Lötkötellään!

Lenkkeilyä ja muita kuulumisia

Olemme nauttineet mukavista kevätpäivistä lenkkeilemällä metsässä. Olen laajentanut Incan elinpiiriä niin, että olemme kiertäneet kuntopolun eilen ja tänään kokonaan. Tai emme oikeastaan ole olleet kuntopolulla, vaan sen vieressä kiertävillä metsäpoluilla. Inca saa juoksennella vapaasti ja kyllä se hyvin tulee luo silloin, kun tilanne vaatii.

Olemme opetelleet ohittamaan ihmisiä, namipaloilla tietenkin. Kaikkien perään ei voi lähteä, eikä jokainen ihminen halua koiraa lähellensä. Inca kun olisi valmis tutustumaan vaikka jokaiseen ihmiseen ja juoksijat etenkin ovat kiinnostavia, ne varmaan leikkivät jotain kivaa leikkiä, johon Incakin haluaisi osallistua.

Myös ihan kotinurkilla olemme kovasti harjoitelleet ohittamista. Jotkut talon asukkaat varmaan ajattelevat, että olen töykeä heitä kohtaan, kun en anna Incan mennä aina tervehtimään. Mutta sanon heille vaan, että opettelemme, ettei aina voi moikata ja jatkamme matkaa. Välillä on esimerkiksi tassut (ja koko koira) niin kurassa, että tervehtimistä ei voi ajatellakaan. Ja muutenkin Incan pitää oppia, että se tai muut ihmiset eivät sanele, miten milloinkin toimimme. Jos minä aion olla johtaja, niin silloin tehdään niin kuin minä päätän.

Incalla ei tosiaan ole luoksepäästävyydessä mitään ongelmia, jos ei ongelmaksi lasketa, että se päästää kaikki luokseen. Toisaalta hyvä ja parempi kuin se, että se olisi kovasti varautunut.

Nyt taitaa olla muuten menossa taas jo neljäs perättäinen sisäsiisti päivä. Mutta kyllä me tramppaammekin ulkona useasti.

Tilasin Cesar Millanin DVD:n netistä. Liisa sitä kehui ja katsonhan minä koirakuiskaajaa telkustakin aina joutessani. Eihän minulla vielä ole ongelmakoiraa, mutta noissa ohjelmissa tulee hyvin esille se, miten helposti sellaisen itselleen saa. Siinä ei tarvita suuriakaan taitoja. Eli on ihan hyvä ennakoida ja ottaa opiksi.

Rajoja on meillä asteltukin tiukasti. Inca on ollut jopa jäähyllä veskissä, kun ei muuten ole uskonut, että sohvalle ei mennä. Se tietää ihan hyvin, että sinne ei saa mennä, mutta silloin kun se on sillä päällä (villillä päällä), niin sehän ei muuta teekään kuin hyppää sohvalta toiselle sitä mukaa kun saan sen alas toiselta.

Ensimmäisellä kerralla se oli jäähyllä neljä kertaa. Lyhyitä aikoja, tuskin kai minuuttiakaan kerrallaan. Sen jälkeen se ei enää mennyt sohvalle, vaan alistuneena eteisen nurkaan nukkumaan. Eilen se uskoi jo parin jäähykerran jälkeen, että sohvalle ei pääse. Eihän minun sohvani mitenkään arvokkaita ole, että niillä voisi voisi hyvin hyppiä mielin määrin, mutta kaikkialla ei sohville voi hyppiä. Parempi siis, että ei kotonakaan.

Silloin kun leikimme, se tykkää kovasti juosta lelu suussa sohvalle, mutta joka kerta, kun se tekee niin, leikki loppuu ja minä seison kuin patsas niin kauan, että Inca tulee alas. Sitten leikki jatkuu taas entiseen malliin. Tätäkin on veivattu kerta jos toinen. Välillä se on juoksemassa pallo suussa sohvalle, kunnes hoksaakin hiljentää vauhtia ja kaartaa minun tyköni. Kivempi vissiin leikkiä minun kanssani :)

Tänään ostin Incalle vapun kunniaksi nakkeja namipaloiksi pitkästä aikaa. Herkkua!

Herkkuja ja ärähdyksiä

Tänään Inca oppi, miten joutuu jäämään ilman herkkuja ja emäntä oppi ärähtämään niin, että koirakin sen uskoo.

Paperilautasella oli herkkuja, lautanen oli lattialla ja minun piti ärähtää vakuuttavasti, kun Inca aikoi lähestyä lautasta tarkoituksenaan herkutella. Nam! Oli se varmaan ihmeissään, kun ihania nameja oli tarjolla, mutta niihin ei saanut kajota. Eikä kajonnut. Heti tajusi, että ei kannata eikä sitten enää edes pyrkinyt herkkulautasen ääreen, vaan meni siitä poispäin.

