan harjoitelletkaan, kun se on koiralle varsin rasittava liike. Ja hyppy jalan yli alkoi sujumaan hyvin, vaikka aluksi se oli outoa. Mikäs hyppyteline tuo matte on? Niin, minä olen Incalle ollut koko ajan matte. En ole siis äiti tai mamma tai muutakaan sellaista. Matte on hyvä erotuksena tuommoisille sukulaisuutta tarkoittaville sanoille ja emäntä on liian pitkä. Matte on napakka.

Tanssitunnilla soi aina musiikki ja aluksi Inca oli siitä ihmeissään, kun yleensä halleissa ei soi musiikki. Sittemmin se on tottunut siihen, mutta aina se reagoi, kun soi uudenlaista musiikkia tai kun se soi vähän kovempaa.

Minusta on tavattoman kiva antaa Incalle (ja itselle) erilaisia kokemuksia ja oppia tietämään, mitä kaikkea koiran kanssa voi harrastaa. Näin kun ei ole aiempaa koirakokemusta, niin on utelias tietämään, mitä mikäkin laji pitää sisällään ja jokaisesta lajista saa vinkkiä koiran harjoituttamiseen ja uskoakseni kaikki lajit auttavat omistajan ja koiran yhdessä työskentelyä. Tavoitteena on edelleenkin saada Incasta kiva koirakansalainen ja se tavoite minulla on ollut alusta lähtien tai jo ennen kuin minulla edes oli koiraa. Onhan Inca jo kiva koirakansalainen, mutta aina voi petrata! Niin ja totuushan on, että emäntä tässä oppia kaipaa, ei koira.

Lisäys: iltapäivällä olimme metsälenkillä ja Inca tapansa mukaan kohnii kaikki paikat. Mistä ihmeestä se kaiken löytääkin, kun se tuli niin tohkeissaan iso luu suussa  luokseni tai no, ei se tullut lähelle, kun se luuli, että otan aarteen pois. Mutta kun totesin, että se oli vaaraton ja harmiton aarre, annoin sen kulkea aarteensa kanssa. Ja Inca kulki ja jaksoi kantaa sitä luuta koko ajan hampaissaan ja lenkki sentään kesti ainakin tunnin, jollei enemmän. Ja luita on vino pino kotona!! Mutta kai tuo itse löydetty saalis oli kantamisen väärtti, vaan eipä sitä koira kotia saanut tuoda. Metsälenkin lopussa ei neuvoteltu luun luovuttamisesta ja parempaan talteen laittamisesta. Vähän se ihmeissään katseli, että mihin luu hävisi.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Aurajoella

Tänään teimme pitkän lenkin Halisiin ja Aurajoelle. Eilenkin olimme siellä, mutta hieman lyhyemmän kaavan mukaan. Kiva tallustella välillä metsälenkkien sijaan joen rannoilla ja jäällä. Incalla oli mantteli ja tossut, jotka loppumatkasta olivat melkoisen tönköt, joten hyvin tarkenimme ja tänään onkin vähän siedettävämmät kelit taas.

Kotoa Halistenkoskelle tulee matkaa semmoiset 3,5 kilsaa suunnilleen ja toinen mokoma takaisin, että ihan kunnon lenkki siinnä tulee koirallekin, joka sentään ehtii juosta ees ja taas monet kerrat matkan aikana. Loppumatkasta Inca olikin aika säyseä koira ja syötyään se on nukkunut rauhallista koiranuntaan.

Mutta tuo maasto on oikein kivaa ulkoilumaastoa, polkuja menee rannoilla ja jäällä, joten tilaa on juoksennella. Jäätä pitkin pääsee yläjuoksulle vaikka kuinka kauas, mutta sinne suuntaan me emme vielä ole menneet. Kampiförin kohdalta kävelimme Halistenkoskelle eli alajuoksulle rantoja pitkin ja takaisin tulimme jäätä pitkin.

Eräs mukava vanhempi rouva oli hiihtämässä jäällä ja antoi Incan rauhassa haistella itseään ja suksiaan ja sitten yhtä matkaa kuljimmekin tovin matkaa. Incalle nuo hiihtäjät ovat haukun paikka etenkin, jos ovat lähietäisyydellä, mutta kulkiessamme eteenpäin, ei Inca välittänyt hiihtäjärouvasta, vaan juoksenteli siinä ympärillä ja touhuili omiaan. Vähän siedätyshoitoa Incalle. Hyvä.

Illalla meillä on tanssiharkat ja sitten osaammekin jo alkeet!

lauantai 19. helmikuuta 2011

Jääkauden puuhia

Tossuja kuivumassa :)

Ulkona jääkausi jatkuu (ei kumminkaan Pertti Vilander -jääkausi!), onneksi sisällä on lämmintä! Ja töppöset Incan jaloissa auttavat niin paljon, että saadaan tehtyä kunnon lenkkejä, ei nostele koira tassujaan. Punahilkaksi kutsui Hekun isäntä Incaa, kun näki koiran punaisessa manttelissa ja punaisissa tossuissa :) Tonttu mikä tonttu!

Pakkaspäivien ratoksi on kumminkin keksittävä sisäpuuhia ja niinpä kätevä emäntä ompeli koirallensa maton a la Nina Ottoson, vai mikä hänen nimensä nyt onkaan. Sellainen aktivointimatto maksaa mansikoita ja minä väkersin vastaavan noista fliissin paloista. Hyvin se toimii. Inca tuhisteli nameja maton koloista ihan innolla.

Samalla fiksailin tossuja eli tein niistä matalammat, eivät valu niin paljon. On pikkuista säätämistä niitten kanssa, että saa niistä kunnolliset ja etenkin toimivat.

Sitten sellainen tossuputkilo on myös hyvä aktivointilelu. Laitoin sellaisen putkilon sisään nameja ja niitten saaminen sieltä pois vaatiikin koiralta kärsivällisyyttä ja hommia.

Luun mutusteleminen on aina mukavaa puuhaa.


Tässä matto ja odottava koira. Milloin tuo emäntä oikein antaa luvan etsiä nameja?

Vihdoin!

Myttyyn koko matto...

...ja vielä enemmän myttyyn.

Luut pitää rahdata aina olkkarin maton päälle.

Maistuupa hyvälle!

perjantai 18. helmikuuta 2011

Fiini koira!

Kuvat ovat nyt väärässä järjestyksessä, mutta tässä ollaan juuri tultu töppöstelemästä ja tiukkaan töppöset pitääkin laittaa, että pysyvät paikoillaan. Mutta eipä varpaat palelleet ja Inca juoksi pikkumetsässä sinne tänne kuin viimestä päivää ja hyvin tossut pysyivät vauhdissa mukana. Onhan tuo vähän surkean näköinen, kun noi kuteet ei ole oikeen Incalle mieleen.

Ai että näillä tamineillako ulos pitää mennä?

Synnyinseudulla

Inca kävi ensimmäisen kerran synnyinkodissaan sitten sieltä pois lähtemisen jälkeen, vaikka eihän se tietenkään siitä mitään muista enää. Tai mistä minä tiedän. Paljon oli koiria haukkumassa ja ihmettelemässä vierasjoukkoa ja Inca ihmetteli koirakatrasta, mutta hyvin vierailureissu sujui ja Inca oli melkein kuin kotonaan.

Olikin valtavan kiva nähdä koiria pitkästä aikaa, kun vuosi sitten pentulassa käydessä tuppasi huomio menemään enemmän pentuihin kuin muihin koiriin. Ja vaikka minunkin viime käynnistä on tosiaan vuosi, niin taisi joku koira (tai ehkä kaikki?) muistaa minutkin, kävinhän siellä sentään useamman kerran. Tykkäsivät olla rapsuteltavana ja pusujakin sain ihan kohtuudella!

Yhdelle kennelin sijoitusnartuista on tulossa todennäköisesti pentuja parin kuukauden kuluttua, mikäli astutusreissu sujuu niin kuin pitää. Aijaiai...

Joo, ja tuo I-pentue on kuulemma aikamoisen vesikoiramaisen sortinsakki eli luonnetta ja energiaa niissä piisaa. Ja Incalla on hyvä ego, eikä se ole pehmeä koira. Näin kasvattajat arvioivat Incaa. Pehmeä se ei ole, se on huomattu! Mutta sanoisin, että Incalla on luonnetta, hyvällä tavalla. Minulle sopivalla tavalla. Mutta ilmeisesti Inca olisi minulle sopiva koira, vaikka se olisi pehmeä tai mitä muuta tahansa. Minähän lupauduin ottamaan millaisen pennun he minulle parhaaksi näkevät, ensimmäistä koiraa kun olin hakemassa, niin en osannut esittää minkäänlaista vaatimusluetteloa. Enkä todennäköisesti osaisi/haluaisi esittää nytkään, jos hankkisin toista koiraa. Tai en katsoisi sitä kovin tärkeäksi asiaksi kuitenkaan. Minä en ollut hakemassa mihinkään harrastukseen sopivinta koiraa ja terveydentilasta voisi esittää toivomuksen, että haluan täysin terveen koiran, joka elää onnellisesti 15 vuotta ja kuolee sitten nopeasti ilman kärsimyksiä. Mutta kuten selvää on, mistään ei ole takeita. Toivomuksia voi esittää, mutta mitä niistä sitten?

Että jos olisin halunnut villakoiran, olisin ottanut sellaisen, mutta kun en halunnut, otin vesikoiran. Suunnilleen tiesin, mitä tuleman pitää. Koiran kanssa on vähän kuin ihmislapsen kanssa, että eipä kukaan omasta lapsestaan luopuisi. En minäkään Incasta luopuisi mistään hinnasta, enkä halua sen olevan muunlainen. Se on hyvä omana itsenään. Pitää emäntänsä vireessä :)

Pakkaset vielä paukkuvat ja tänään taas kovemmin mitä parina edellisenä päivänä. Ehkä kuitenkin uskaltaudumme päivemmällä metsälenkille, muuten höperrytään molemmat sisällä.

Niin ja Incan säkäkin mitattiin oikealla mitalla ja mittauskohdasta riippuen säkä on 44-45 cm. Ihan passeli koira.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Tossuilua, tokoilua, tanssia ja leikkuusuunnitelmia

Tossut toimivat muuten hyvin, mutta etutassujen tossut valuivat helposti ja niitä piti nostella ylöspäin. Tarranauhalla tuo ongelma korjaantuu, joten pitää ostaa sitä. Päivisin onkin sen verran "lämmintä", että tassut eivät niin helposti palele, eikä etenkään metsälenkillä, kun koira juoksee ja liikkuu enemmän. Remmilenkit ovat sellaista "laahustamista" :(

Eilen tokoilimme siis liikkeestä seisomista sillä takapalkkasysteemillä. Se on hyvä, mutta sen käyttö täällä sisätiloissa on toivotonta, kun pitäisi olla enemmän tilaa ja tuo lattiakin on liukas. Odottelen kovasti ilmojen lämpenemistä ja vielä enemmän lumien sulamista. Kyllä on noissa koiraohjelmissa aina hyvät oltavat, kun niillä on aina kesä ja koiran kouluttaminen on silloin paljon helpompaa. Saisi Cesar tai Victoria tulla tänne talvipakkasella tekemään ohjelmia ja etenkin niitä osuuksia, jotka tapahtuvat ulkona. Sit, sit, gooood boy! Kolmenkymmenen asteen pakkasessa ohituksia.

Ja sitten tokoilimme paikallaoloa ja kysyin, miten koiran saa makaamaan suorassa, kun Inca vinksahtaa useimmiten lonkalleen. Tokossa se ei ole virhe, ilmeisesti pk-puolella koiran pitää maata sfinksiasennossa (?), vaan koira saa maata lonkallaan, kunhan se ei vaihtele asentoa ja ole rauhaton. Se on virhe. Koiran siis pitää olla tarkkaavainen, eikä se saa haistella tai rueta puuhailemaan maatessaan jotain muuta.

Olin nimittäin ihmeissäni, miten saan Incan pysymään oikeassa asennossa, en ole sen asentoa edes yrittänyt omin neuvoin korjata. Eikä sitä nyt tarvitse tokoillessa korjatakaan. Mulle riittää ihan hyvin, kun koira makaa paikallaan, vaikka sitten lonkallaan.

Vähän sekavaa, kun pk-puolella on eri säännöt kuin tokossa muussakin kuin paikallaolossa, mutta kai se on sitten ihan eri laji. Me nyt kumminkin tokoillaan, eikä meidän tarvi välittää muista lajeista. Mitä tulevaisuudessa tehdään, sitä ei tiedä kukaan.

Sen verran tulevaisuudesta kumminkin tiedetään, että ilmoitin meidät koiratanssin jatkokurssille. Siellä on seuraavanlainen ohjelma

27.2. HTM –positiot
6.3. apuvälineiden käyttö
12.3. ristiaskeleet, väistöt yms
20.3. liikkeiden yhdistäminen

Sen jälkeen olisi vielä edistyneiden ryhmä, mutta aika näyttää, jatkammeko sinne. Vaihe kerrallaan mennään.