Ulkona oli monta erilaisilla herkuilla lastattua lautasta tiellä sopivien välimatkojen päässä ja taas sama juttu. Piti niin vakuuttavasti karjaista EI, että koira varmasti tottelee. Piti kuvitella, että tiellä on rotanmyrkkyä tai mitä tahansa tappavaa tai myrkyllistä tai muuta vaarallista ja koiraa pitää saada heti uskomaan, että kaikkea ei voi eikä saa syödä. Jännää oli, että Inca ei edes mennyt sitten niitten lautasten tykö, kun ensimmäisen lautasen kohdalla kajahti tiukka EI. Ei, vaikka vierestä kuljettiin, niin Inca meni vaan poispäin.

On siis tärkeää, että koira oppii, että kaikkea ei saa eikä voi tehdä. Mutta hiljaa hyssyttelemällä oppi ei mene perille: ei Inca kiltti, ei saa syödä rotanmyrkkyä. Varmaan syö.

Nyt voin laittaa pitsan olkkarin lattialle ja rueta herkuttelemaan telkkarin ääressä. Ärähdän vaan Incalle uskottavasti ja homma pitäisi olla sillä hoidettu. Pitääköhän oikein testata?

Remmi löysällä kävelyä harjoiteltiin sillä ees taas tyylillä ja kyllähän se siellä sujui, ei siinä mitään vaikeuksia ollut. Tosi elämässä sillä tyylillä ei päästä puusta pitkälle :) Mutta Inca kyllä osaakin kävellä hyvin hihnassa, kun sillä päällä on. Sitten kun on toisella päällä, niin se on varsinainen vetojuhta. Yleensä tuo vaihe voi tulla lenkin lopussa, kun tullaan kotiin päin, mutta toki se voi tulla muulloinkin. Tai Incasta tulee vetojuhta, kun se näkee kivoja koirakavereita, kuten Ineksen. Kuulemma yhdeksän kuukauden iässä suunnilleen koirat osaavat kulkea remmissä vetämättä (jos osaavat, jos ne on opetettu), sanoi Janita, kun sitä kysyin. Sitten niillä vissiin alkaa olla kärsivällisyyttä sen verran, että voivat keskittyä pitempiä aikoja hienosti remmissä kulkemiseen. No, ehkä me opimme tuon taidon vähän vikkelämmin.

Busseissa Inca istui taas lattialla, mutta nostin sen vielä bussiin, kun noilla busseilla on niin kiire, että ei ne paljon odottele, hyppääkö koira sisään vai ei. Mutta ulos bussista Inca menee jo hyvin.

Ensi tiistaina menemme metsään.

Koirakavereita

Luulin, että olemme tutustuneet jo kaikkiin lähialueen koiriin, mutta emme olleet. Tänään törmäsimme espanjanvesikoira Telluun ja villakoira Viliin. Olivat saman huushollin koiria. Tellu oli nelivuotias ja Vili vuoden vanha. Inca on aina niin kovasti innoissaan kaikista tapaamistaan koirista, että se leikkisi vaikka jokaisen kanssa. Vilin kanssa se temmelsikin vähän aikaa, mutta Tellu ei osallistunut lasten leikkeihin. Nuuskuttelivat vaan toisiaan Inca ja Tellu.

Tässä on muutamia sellaisia reippaasti yli kymmenenvuotiaita koiria, jotka eivät oikein jaksa häsläävää Incaa, vaikka Inca tekee kaikkensa ja kaikki temppunsa, että saisi nämä innostumaan. No aina sentään nuuskitaan ja moikataan näitäkin tuttuja. Kyllä Incalla on monen rotuisia ja ikäisiä koiratuttavuuksia täällä, että toivottavasti tuokin sitten vaikuttaa positiivisella tavalla Incan myöhempään suhtautumiseen vieraisiin koiriin. Ja ainahan koiriin tutustuessa tulee tutustuttua niiden omistajiinkin ja niitä nuuskuteltua.

Eilen kun odottelimme bussia pysäkillä, eräs vanhempi rouva siinä alkoi juttelemaan minulle koirista, tietysti. Hän kertoi näkövammaisesta tuttavastaan, jolla oli koira ja miten tämä pärjäsi hyvin kotonaan, kun oli tuo koira apuna. Hän kertoi, millaista se on, kun koiraa koulutetaan tuollaista tehtävää varten.

Silloin ennen, kun minulla ei ollut Incaa, olivat ne kerrat harvinaisia, jolloin bussipysäkillä vaihdoin edes muutaman sanan jonkun kanssa saatikka, että olisi pitempään puhuttu. Kummasti tuo koira saa ihmiset puhumaan, että ei voi sanoa suomalaisten olevan tuppisuita, pitää olla vain joku kimmoke, joka saa puheen luistamaan.

Koiralauma :)

Kuvassa ovat Ines, Nuppu, Inca ja isoin on Elli. Kuvasta puuttuu kaikista isoin koira, suursnautseri Piki, joka juoksenteli omilla teillään. Namihetki ihan vaan kuvan ottamista varten.

Kaupungilla

Partiolaisia matkalla kokoontumiseen ja marssiin. Otas Inca oppia, miten kurinalaisesti kuuluu kävellä, ei hötkyillä sinne tänne.