Ja se tilaamani teräkin tuli. Saa nähdä millainen leikkuujälki sillä tulee, on se aikamoisen hannaharvammasterä :D Jos tulee ihan kaamea vaikka. Ei siitä koira kärsi, mutta emäntä voi kärsiä. Noh, kokeilemalla sen näkee (Inca koekaniinina, koira parka), vielä odotan lauhkeampia kelejä kuitenkin. Incakin on nähnyt trimmerin, kun piti tsekata, että millainen se on ja millaiset terät siihen sopivat. Vähän epäluuloiselta se vaikuttaa ja arvatenkin muistaa, että tuon hökötyksen kanssa istutaan kolme tuntia, ei apua!

tiistai 15. helmikuuta 2011

Tossuilua

Väsäsin Incalle tossut, kun tuli juuri tokotunnilla niistä puhe. On niin vietävän kylmä, eikä me täällä etelässä olla näihin keleihin totuttu. Nuo ovat semmoiset hätäaputossut, joilla ei vielä olla tossuteltu ulkona. Sisällä Inca käveli niitten kanssa sujuvasti vähän enemmän jalkojaan nostellen kuin ilman tossuja. Ja sain ne siis jalkoihinkin, eikä Inca edes kummemmin laittanut hanttiin. Tossut ovat siis fliissiä ja niissä on emännän hiuslenksut, että ne pysyvät ehkä jaloissa niitten avulla. Ja tossut ovat soinnutettu takkiin, joka on punainen. Haalareita en ole nyt Incalle laittanut, kun turkki on jo noinkin pitkä. Jahka lähdetään iltalenkille, niin nähdään, miten tossuttelu ulkona sujuu! Kuvassa Inca syö lattialta nameja, että sain napsastua siitä kuvan.


Muotoilua

Emäntä sai tarpeekseen piilossa olevista silmistä, otti sakset käteen ja leikkasi turkkia lyhyemmäksi silmien välistä ja ympäriltä.

Näkyvyys parani huomattavasti ja on kiva nähdä Incan silmät kunnolla. Kyetään kommunikoimaan paremmin. Ainakin minä kykenen.

Olisi turkkia voinut enemmänkin lyhentää, mutta tuo riittää, kun kohta ajalen koko turkin alas. Tilasin terän, joka ei leikkaa aivan lyhyeksi, joten muodonmuutoksen voi tehdä, vaikka talvi jatkuisi pitempäänkin ilman, että koira jäätyy. Ja kun turkki jää pitemmäksi, se on näyttelypituinen nopeammin.

Lelukori

Kylmän talvipäivän ratoksi siivosin Incan lelukorin, jota Inca on tuunaillut parempaan kuntoon aikansa kuluksi aikojen saatossa.

Koria ei kanneta enää mistään ja reunatkin ovat huvenneet silpuksi tuon jyrsijän hampaissa. Lykkäsin lelut kuitenkin takaisin koppaan, ajaa se vielä asiansa.

Ja korin jyrsiminen siitä huolimatta, että luita on yllin kyllin ja kaikenlaista puuhaakin meillä aika paljon. Mutta mitään minulle kuuluvaa Inca ei olekaan enää jyrsinyt paitsi välillä se hoitaa lattialla olevaa palmua, jonka kuivuneet lehdentyngät saavat Incalta koiramaista erikoiskäsittelyä.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Reissulla tapahtunutta

Kylmät ja vielä kylmemmät säät jatkuvat, emännällä palelee posket ulkona ja Incalla tassut.

Eilen käytin joka tilanteen hyväksi koiran kouluttamisessa. Lämmittelimme menomatkaa odotellessa linja-autoaseman sisätiloissa. Istutin Incan ja hyvin tuo istui, vaikka jokunen ihminen kulki ohi ja hyvät hajut tulivat sen nenään. Incahan ei ole ennen ollut linja-autoasemalla, joten se oli uusi ja outo paikka. Mutta tosiaan, kun Inca istui, siihen lähelle tuli eräs rouvashenkilö syömään jotain kahvilasta ostamaansa makkaraa tms. ja Incan kuulo-, näkö- ja hajuaisti terästyivät. Paperin rapina herätti sen "horroksesta" ja tarkkaavaisena se suuntasi nenänsä suuntaan, josta ääni tuli. Kohta se nuuskutti kurkku pitkänä ihanaa tuoksua, mutta istui paikallaan. Minä toki olin remminmitan päässä tsemppaamassa istumista.

Rouva oli puhelias ja kysyi, voiko koiralle antaa palan. Sanoin, että ei. Hän sitten sanoi, että hänestä ei olisi koirankouluttajaksi ja kertoi ilmeisesti jollain lapsellaan olevasta koirasta, joka on koulutettu hyväkäytöksiseksi. Mutta hän itse ei sellaiseen pystyisi. Joo, kyllähän se välillä, aika usein tai aina vaatii lujia hermoja, päättäväisyyttä ja määrätietoisuutta. Noh, ei niitä kaikkia minulta löydy ollenkaan niin paljon kuin pitäisi.

Linja-autossa menomatka oli sitä normaalia ininää, uikuttamista ja läähättämistä, että se ei Incasta lopu ennen kuin sitten, kun se on oikein väsynyt. Stressaako sitä automatkat vai onko se ahdistunut vai onko sillä paha olo, en tiedä. Muutoin se oli rauhallinen. Mutta naapurin Ellihän vikisee autossa ja Inez taas on hiljaa, että kaipa tuo käytös on koirakohtaista.

Perillä synttäripaikassa oli ihmisiä jonkin verran ja kun me menimme sisään, laitoin Incan istumaan tuulikaappiin, josta se ei saanut astua kynnyksen yli ilman lupaa. Kyllä se istui, vaikka minä jouduin pitämään huolta niin Incan istumisesta kuin ihmisten paimentamisesta, että he eivät huomioisi Incaa. Se on melkein vaikeampaa kuin Incan paikallaan istuminen. Lapset olisivat menneet Incan luo ja vanhemmat ihmiset kai säälivät koiraa, joka joutuu nöyrästi istumaan ja jota ei päästetä sisälle. Se oli kerta kaikkisen mainio koulutustilaisuus, joten totta kai se piti hyödyntää. Pari kertaa Inca yritti lähteä, mutta se oli heti takaisin komento ja lopulta vasta luvallani Inca pääsi sisälle. No, siitähän tuli jonkinmoinen esitys, vaikka minun olisi pitänyt sanoa ihmisille että hajaantukaa, älkää huomioiko koiraa. On vaan nuo tilanteet sellaista häslinkiä, että siinä ei kaikkea hoksaa.

Meitä oli siellä jonkinmoinen joukko lapsia ja aikuisia, kaikki suunnilleen Incalle tuttuja enemmän tai vähemmän, mutta kyläpaikka oli Incalle uusi. Hyvin se sinne sopeutui kaiken hälinän keskelle. Kaikki menikin hyvin siihen asti, että sisään tuli uusia ihmisiä, Incalle tuntemattomia, ja jostain syystä Inca alkoi haukkumaan ja oli hyvin epäluuloinen, oletettavasti. Se ei siis lopettanut sitä haukkumista ja niitten sisään tulleitten ihmisten vahtaamista ja sitten se piti vielä välillä semmoista hiljaista matalaa murinaa, kun se joskus pitää, jos on jotain kummallista näköpiirissä. Laitoin Incan hihnaan ja olin kovasti ihmeissäni tuosta käytöksestä, jota ei ennen ole ollut.

Olivatko nuo uudet ihmiset jonkinlainen uhka vai mitä? Heillä oli kuulemma kissa kotona, että kissanhajua heissä oli, mutta ei se Incaa haukuttanut. Kyllä Inca kissan hajun tuntee ja tietää. Sitten kävi ilmi, että yksi olikin koirapelkoinen ja mietin, voisiko olla niin, että Inca käyttäytyi siksi niin oudosti.

Mutta Incan epäluuloisuus ei loppunut, vaan kun tuli lisää ihmisiä, jotka Inca oli nähnyt joskus aiemminkin, niin sama haukkuminen jatkui. Ei siinä auttanut muu kuin olla Incan kanssa muualla, että se rauhoittui. En sitten enää mennyt lähellekään noita ihmisiä, joita Inca haukkui, koska se ei ole kivaa ja koirapelkoiselle tilanne on ikävä.

Tulipa vaan mieleeni, miten minäkin koko elämäni olen pelännyt koiria, mutta eipä nyt enää tule vastaan koiraa, jota pelkäisin. En tiedä, minne se pelko katosi, mutta siinä vaiheessa kun aloin koiraa itselleni miettimään, ei sitä pelkoa enää ollut. Mutta tiedän tasan tarkkaan, millaista on, kun pelkää koiraa.

Kotimatka bussissa sujui hyvin, Inca oli kait lopen uupunut ja taisi torkkua suurimman osan ajasta. Loppua kohden se tosi piristyi ja aloitti läähättämisen ja vikisemisensä. Matka suuntaansa kesti semmoisen 1,5 tuntia, eikä niin pitkää bussimatkaa oltukaan ennen tehty.

Tahtitassuilua

Illalla siis olimme tassuilemassa ja tunti hujahti tällä kertaa nopeasti ilman koiran väsähtämistä. Teimme tassuliikkeitä ja maassa tehtäviä liikkeitä, joiden jälkeen/ansioista Inca oli täynnä keinonurmiheikkayhdistelmää :( :( Näin talvella ei tajunnutkaan, että koiran turkki tosiaan kerää kaiken ja jää siihen hyvin pysyvästi, hiekanmurusetkaan eivät irronneet. Onhan ne nyt kai jo varisseet itsekseen pois, mutta tiukassa olivat.

Anna tassua -tehtiin ja sen Inca kyllä osaa jo entuudestaan, se on siis "tassu" ja kun haluan, että Inca antaa toisen tassun, niin se on "toinen". Tätä harjoiteltiin koiran istuessa ja seisoessa. Molempien tassujen antaminen olikin jo vaikeaa, mutta sitä neuvottiin harjoittelemaan kulmassa, johon koira pistetään istumaan selkä kulmaan päin ja siten koiran on helpompi nousta ylös, kun se saa tukea seinästä. Ja sitten samaan sarjaan kuului vielä jonkin kipon tms. esineen koskettaminen tassulla. Se meni hyvin, vaikka ennen olemme tuota harjoitelleet nenäkosketuksella.

Ja maassa sitten ryömittiin eteen- ja taaksepäin. Eteenpäin on tuttua, mutta taaksepäin taas onkin vallan vaikeaa. Lisäksi kierittiin maassa, mitä Inca ei ole koskaan oikein kunnolla tehnyt, mutta nyt sain sen ihmeekseni kiepsahtamaan useammankin kerran.

Ja lopuksi tein Incan kanssa vaikean jutun. Minulla oli mukana ekstrahyvääherkkua eli koiran purkkiruokaa pieni kasa. Näytin sen Incalle ja sitten teimme ilman kädestä annettavia nameja kasia ja pyörähdyksiä. Muutaman kerran Inca meni jalkojen välistä ihan hyvin, kun se luuli jossain vaiheessa (pian) saavansa namin, mutta sitten liike stoppasi, kun namia ei kuulunutkaan. Teimme vielä parit pyörähdykset ja sitten vein Incan herkun ääreen, jonka se söikin viimeistä pisaraa myöten. Tarkoitus on pikku hiljaa opettaa koira siihen, että herkkua saa kiposta, kun on ensin tehty muutamat kuviot. Kisoissa ei saa koiraa palkata suorituksen aikana, joten siksi tuo kentän reunalla oleva herkku. Mutta se on muutenkin hyvää harjoitusta muissakin yhteyksissä.

Ensi sunnuntaina on vuorossa erikoistemput ja se onkin viimeinen alkeiskurssitunti.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Linja-autossako on tunnelmaa?

Tänään olemme reissaanneet bussilla niin paljon, että Inca on suorastaan kyllästetty bussimatkoilla. Olemme menneet bussiin sisään kahdeksan kertaa ja tulleet yhtä monta kertaa ulos :) Ja lisäksi olemme ajelleet pari pientä reissua henkilöautolla. Kävimme nimittäin Huittisissa synttäreillä ja illalla menimme vielä tanssikurssille, joten kaikkinensa olemme olleet busseissa yhteensä monta tuntia. Kyllä nyt on Inca väsynyt, kun se ei ole nukkunut oikeastaan ollenkaan koko päivänä. Mutta reipas tyttö se on kumminkin, kun jaksoi vielä illalla pyörähdellä ahkerasti kurssilla.

Arvatkaa vaan, onko kivaa. Miltä näyttää?

Käytävällä vahdissa menosuuntaan...

...ja välillä toisin päin.

 
Pää emännän kengän päällä, kova on tyyny koiraressukalla :(

perjantai 11. helmikuuta 2011

Omat superharkat :)

Hyytävä talvikeli jatkuu.

Eilen olimme hallilla omalla ajalla harjoittelemassa ja koko tunnin me treenasimmekin, puolivälissä vaan kävimme pienellä pisureissulla ulkona. Opitut tanssikiemurat sujuvat hyvin ja hallilla on huomattavasti parempi harjoitella niitäkin, kun on tilaa. Kotona tila loppuu kesken paitsi silloin, kun kierretään tai tehdään pyörähdyksiä. Ja lattioilla tuppaa lojumaan kaikkea roinaa, kuten luita :) Ja sama tilaongelma on tokon kanssa, eipä täällä monia askeleita seurata, mutta voidaan tietenkin harjoitella lyhyitä pätkiä ja käännöksiä ja pyrkiä tekemään ne esimerkillisen hyvin! Ja kaikkea paikalla oloa ja semmoista voi harjoitella missä tahansa.