Ihmettelemistä riittää Tuomiokirkkopuistossa...


...mutta multa taitaa olla yhtä maukasta kuin kotinurkilla.


Nähtiin kilpapyöräilijöitä, jotka ajoivat hurjaa vauhtia ohi.


Tamtam tamtam tamtamtamtam....rummutusta, liikenteen meteliä, autoja, ihmisiä, hälinää, huhhuh ja uijuijuijuij, tuumi Inca ja teki selväksi, että tämmöistä ei pieni koira kestä.

Reissu oli lyhyt, mutta tehtiin tuttavuutta sentään muutamien ihmisten kanssa ja koiran kanssa, jolla oli kiva vinkulelu mukana. Ja nähtiin useita koiria, mutta niitten kanssa ei tehty tuttavuutta. Aluksi Inca oli suht rauhallinen, mutta lopulta vikinä ja valitus oli sen verran tehokasta, että Inca pääsi kotiin. Ehkä tuo siedätys riitti tälle kerralle ja seuraavalla kerralla ollaan taas vähän rohkeampia. Ei liikaa stressiä yhdellä kertaa.

Kaupunkiin mennessä Inca harjoitteli bussin lattialla istumista ensimmäisen kerran (ison koiran tapoja, ei emäntä ikuisesti voi pitää Incaa sylissä) ja siinä se istui suurimman osan ajasta jalkojeni välissä popsien nameja. Välillä se tutki ympäristöä ja odotti kai, milloin jäämme pois. Istuimme nimittäin ihan oven vieressä. Inca jopa käveli omin jaloin autosta ulos :) Oppii pian menemään bussiin sisään ja ulos kantamatta ja parempi oppia, kun kasvaakin niin hurjaa vauhtia. Nuo bussit eivät vaan kauan odottele, että asiakkaat pääsisivät paikoillensa, joten siinä tarvitaan vähän taitoa, että osaa tasapainoilla liikkuvassa bussissa.

Takaisin tullessa Inca uikutti, haukotteli, ulisi ja vikisi sylissä, mutta hiljeni heti, kun päästiin bussista pois. Kuumakin taisi olla, sillä kun päästiin kotiin, Inca meni juomakupillensa juomaan oikein kunnolla, oli kova jano. Sitten vähän nappuloita ja nyt uni maittaa.

Kotiovella nähtiin Ines ja Nuppu ja tiedossa on yhdessä lenkkeilyä illemmalla!!

Lätäköitä...ja suunnitelmia

Sisäsiisteysputki romahti eilen! Kolmet pisut keittöön! Matolle, lattialle ja omalle tyynylle, jossa Inca tosin aika harvoin makoilee. Ja lätäköt tulivat, koska ajattelin mm., syönkö ensin vai vienkö Incan pisuille ensin. Söin ensin. Se oli virhe. Ja annanko iltaruuan ensin vai mennäänkö ensin pisuille. Ei menty, kun vasta hetki sitten oltiin pisuilla. No tänään sitten tsemppaan taas!

Suunnitelmissa on tänään lähteä kaupungille katsomaan ihmisiä, väkijoukkoja, kun on täällä kaikenlaista tapahtumaa. Saa Inca vähän tuntumaa tuommoiseenkin tilanteeseen ja minä siihen, miten Inca käyttäytyy, kun on ihmisiä paljon ja häppeninkiä ympärillä. Välillä tuntuu, että tämä häppeninki, jota tässä lähistöllä on (autot, ihmiset, koirat) on ihan riittävää ja liikaakin, vaikka tosiasiassa tämä on vielä vähäistä.

Iltapisuilla eilen taisimme nähdä siilin. Inca sen bongasi, kun alkoi tuijottamaan pimeyteen ja joku siellä ruohikossa tosiaan liikkui, kun ihmettelin, miksi Inca jähmettyi paikalleen. Ihan siilin oloinen otus siellä oli, mutta varma en ole, kun oli sen verran hämärää ja otus kaukana. Ei ole siilillä hääppöiset asuinympäristöt tai sillä elukalla, joka siellä oli. Ja aamulla Inca ihmetteli talon seinässä näkyvää varjoani ja varmuudeksi haukahti sille :) Lintuja on tiirailtu myös kauan ja hartaasti. Taitaa Incasta tulla lintubongari!

Punnituspäivä

Ei voi sanoa enää, että Inca on pieni koiranpentu. Pentu se on, mutta 7,5 kiloa on jo aika paljon. Miten se noin paljon onkin voinut kasvaa? Kyllä sen tietenkin huomaa, että se on kasvanut tavattoman paljon, jaksaa vetää hihnassakin väellä ja voimalla, kun sille päälle sattuu :) Taitaa olla nyt kaksi kertaa niin painava kuin kotiin tullessa.

Tänään oli uutta herkkua ruokakupissa. Tein mössöä naudanmaksasta, riisistä ja piimästä. Hyvin teki kauppansa, Inca söi kuppinsa tyhjäksi viimeistä murua myöten. Kolme kertaa päivässä syödään edelleen. Ja namipalat - oli ne sitten mitä tahansa, vaikka omaa penturuokaa - tekevät kauppansa erinomaisen hyvin. Paitsi silloin, kun pitäisi ohittaa Ines. Vaikka Ines olisi tien toisella puolen, niin sinne pitäisi väkisin päästä, vaan nykyisin ei pääse. Mennään vaan ja ollaan välittämättä siskosta. No kauheaa vetämistä se on joka kerta. Ne lapset, ne lapset.

Lisää saavutuksia

Nyt viisi perättäistä sisäsiistiä päivää! JEE! Hyvä Inca! Hyvä emäntä!

Eilen oli myös siivouspäivä. Niitä on nykyisin useamminkin, kun lattiat ovat tämän tästä täynnä kaikenlaista roskaa, jota ilmeisesti tulee turkin mukana ulkoa sisään. Talvella sitä ei tullut tietenkään, kun oli lunta. Lakaisen roskat usein harjalla (Incan avustuksella), kun se käy näppärämmin, vaikka tosiasiassa ei käy juuri Incan avun vuoksi. Harjaa on tosi kiva jahdata nimittäin. Kohta siinä ei enää ole harjaksia, kun Inca repii niitä pois.

Eilen imuroin ja sitten otin mopin esiin, aloin mopata lattioita ja katsoin, miten Inca suhtautuu moppiin nyt. No ensin se tuli siihen mopin tykö haukkumaan ja yritti tarrautua siihen entiseen malliin, mutta minulla oli vesipullo fölissä ja muutaman yrityskerran jälkeen Inca luovutti. Eikä se edes yrittänyt tosissaan, vaan kait kokeili, että annanko jahdata moppia vai en. En antanut.

Alistuneena se meni eteisen nurkkaan oven viereen nukkumapaikalleen ja oli siellä koko ajan. Meni syrjäänkin kiltisti, kun tulin kohdalle moppaamaan.

Tästä voi päätellä, että kun on riittävän määrätietoinen ja päättäväinen, niin oppi menee perille tosi hyvin. Ja jos nyt olisin ollut välinpitämätön ja antanut Incan jatkaa mopin jahtaamista, niin seuraava vieroituskerta olisi varmaankin ollut paljon vaikeampi. Olisihan fiksu Inca hoksannut, että kappas vaan, välillä saa jahdata ja välillä ei. Tai sitten se olisi ajatellut, että se on voittanut meidän kisan, kun nyt se saakin taas jahdata moppia. Huono johtaja tuo emäntä!

No tuossa asiassa olin hyvä johtaja, vaan en ole ollenkaan kaikissa. On meillä vielä hommia monen asian kanssa. Toisaalta pentuhan Inca vielä on, eikä siltä voi vaatia tässä vaiheessa mahdottomuuksia. Asia kerrallaan.

Saavutus

Nyt on takana neljä perättäistä sisäsiistiä päivää. Ihmeellistä! Kuitenkaan en mielestäni ole muuttanut ulkoiluttamista erityisen radikaalisti, mutta lähden heti ulos, jos Incan käytös vähänkin näyttää arveluttavalta.

Inca suorastaan juoksee eteiseen, kun sanon sille, että mennään ulos. Se alkaa kiskoa kenkiäni eli riepotella niitä ja "auttaa" minua laittamaan ne jalkaan. Turhaan ei ulos kait olla kertaakaan menty, joka kerta jotain on jäänyt ulos.

Aamuisin ei ole enää niin kiire pisuille kuin vielä jokin viikko sitten. Silloin se oli kilpajuoksua, ehdinkö laittaa vaatteet päälle tarpeeksi vikkelästi ja ehditäänkö ajoissa ulos (pahuksen hidas hissi!). Nyt tuo kaikki tapahtuu ihan rauhassa ja vaikka minulla on ulkovaatteet päällä ja Incalla remmi, niin sillä ei enää ole kiire. Melkein on kiireempi minulla, varmuuden vuoksi. Kyllä pisut heti tietenkin tulee, kun ulos päästään.

Tänään meitä odotti aivan valkoinen maisema! Yön aikana oli satanut räntää ja Incakin pysähtyi katsomaan heti, että mitäs nyt on tapahtunut. Kurakeliä siis riittää.

Eilen oli juuri shampoopesu, kun koirat, Inca, Ines ja Elli, peuhasivat metsälenkillä itsensä kuraisiksi. Inca oli sen reissun jälkeen niin poikki, että koko lopun päivää siltä oli veto pois.

Sateenvarjoja! Uijuijuijuij....

Täältä kurkitaan varovasti kummallista kapistusta, jonka emäntä otti kaapista ja laittoi lattialle. Sanoi, että se on kiva sateenvarjo.


Sängyn päältä on turvallisempaa kurkkia eteisessä olevaa kapistusta.

Inca hyppäsikin ensimmäisen kerran sängylle, joka on korkeampi kuin sohva. Aiemmin se ei ole sängylle päässyt, eikä paljon yrittänytkään. Nyt joko uteliaisuus tai turvassa olemisen tarve sai Incan hyppäämään. Ehkä molemmat.