Hallilla teimme hyppyjä, jee, alkaa menemään hyvin! Niitä pitää aina harjoitella, kun tilaisuus on. Ja sitten treenailimme valmiiksi ensi tiistain liikettä eli liikkeestä seisomaan jäämistä. Hallilla on peilit, joten niitten kanssa on hyvä harjoitella, kun itse näkee, pysähtyykö koira vai tassutteleeko se eteenpäin. Ja kyllähän Inca tassuttelee, mutta pysähtyy sitten. Mutta tuota ei kovin paljon olla viime aikoina harjoiteltu, että ei se tietenkään voi kovin hyvin sujuakaan.

Muuten kaikki meni hyvin, mutta kerran Inca luuli, että nyt leikki alkaa ja lähti juoksemaan Lurun perään joka lähetettiin kaukaa ruudulle. Harmi kyllä, leikki ei alkanutkaan, vaan loppui lyhyeen. Onhan Inca kovin nuori vielä näihin hommiin, mutta toisaalta tokokokeisiin voi osallistua jo 10 kuukauden ikäinen koira, että siinä mielessä me ei olla mitenkään liian varhain tokoilemassa.

Tuon harharetken jälkeen istutin Incan niin, että se näki mitä kentällä tapahtui ja samalla heittelin sen ympärille leluja ja muita kiinnostavia tavaroita, kuten nenäliinan ja (tyhjän!) kakkapussin. Ja Inca istui paikoillaan, pää kyllä kääntyili, mutta se ei lähtenyt paikaltaan.

Vaan Inca onkin sen verran fiksu koira, että se tietää, milloin on menossa joku "juttu" ja milloin ei. Joskus olen pudotellut hanskani maahan ja sitten ollaan kuljettu ohi niin, ettei Inca saa ottaa niitä. Eikä se ota, vaan kiertää ne ja kääntää päätäänkin poispäin. Mutta jos hanska putoaa vahingossa tai jos otan sen pois kädestä, niin silloin se on mitä kiinnostavin ja nappaamisen arvoinen saalis. Samoin kaikki kinoksista löytyvät saaliit ovat sellaisia, että välillä niitä ei tahdo millään saada koiran suusta pois. Kuka nyt saalistaan luopuisi! Joskus ollaan mitelty pitkiä toveja ja Incalla on kärsivällisyyttä pitää saalistaan kiinni vaikka ikuisuuden. Kun koiran nenään puhaltaa, saalis irtoaa melko nopeasti. Ulkona saa saaliita kuljettaa, mutta sisälle ei niitä tuoda.

Nuo superharkat olivat tällä erää viimeiset omat halliharkat ja nyt odottelemme lumien sulamista, että pääsemme ulos harjoittelemaan kunnolla.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Hyppy hyppy hyppy, maahan maahan maahan

Metsälenkillä oli tuulen pudottamia risuja vaikka kuinka paljon poluilla ja niitten vieressä. Yksi keppi sattui olemaan poikittain polulla ja sopivalla korkeudella Incalle eli meillä olikin yhtäkkiä hyppyeste edessä ja sekös me käytettiin hyväksi. Inca hyppäsi siinä sujuvasti yli, kääntyi, jäi seisomaan ja minä kömmin perässä namien kanssa. Tätä toistettiin useampi kerta ja ihmeen hienosti se meni. Ensin, kun sanoin hyppy, Inca katsoi minua kummastuneena, että mitä, mutta muisti sitten, että tämähän on tuttu juttu. Ei me ollakaan vähään aikaan harjoteltu hyppyä.

Kotonakin rakensin sitten taas vaihteeksi "hyppytelineen" ja harjoittelimme hyppyä sisälläkin. Menee täälläkin jo paremmin kuin ennen. Hieno homma. Harjoittelimme myös tanssikuvioita ja tokoa, kun ulkona on sen verran holotna, että siellä ei ihan kauheasti viitsi olla. Onneksi on koiralla vielä turkki, nyt sille on käyttöä tuossa pakkasessa ja viimassa.

No justiin pääsin kehumasta, että Inca menee maahan sujuvasti, vaan tänäänpä ei mennyt. Ruoka oli herkullista ja Inca vaan inisi ja vikisi ja oli surkea, mutta ei suostunut menemään maahan. Jätin sen kokonaan omiin oloihinsa ja join kaakaoni rauhassa. Sen jälkeen se sitten meni maahan ja sai ruokansa. Se on niin surkeana tuossa tilanteessa, että se ei varmaankaan ymmärrä, miksi ihmeessä sen pitää mennä maahan ennen sapuskaa. No, en minäkään ymmärrä, ihan järjetön juttu sinällään, mutta niin vain on silloin tehtävä, kun emäntä niin päättää.

Huomenna meillä on omat tokoharkat aamupäivällä, saadaan treenattua kunnon tiloissa opittuja tokoliikkeitä ja tanssikiemuroita. Niitä Inca tekee mielellään. Siinä ollaan kuitenkin koko ajan liikkeessä ja namiakin saa näin aluksi riittävän usein, että se taitaa olla hyvä yhdistelmä. Ei tarvitse istua ja odottaa tai muuta tyhmää. Ja tuo tanssi on tosiaan siitäkin hyvä, että koira on hyvin liki ohjaajaa koko ajan, mikä on varsinkin Incalle oikein hyvää harjoitusta. Luulenpa vaan, että jatkamme tanssin jatkokurssilla.

Juu ja on meillä kylpyläreissukin tiedossa, mutta vasta maaliskuussa. Mennään siis koirakylpylään :) Emäntä ei mikään kylpyläihminen ole, mutta ei koirakylpylässä ihmiset kylvekään, vaan koirat uivat. Se on näitä vesikoiraihmisten juttuja. Uusia kokemuksia siis tiedossa Incalle kuin myös emännälle.

Nyt on jäänyt kääppänöiden harkat väliin, kun on tuo toko ja tanssi. Välillä tuntuu, että olen kuin äiti, joka raahaa lastaan illasta toiseen johonkin harrastuksiin. Olen katsonut kuitenkin parhaaksi meille molemmille, että ei liikaa vehkota yhtä aikaa joka puolella, tulee liian rasittavaksi. Koiran pitää saada olla koira, ja ihmisen ihminen, eikä olla aina menossa. Varmaankin sitten, kun tuo tokokurssimme loppuu, palaamme kääppänöiden ympyröihin tokoilemaan "kaiken oppineena". Jos jatkamme tanssikurssia, niin sitten ehkä menemme agilitiin vasta, kun tunnit taas siirtyvät ulos keväämmällä. Aika näyttää.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Tokoiltiin taas

Saimme Incan kanssa näyttää mallia, miten koira jätetään istumaan, ohjaaja kävelee pois, kääntyy koiraan päin ja kutsuu koiran luo. Tuo kaikki siis kuten kisoissa se oikeasti tapahtuu. On niin tarkkaa tuossa tokossa kaikki, että siinä ei saa kutsua "Incaaaaa" vaan pitää kutsua "Inca". Eli ekaksi tein sen virheen, että kutsuin liian pitkällä sanalla. Huoh. Ja sitten toinen virhe oli se, että kun Inca tuli luo, sanoin sille sivulle, vaikka ei olisi pitänyt enää sanoa mitään. Mutta parhaiten virheistä oppiikin, jäävät mieleen. Mutta Inca jäi istumaan ja tuli luo. Ne muut koirat eivät ole ehkä tokoilleet edes sen vertaa kuin me, joten siksi saimme olla mallina.

Ja kun sitten harjoittelimme liikkeen osia (koiran jäämistä, luoksetuloa) niin Incalla peppu jää turhan vinoon, kun se tulee sivulle. Kädellä kun ohjaan sen sivulle, pitää kaartaa vielä enemmän takaa, että saan Incan istumaan suoraan. Tarkkaa on, tarkkaa on.

Lopuksi meillä oli vähän koiran venyttelyjä ja kouluttaja sanoi, että tokossa koirasta tulee helposti toispuoleinen ja niska voi alkaa jumittaa. Siksi pitää tehdä venytyksiä molemmille sivuille ja leuka alas rintakehään, ja niitä pyörähdyksiä tehtiin myös. Meinasin sanoa, että koiratanssi on hyvää vastapainoa tokolle, siinä pyörähdellään joka suuntaan ja ollaan sivulla oikeallakin puolella. Ei tule koirasta toispuoleista. Mutta en sitten sanonut. Taitaa noin koiran kantilta olla hyvä, että sen kanssa puuhailee eri lajeja. Hesarissa olikin artikkeli, jossa sanottiin, että koiran kanssa voi harrastaa 63 lajia. Noi kaikki (kun vaan keksin kaikki ne 63 lajia) kun kahlataan läpi, olemmekin jo aika mestareita :)

Mutta tykkään tuosta tokokouluttajasta, opettaa hyvin. Kurssi on hintansa väärtti.

Lumipallokeli

Pitkän aikaa kelit ovat olleet hyvät, eikä Inca ole kärsinyt lumipalloista, mutta nyt on toisin. Aamupisuilla emme päässeet puusta pitkälle, kun oli jo semmoiset klöntit jaloissa, että huh ja hei vaan! Melkein teki mieli ottaa trimmeri ja tehdä koirasta lammas! Otin kumminkin vaan sakset ja lyhentelin turkkia tassuista vähän sieltä sun täältä, vaan paljonkos se auttoi.

Lähdin toivorikkaana metsälenkille, mutta äkkiä sieltä piti päästä selvemmille vesille, kun koiraparan tassut tulivat alta aikayksikön täyteen nyrkinkokoisia paakkuja. Niitä sitten yhdessä irrottelimme tämän tästä, mutta eihän se kauan auta, kun tuoreessa lumessa mentiin. Eikä paakkuja saa edes pois, suurimpia korkeintaan vähän pienemmäksi.

Incan turkki on sen laatuista pehmeää karvaa, että siihen jää todella helposti lumi kiinni. Tekisi kovasti mieli trimmata koko koira, mutta edessä on ennustajien mukaan pakkaspäiviä, joten yritän malttaa mieleni vielä tovin. Ei tarvitse sitten vaatettaa Incaa. Ja vaikka tuo nallekarhumainen olemus onkin mukava, niin kyllä se sitten taas on kiva, kun turkin alta kuoriutuu koira kunnolla esiin. Onneksi talvi alkaa olla takana, joten eiköhän me päästä trimmaushommiin melko pian.

Illalla meillä on tokotunti ja tällä kertaa harjoittelemme ainakin luoksetuloa. Meillä on nykyisin "tokotunteja" vähän väliä. Maahan Inca jo menee "sujuvasti" ruuan yhteydessä, nopeasti se hoksasi, että ruuan saa vikkelämmin, kun tekee kaikki emännän vaatimat typerät jutut ensin. Sen maahanmeno on kyllä näkemisen arvoinen juttu :D On se niiiin vaivalloista, valittaen se menee maahan kuin viimeisillä voimillaan, tuo energiapakkaus!

Kun puen vaatteita päälle, Incan pitää maata paikallaan ja odottaa. Jos se lähtee siitä haahuilemaan, mennään takaisin odottamaan. Inca sähläsi niin kovasti uloslähtöjen yhteydessä, että sille piti tehdä stoppi. Ei meinannut koira nahoissaan pysyä.

Hississä en aina vaadi Incaa istumaan, saa se seistäkin, kunhan on paikallaan, mutta tässä yksi kerta vaadin ja sen piti istua hississä niin kauan, että päästiin alakertaan, avasin hissin oven ja annoin sille luvan tulla pois. No, alakerrassa olikin ihmisiä tulossa hissiin ja Inca kun näki ne, se pomppasi ylös ja oli lähdössä pois kovaa kyytiä. Vaan minä en päästänyt. Incan piti istua ja odottaa ole hyvää. Ja se istui ja odotti. Mutta tämä pariskunta, joilla myös on koira, olivat ihmeissään, rouva ainakin pyöritteli silmiään ja näki oikein, kun päässä raksutti, että voi hyvä tavaton sentään, kaikkea sitä näkee!! Mitään eivät sanoneet. No heidän whippettinsä ei tarvitse muuta osata kuin juosta kovaa ja kilpailla. Mutta Incan kyllä pitää totella, eikä tuommoisissa tilanteissa ainakaan lipsuta, kun ollaan käskyn alla. Sitten se on yhtä lipsumista joka kerta. Saavat ihmiset pyöritellä silmiään ja kummastella, jos haluavat. Jokainen kasvattaa ja kouluttaa koiransa parhaan kykynsä mukaan, oletettavasti, kuten lapsensakin. Ottaa vaan joskus päähän tuommoiset asiat, kun koiraihmisten nyt ainakin pitää ymmärtää nämä jutut.