Kun oikein varovasti kurkottaa, niin saa namit, joita emäntä laittoi varjon alle. Mutta rohkeutta se vaati.


Ja vielä toinen varjo! Mikä tarkoitus silläkin on? Paljon nameja tuolla...


Ei kaksi ilman kolmatta. Ja lisää nameja!

Sitten vielä käveltiin varjon alla olkkarissa, minä annoin nameja Incalle ja se vissiin ihmetteli suuresti, että mitäs tämä tarkoittaa. Onhan se sateenvarjoja nähnyt ihmisillä ulkona, mutta minulla ei ole kertaakaan ollut varjoa mukana. Voi tulla sekin kerta vielä eteen, joten nyt on kuivaharjoiteltu.

Agilityä

Eilen oli muuten taas sisäpisuton päivä! Kaksi peräkkäin, hienoa! Olenpa ollut ahkera ulkoiluttaja.

Pentukurssilla meillä oli agility-tunti alkulämmittelyineen ja loppuvenyttelyineen. Inca ja emäntä oppivat paljon uusia juttuja. Tai oppimisesta ei voida puhua, mutta päästiin harjoittelemaan uusia juttuja, jotka ehkä joskus ajan myötä opitaan, jos alamme harrastella agilityä. Alkulämmittelyjuttuja voi harjoitella kotonakin ja tietenkin venyttelyjä, mutta muu sitten vaatiikin jo enemmän välineitä.

Inca meni suoran putken läpi hyvin ja kaarevan putkenkin läpi hieman varovaisemmin, sillan (onko se silta?) yli kipitettiin vauhdilla ja pujottelukin meni reippaasti. Tunneli, se missä kangas ottaa selkään kiinni, oli vähän arveluttava, mutta läpi sieltäkin tultiin. Paljon tuli siis Incalle onnistumisia ja luottamusta selvitä oudoista paikoista. Uudenlaisia materiaaleja oli myös tassujen alla.

Kyllä tuo kaiketi auttaa kovasti koiran ja emännän/isännän yhdessä työskentelyä, pari niin kuin hiotuu yhteen harrastuksen parissa, mikä auttaa ehkä muussa oppimisessa muissa ympyröissä. Ja koska se on kivaa ja leikinomaista yhdessä olemista ja käskyjen noudattamista, niin mikäs sen parempaa ja motivoivampaa oppimisen kannalta.

No me harjoittelemme kotona kahdeksikkoa ja hännän perässä pyörimistä molempiin suuntiin. Ne olivat ihan uusia juttuja ja etenkin tuo hännän perässä kiepsutteleminen tuotti meille vaikeuksia. Kahdeksikkoa mentiin illalla kotona jo ihan hyvin.

Tunnin lopuksi koirat taas juoksivat vapaana ja Inca ja Vilma peuhasivat keskenään. Samaa rotua olevat koirat kuulemma leikkivät mielellään yhdessä, vaikka eivät olisi sukua toisilleen. Eri roduilla on erilaisia leikkitapoja ja siksi ne leikkivät oman rotunsa edustajan kanssa mielellään. Koirat tunnistavat oman rotunsa, että tuon näköisen koiran kanssa olen ennenkin leikkinyt. Jännää.

No, Inca kyllä leikkii mielellään kenen kanssa vaan. Nero, kääpiösnautseri, ja Inca peuhasivat eilen pitkään yhdessä. Hyvä kun on tässä muitakin pentuja lähistöllä, niin aina välillä Inca pääsee purkamaan energiaa peuhaamalla ikäistensä kanssa.

Toinen sisäsiisti päivä

Eilen ei tullut yhtään pisua sisälle, mutta se oli taas ahkeran ulkoilutuksen ansioita ja sen ansioita, että kun merkit alkavat viitata siihen, että Inca etsii paikkaa, niin ei muuta kuin ulos. Aina en tietenkään ole näkemässä Incan puuhia ja joskus taas ajattelen, että no ei sillä nyt taas voi olla hätä. Useimmiten voi olla. Nämä nyt ovat vielä harvinaisuuksia, mutta ehkä pikku hiljaa alkaa homma kääntyä niin, että vahingot sisälle tulevat harvinaisemmiksi. Ja yöthän menevät hyvin, kuten ovat menneet alusta asti.

Incahan nukkuu nykyisin lattialla, milloin eteisessä, milloin sängyn vieressä. Kai se vaihtelee paikkaa yön aikana. Aamulla se tulee "tönimään" minua, että enkös jo herää. Jos nostan Incan sänkyyn, se köllii siinä minun kanssa ilman kiirettä ulos. Tai jos en jaksa nousta sen tullessa tönimään, se saattaa torkkua lattialla ihan rauhassa. Kuitenkaan lätäköitä ei ole tullut lattioille yön aikana ja hyvin ehditään aamulla ulos, toki lähimmälle nurmikolle, ei kauemmas.

Tuo lattialla nukkuminen alkoi ihan itsestään jokin aika sitten ja vaikka Inca saattaa käydä kääntämässä sängyssä, kun menen nukkumaan, se kuitenkin menee eteiseen yöunilleen.