Eilen kävelimme Halisten puolelle eli Aurajoen yli. Joella olikin hyvä jää, jossa näkyi jokunen hiihtäjä ja pyöräilijäkin. Me menimme joen yli ja leikimme hetken yhden koiran kanssa, joka sattui olemaan maisemissa. Siitä meni kaksikin maastopyörilijää ohitsemme ja vaikka Incalla oli koirakaverin kanssa telmimiset kesken, niin se oli hyvin valppaana noiden pyöräilijöiden suhteen. Ja Incahan oli tietenkin vapaana. Nuo pyöräilijät eivät päässeet mitenkään yllättämään, kun siellä on aakeeta laakeeta ja näkyvyyttä, joten sain ärähdettyä Incalle hyvissä ajoin ä-ääät, että pyöriä ei jahdata. Sain sen pannasta kiinni molemmilla kerroilla ja tuntui koira uskovan ärähdystä. Monasti tuollaiset tilanteet tulevat metsässä niin yllättäen, että en kerkeä kissaa sanoa, kun Inca jo pinkoo jonkun hiihtäjän tai muun perään. Tuleehan se takaisin, mutta olisi kiva, jos koiralla olisi korvat päässä ja se tulisi heti kutsusta takaisin oli ympärillä mitä mielenkiintoista tahansa. Joo, että luoksetuloharjotuksille on tarvetta, vaan Incahan tulee aina treeneissä luo, ei siinä mitään ongelmaa ole, käytännön elämä on eri juttu. Auttaako tuo toko käytännön elämään. Käsittääkseni se on sen pointti, mitä järkeä on, jos koira tokokokeissa toimii kympin arvoisesti, mutta hilluu omilla teillään arkielämässä. No, mestareiksi ei kai synnytä, vaan tullaan pikku hiljaa työllä, tuskalla ja sinnikkyydellä.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Tanssin pyörteissä

Illalla olimme tokalla tanssitunnilla ja nyt pääsimme jo yhdistelemään liikkeitä, mikä olikin kivaa. Uutena tuli oikeastaan vain koiran pakittaminen ja jalkojen välissä oleminen/kulkeminen taakse- ja eteenpäin sekä kiertäminen joko omistajan ympäri tai omistajan jalan ympäri.

Liikkeitten yhdistämisellä tästä tulikin mukava ja vähän haasteellinenkin juttu, ainakin emännälle. Koira tietysti tekee, mitä siltä pyydetään ja niin hyvin kuin ohjaaja osaa koiraansa ohjata. Inca menee innolla kaikenlaisia kuvioita ja namiakin meillä kului vaikka kuinka paljon. Tällä kertaa mukana oli kananpalasia ja saman elukan sydämiä uunissa kuivatettuna. Siinä tuli iltaruoka nautittua tanssin pyörteissä ja kotona Inca ei enää syönyt mitään, vaan kellahti väsyneenä nukkumaan.

On tuo tunti pitkä aika Incalle ja muillekin koirille, mikä näkyi tunnin loppupuolella. Koko ajan siinä kuitenkin treenataan jotain liikettä ja liikesarjaa ja koira joutuu olemaan valppaana, joten väsyttäähän se. Tälle alkeiskurssille on jo jatkokurssi - ja jatkokurssin jatkokurssikin - tiedossa, mutta katson, miten tämä alkeiskurssi menee ennen kuin päätän jatkosta.

Kun tulimme taas kaupungin kautta kotiin, hengailimme siellä jonkin aikaa bussia odottaessa. Siinä sitten ajoi kovaa kyytia poliisiauto ohi ja perässä tuli ambulanssi molemmat pillit ulvoen. Kun ambulanssi tuli kohdalle, Inca alkoi ulvomaan kurkku suorana uuuuuuuu uuuuuuu uuuuuuuu ja siltä unohtui kaikki muu. Se tekee tuota silloin tällöin etenkin, jos hälytysajoneuvo ajaa läheltä ohitse, kuten nyt. Jostain luin, että toiset nykykoirat eivät enää ulvo, ovat "unohtaneet" ulvomisen taidon ja merkityksen, mutta jotkut juurikin ulvovat esim. hälytysajoneuvojen sireenien innoittamana. Se on sellainen alkukantainen juttu, kun kutsutaan laumaa kokoon ruuanhankintaretkeä varten esimerkiksi. Inca on siis alkukantainen koira! Niin se onkin, emännän höpötin!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Valkosipulia kaikkeen

Kävimme taas Mustissa ja Mirrissä ostamassa broitskun siipiä ja sydämiä ja siellä oli sellainen myyjä nyt, joka vannoi kaiken lunnonmukaisen nimeen. Tuli siinä juteltua hetki ja kysyin, mitä hän suosittelee nenäpunkkeihin. Valkosipuli&Kreikanhernetabletteja. Niitä kun syöttää ympäri vuoden, koira pysyy terveenä, ei tule punkkeja kesällä ei talvella, ei tulehduksia, ei tarvitse matolääkityksiä (myrkkyä) jne. Ja valkosipulia ruokaan.

Valkosipulia olen kyllä muussanut kasvissoseisiin, mutta vasta vähän aikaa eli siitä ei näihin nenäpunkkeihin ole apua vielä ollut. Kesällä joku koiranomistaja/kasvattaja kertoi syöttävänsä koirilleen valkosipulia, eikä koirilla ole punkkeja. Pitää jatkaa tuota valkosipulin syöttämistä ja katsoa, miten se tehoaa.

Onhan se tietysti niin, että tuollaiset lääkepillerit ovat varmaan aikamoista myrkkyä koiran elimistölle, eikä kaiketikaan tee hyvää, ei ainakaan, jos niitä alvariinsa ja kaikkeen antaa. Mutta ei ole kivaa koiralle sellainen nenäpunkkikaan, joka kiusaa koiraa. Tiedä sitten, mikä parasta on, mutta ei ainakaan kaikenmaailman myrkyt, joita lääketeollisuus niin mielellään kaikkeen tuputtaa. Ja tietysti siksi, että voitto pitää maksimoida.

Mutta eipä Inca enää tuhistele kuin harvoin, joten mitä tahansa se tuhistelu olikin, se on loppunut. Vähän vaan ihmetyttää vielä se, että lääke piti hakea eläinlääkäriasemalta, mutta lääkäristä ei nähty kuin takin lieve. Olisi luullut, että lekurin pitää ensin tsekata vähän koiraa, kun minun diagnoosini oli tosiaan nettisellainen. Siis täysin asiantuntematon ja vailla edes kokemusperäistä tietoa. Heppoisesti noita tabuja siis saa. Se ihmetyttää.

Kun kävelimme Mustista ja Mirristä kotiin, niin Inca oli kuin pahainen kakara, joka ei tiedä, mitä tekisi. Se hyppi ja pomppi ja puri remmiä ja roikkui siinä ja puri muovikassia, jossa ostokset olivat. Energiaa oli enemmän kuin pienessä kylässä! Toin ostokset sisään ja lähdimme saman tien uudestaan ulos purkamaan energiaa. Kuinka ollakaan, Elli ja Inez olivat samaan aikaan lähdössä lenkille, joten painelimme koko konkkaronkka metsään ja Inca sai riehua kaksi tuntia kavereitten kanssa. Sen jälkeen se olikin koko illan rauhallinen ja nukkui, kunhan ensin oli syönyt suurella ruokahalulla sapuskansa.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Kommentteihin vastauksia

Jostain syystä en saa itse kirjoitettua kommentteja, tai saan kirjoitettua, mutta en lähetettyä :( :( Missä vika, ei harmainta hajua.

Mutta ensinnäkin tanssikurssi maksoi 20 euroa ja se sisältää 4 tunnin mittaista harjoituskertaa. Kurssin järjestää Varsinaiset Vauhtitassut, joka on siis paikallinen koiratanssiyhdistys. Kaupalliset kurssit on varmaan kalliimpia, eikä niitä kovin paljon näillä main ole tarjolla.

Kai yhdistyksellä on tavoitteena saada kilpakentille kilpailijoita tai ainakin saada mukaan lisää aktiivijäseniä.

Ja tuo näyttelyarvion kommentti osuu kyllä oikeaan, kiitokset siitä! On vähän outoja minulle nämä englanninkieliset näyttelysanastot, kun suomenkielisetkin alkavat vasta hiljaalleen avautua.

Ja asiasta viidenteen. Tuntuu siltä, että Incan tuhistelut ja nenäkröhistelyt ovat vähentyneet, eilen en vielä suurtakaan muutosta havainnut, mutta tänään tuhinoita on ollut vähemmän. Tuntuu myös siltä, että nuo mahdolliset nenäpunkit ovat haitanneet oloa, mikä ei tietenkään ole ihme, kun punkit kutittavat nenässä ja vaikeuttavat hengittämistä ja muuta. Ja parempi niin, että ovat nenäpunkkeja kuin jotain muuta, vaikka allergiaa tms.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Tokoilua ja nettidiagnoosia

Inca on viimeaikoina tuhistellut siihen malliin, että epäilin sillä olevan nuhan. Netistähän kaikkeen löytyy vastaus, joten sieltäpä sitä oikeaa tietoa lähdin metsästämään. Oireet viittasivatkin nenäpunkkiin (uusi tuttavuus minulle!) ja aikani asiaa pähkäiltyäni soitin Petvettiin. Kävimme hakemassa sieltä kolme Milbemax-tablettia yht. 16,50 €. Yksi tabletti otetaan viikon välein ja jos ei oireet häviä, sitten tutkitaan lisää.

Netin tietojen mukaan nenäpunkki on yleinen ja tarttuu nenäkosketuksessa koirasta toiseen helposti. Joo, että mitenkä sen sitten jatkossa saa estettyä koiraan tulemasta, jos siitä on kyse. Punkki kun voi olla koirassa oireettomanakin ja levitä muihin koiriin ilman, että kukaan tietää mitään koko punkista. Ja sitäkin on kait mahdoton tietää, kuinka kauan punkki mahdollisesti on Incassa ollut, kun se voi oireilla vähemmän ja välillä enemmän.

No, helposti tuon lääkkeen sai. Pieneläinhoitaja sen antoi, kun kävelimme sisään. Ei siis mitään tarkastusta tai muuta. Sen vaan sanon, että on yhdellä tabletilla hintaa ja niitä ei saa muut myydä kuin eläinlääkäriasemat. Näin ymmärsin. Kukahan tuossa rahastaa? Tuskin lääkefirma, vaikka ne ovatkin oikeita rahasampoja. Ja jos vaiva on vielä yleinen ja helposti leviävä, niin mahtaako tuosta lääkkeestä sitten pitkäaikaista iloa olla. Toisaalta ilman lääkettä nenäpunkit voivat aiheuttaa vaikka mitä kamalaa. Ja tämäkin tieto perustuu nettiin.

Eka pilleri humpsahti jauhelihamöykyn sisällä alas ja nyt alan odotella sen vaikutusta. Toivottavasti auttaa.

Niin ja punnitsin Incan, kun taas oli kunnon vaaka käytössä. Saman 16 kiloa se painaa edelleen, joten lihomista ei ainakaan ole tapahtunut tuon "ylensyömisen" myötä.

Eilen olimme oikealla kunnon tokotunnilla, kun kouluttaja on tokotuomari. Oli ihan perusjuttuja eli että tehdään liikkeet alusta alkaen oikein, ettei koira jää vinoon, istu väärään kohtaan, kävele liian kaukana/lähellä ja muuta sellaista ja miten palkataan namilla oikeassa kohtaa.  Kyllähän me Incan kanssa tiedetään nämä jutut, mutta meillä on juurikin puutteita tuossa tarkkuudessa, joten hyvä saada perusjutut kunnolla kohdalleen. Virheitten korjaaminen myöhemmin on hankalaa. Ja hyviä neuvoja saimmekin liikkeitten oikeanlaiseen suorittamiseen, tosin Inca kuulemma istuu oikein hienosti ja oikeassa kohdassa sivulla :) Tällä kerralla oli siis tuota sivua, seuraamista ja luoksepäästävyyttä.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Talvisessa Ruissalossa


Tulipa taas vaihteeksi käytyä Ruissalossa valokuvausreissulla, katsomassa talvista maisemaa ja nauttimassa saariston rauhasta. Vähän taas vaihtelua jokapäiväisiin lenkkeihin. Illalla alkaa tokokurssi, joten tiedossa on vaihtelua tälle päivälle vielä lisää.

Tokokurssi onkin ihan tarpeen, kun Inca ei ymmärrä edes maahanmenoa, kun annan sille ruokaa! Sen nimittäin pitäisi mennä maahan ennen kuin se saa ruuan, mutta se vain inisee ja vikisee ja katsoo minua, että mitä ihmettä siltä vaaditaan!!!! Ihan kun se ei olisi ikinä maailmassa kuullut maahan komentoa. No ruuan yhteydessä ei usein ole muuta kuin istuttu ja tapitettu silmiin ja odotettu ole hyvää, kun ruoka ei ole ollut mikään erityinen juttu Incalle. Mutta nyt kun se on, niin siltä voi siinä yhteydessä vaatia kaikenlaista. Monta kertaa tänään yritin ja välillä pidin taukoa, mutta ei vaan koira muka tajunnut, mitä tarkoitan. Lopulta pidin pitemmän tauon ja sen jälkeen Inca vihdoin meni maahan, mutta namin kanssa ja vastahakoisesti. Kuvittelee, että ruokaa saa tosta noin vaan. Mutta ei saa. Ja ruoka oli sen herkkua eli broitskun siipiä ja sydämiä. Pitää tehdä hommia ruuan eteen Incaseni!