Tänään menemme taas saamaan oppia pentukurssille, kivaa!

Taitolajeja

Yhden kerran näytin Incalle, miten puunrunkoja pitkin kävellään. Laitoin nameja sopivien välimatkojen päähän ja Inca lähti kävelemään napsien nameja. Tuon kerran jälkeen Inca taiteili samoilla puunrungoilla moneen kertaan ees ja taas aina kun ohi kuljettiin, nyt mennään jo melkein jokaisen puunrungon päälle taiteilemaan :) Ja niitähän riittää, kun on noita metsänhoitotöitä tehty koko talvi ja kevät.

Eli oppi siis menee tosi nopeasti perille, siitä ei ole epäilystä.


Välillä humpsahdetaan alas...


...mutta se ei haittaa matkantekoa.


Välillä kiivetään pinojen yli.


Ja mikäs sen ihanampaa kuin kaivaa maata! Inca on siinä varsinainen mestari!

Ehti jo kaivella tällä alueella pihanurmeakin, kun juttelin porrassiivojan kanssa pihalla. Hänen kanssaan tulee juteltua, heillä kun on myös koira. Siinä jutellessa en ollenkaan huomannut, että Inca kaivaa niin että multa vaan lentää. Kivaa! Talkkari ei tykkää, eikä asukkaat.


No, kun tarpeeksi savisessa maassa kaivaa, tulee sen näköiseksikin, että hommia on tehty! Lurps, miten hyvää savea.


Jaa, että kuva tästä nassusta. Osa savesta pestiin pois Jaaninojassa, loput kotona suihkussa.

Suihku ei onneksi ole enää kauhistus, vaan Inca tulee kylppäriin ihan vaivatta kutsuttaessa ja vinkuu etutassut ammeen reunalla, että no etkös jo nosta minua ammeeseen. Tassuja on ahkeraan suihkuteltukin, kun on tullut lampsittua tuolla kuraisilla poluilla.

Tänään Inca sai kaksi uutta leikkikaveria, Ritun ja Neron. Ritu on kohta kaksi vuotta, Nero Incan ikäluokkaa. Päivällä Ritu ja Inca painivat minkä kerkesivät ja hyvin Inca vaan pärjäsi Ritun kanssa. Ritu on villakoira. Illalla taas Nero taisi saada vähän hurjan painikaverin, kun vinkaisi muutamaan kertaan, mutta mukavaa näillä lapsosilla näytti olevan. Nero taitaa olla snautseri, olen niin huono rotuasioissa, että on arvailua.

Nyt loppui sekin huvi!

Nimittäin mopin perässä juokseminen, sen jahtaaminen, sen perässä hyppiminen ja siihen tarrautuminen. Ei tullut moppaamisesta enää mitään. Otin vesisuihkupullon ja tiukan EI-käskyn käyttöön. Istuin lattialle ja moppi minun ja Incan välissä ja aina kun Inca yritti tarrautua moppiin tuli EI ja vesisuihku. Tosi kovaa se pistää hanttiin ja yrittää ja yrittää mitellä voimiaan minun kanssani. Katsookin minua niin viattoman anovasti, että kuinka minä voin estää tarrautumisen noin julmalla tavalla näin suloisen pieneltä koiranpennulta. Sanoin sille, että toiseksi jäät. No Incahan kekkasi, että minäpä pissin tuon kulmassa olevan pöydän alle, kun emäntä ei pääse sinne. No, sama se, kun olin sieltä juuri moppaamassa, ei sanaakaan siitä pisusta, mutta moppiin tarrautumisesta tuli EI.

Kyllä Inca tajusi, mistä on kyse, mutta sillä taitaa olla kova jahtaamisvietti, kun se niin mielellään jahtaa moppia ja lattiaharjaa silloin, kun harjaan roskia pois. Tai sitten tuo on vaan tosi kivaa leikkiä. Se leikki on nyt loppu.

Eilen oli muuten eka päivä, kun ei tullut yhtään pisua sisälle. Se oli saavutus tai paremminkin ahkeran ulkoiluttamisen ansioita.

Ovista kuljetaan vaan luvan kanssa, mikä joutui illalla todelliselle koetukselle. Siihen asti meni hyvin, että pääsimme hissin kanssa alas ja piti lähteä hissistä pois. Ja kun Inca näki, että Ines odotteli hissiin pääsyä, niin Incaahan ei pidellyt mikään. Harjoiteltiin siinä kuitenkin niin, että Anita oli Ineksen kanssa rappukäytävässä ja minä yritin saada Incaa pysymään istumassa hississä niin kauan, että annan sille luvan poistua hissistä. Sen verran Inca "rauhoittui", että voi sanoa, että se juuri ja juuri malttoi odottaa lupaa.

Sitten harjoittelimme ulkona vielä ohittamista, siis koirat ja emännät. Joo, pientä viilaamista vaatii sekin!

Inca melkein repeää, kun se näkee siskojaan, niin innoissaan se on. Samalla lailla se ei ole ollenkaan kiinnostunut muista koirista, vaikka mielellään tekeekin tuttavuutta niitten kanssa. Vieraitten koirien ohi saatetaan päästä kävelemään suht hyvin, mutta siskot ovat toista maata. Jotenkin pitää saada tuo homma menemään niin, että siskojen luo mennään vaan luvan kanssa. Onkohan liikaa vaadittu, että ensin istutaan ja sitten saa luvan mennä. Istumista on harjoiteltu ulkona nyt kaikenlaisten häiriöiden keskellä, mutta siskon aiheuttama häiriö voi olla ylivoimaisen vaikea. No, hitaasti hyvää tulee, eikä ainakaan ilman harjoittelimista tapahdu mitään edistystä. Pitää vaan päättäväisesti vaatia kaikesta kivasta joku temppu, vaikka istuminen, josta saa palkkioksi sen kivan.

Aamukävelyllä olimme "liikenteen keskellä" harjoittelemassa remmikävelyä, joten Incalla on ollut rasittava päivä tähän asti. Nyt se nukkuu. Miettii kait, mitähän keksin iltapäiväksi. Silloin mennään metsään ja siellä on aina kivaa.

Vuokoista johtajuuteen

Kävimme ottamassa sinivuokkokuvat ennen johtajuusluentoa. Vuokkoja on jo aika paljon, mutta ei vielä tietenkään sinisenään.


Inca on jo monet kerrat mennyt Jaaninojan penkoille tutkimaan sekä penkkoja että virtaavaa vettä.

Johtajuusluennon vuoksi olin pois noin kaksi ja puoli tuntia ja muutoin Inca oli kait viihtynyt yksin hyvin, mutta pisut olivat lattialla. Olihan se odotettavaakin, kun aika oli niinkin pitkä. Inca oli selvästi tietoinen, että olin ollut tavallista kauemmin pois kotoa, mutta en reagoinut siihen mitenkään, vaan vasta hetken päästä tervehdin sitä. Kovin oli innoissaan, kun sentään tulin kotiin takaisin!

Ja luento, se oli tarpeellinen, hyödyllinen, hyvä, jopa hauska, auttoi ymmärtämään, mistä johtajuudessa on kyse ja mitä tapahtuu, jos johtajuus on vinksallaan. Koirat osaavat kouluttaa omistajansa erinomaisen hyvin, kuten Janitan esimerkeistä kävi ilmi.

Minulla on kaksi kuukautta aikaa tehdä Incalle selväksi, että minä olen johtaja, ei se. Viiteen kuukauteen asti on aikaa ja jos koira on siinä vaiheessa johtaja, niin sitten on ongelmia. Ja ongelmien korjaaminen ja niistä pois oppiminen on vaikeampaa kuin se, että opettaa koirallensa, kuka on lauman johtaja.

Meillä tehdään nyt hommia asian eteen oikein tosissaan. Tuo luento oikein motivoi kouluttamaan koiraa ja sai tajuamaan, että hellanduudelis-menetelmällä ei saada aikaa mitään, ei mitään hyvää ainakaan. Pitää olla jämäkkä niissä kohdin kun se on tarpeen, periksi ei saa antaa. Mutta se ei tarkoita, etteikö meillä olisi tosi kivaa. Meillähän on tosi kivaa!

Inca oppii nopeasti ja kyllä se on jo katsellut minua ihmeissään, kun olen tuimasti ärähtänyt sille puremisesta ja vaatteissa roikkumisesta. Ovista ei kuljeta miten sattuu, vaan aina istutaan niin kauan, että annan luvan mennä. Kun siis lähdemme ulos, istutaan ensin sisällä oven edessä, sitten hissinoven edessä rappukäytävässä, sitten hissinoven edessä hississä, sitten ulko-ovella. Ja samalla tavalla toiseen suuntaan. Jos Inca yrittää sännätä ovelle, kun avaan sitä, laitan oven kiinni ja aloitetaan siitä, että Inca istuu. Sitten kun se istuu, vaikka ovi on auki, niin annan sille luvan mennä "ole hyvä". Harjoitellaan vielä tuota, mutta kyllä se makupaloista tekee mitä vaan.

Katsekontaktia harjoitellaan ja se menee juuri niin, että Inca yrittää kaikin konstein saada namia kädestäni ja kun se ei saa, se vilkaisee minuun, jolloin annan sille namin ja kehun kovasti.

Tuolla remmissä kävellessä se kyllä tapittaa minua kauan ja hartaasti, kun se tietää, että minulta saa namia, kun kävelee nätisti remmissä vierellä. Se alkaa sujua. Inca siis ei tottele remmiä (remmi kireällä), vaan minua. No, sitäkin harjoitellaan. Ja sitä, että ei jokaista ruohonkortta tarvitse nuuskutella.

Possun sydämet on kaupasta loppu (lakon vuoksi kait), mutta minulla on vielä sitä vähän pakastimessa. Ostin nyt nakkeja namipaloiksi.

Tyhjille viilipurkeille on uutta käyttöä. Laitan viilipurkit ylösalaisin lattialle ja yhden alla on nami, Incan tehtävä on etsiä se nami. Kiva leikki. Nyt on ollut kolme purkkia, mutta niitä pitää lisätä ja vaihdella erilaisiin purkkeihin sitten, kun tuo alkaa sujua liian helposti. Aktivointia koiralle :)

Kuvia, kuvia, kuvia...

Tämä Inca-veitikka ei meinaa millään pysyä paikoillaan, kun siitä yritetään ottaa kuvaa. Onkohan se jo kyllästynyt jatkuvaan kuvattavana olemiseen?


Kameraa olisikin tosi kiva mennä tutkimaan.

Meillä on, kuten näkyy, lelu mukana nyt aina, kun ulkoilemme. Emme sillä koko aikaa tietenkään leiki, koska Incasta on niin kivaa kaikki muu puuha, mitä ulkona voi tehdä. Noilla ulkoleluilla ei leikitä ollenkaan enää sisällä, ehkä mielenkiinto niihin pysyy sillä tavoin yllä. Sisällä leikitään leluilla, joita en viitsi viedä ulos kurastumaan.

Minun piti ottaa sinivuokoista kuvia, mutta kamerasta loppui virta. Seuraavalla reissulla uusintayritys. Ensimmäiset sinivuokot näkyivät eilen.

Nyt harjoitellaan

Ensimmäinen oppitunti on takana! Tultiin kotiin, Inca söi ja lysähti nukkumaan. Minäkin söin, mutta en lysähtänyt nukkumaan.

Viisi koiraa siellä oli oppia saamassa. Istumista, luoksetulemista, sivulletuloa, leikkimistä ja katsekontaktia opeteltiin. Omalla lempilelulla leikkiminen siellä kaikkien ärsykkeiden keskellä ei ollut ollenkaan helppoa. Incaa kiinnosti kaikki muu kuin typerä lelu, etenkin Vilman kanssa olisi pitänyt päästä painimaan. Muut jutut menivät suht hyvin kuitenkin kun oli namia, possun sydäntä, tarjolla. Puolivuotiaaksi asti kuulemma namit toimivat palkkiona, mutta sitten ruuan merkitys vähenee ja leikkiminen on silloin hyvä palkkio.

Täällä kotona istuminen sujuu jo niin, että voin "stepata" Incan edessä ja se istuu ja katsoo kummissaan, että mikä tuotakin vaivaa. Kurssilla taakse- ja eteenpäin liikkuminen sujui ja Inca istui, mutta ei paljon muu. Outo paikka ja tilanne.

Luoksetulo sujui hyvin hallissa, mutta ulkona, kun koirat olivat vapaana, se sujui hieman huonommin. Nämä kaksi, Inca ja Vilma, olivat toistensa kimpussa niin, että muu maailma katosi kauas niitten ulottuvilta. No tulivathan ne, mutta aikamoista säheltämistä se oli.

Samalla lailla Inca ja Vilma peuhasivat kuin Inca ja Iines peuhaavat. Se on raisua menoa joka kerta. Siellä muut koirat olivat paljon rauhallisempia, vaikka siellä ilmeisesti oli toiset kaksi koiraa samasta pentueesta, niitten rotua en kyllä tiedä. Nekin peuhasivat keskenään, mutta meno oli jotenkin hillitympää. Inca ja Vilma jäivät kauas muista painimaan keskenään, kun muu porukka meni menojaan. Näissä "mussukoissa" riittää energiaa!

Paikalla oli myös kouluttajan kaksi koiraa, aikuisia ja esimerkillisen hyvin käyttäytyviä. Huoh, siihen on meillä vielä matkaa!

Nyt on kotiläksynä noitten kaikkien juttujen harjoitteleminen muuallakin kuin kotona. Ensi viikolla ollaan jo mestareita!

Huomenna on johtajuusluento, sinne koirat eivät tule mukaan. Niille ei paljasteta johtajuuden saloja.

Pentukurssi alkaa tänään

Vihdoin ja viimein pääsen saamaan oppia koirankoulutuksessa. Kyllähän me tässä ollaan jo kaikenlaista opittu puolin ja toisin. Minä olen oppinut koiran käyttäytymisestä jotain ja koira minun käyttäytymisestäni. Tiedä sitten, onko opittu oikein vai väärin.

Mutta kiva siis saada tietoa ihmiseltä, joka tietää nämä asiat ja ilmeisesti kaikenlisäksi erinomaisen hyvin. Se on sitten meistä kiinni eli minusta, miten kurssista selviämme, miten oppi menee perille. Harjoitus kai tekee mestarin tässäkin asiassa.

Olen katsonut Liv-kanavalta koiraohjelmia. Tuossa taannoin eräs koiranulkoiluttaja mainitsi, että tuolta kanavalta niitä tulee ja nehän ovat ihan hyviä. Arki-iltaisin Victoria auttaa perheitä, joiden koirilla on jonkinlainen ongelma. Viikonloppuisin Cesar menee hätiin, kun koirat käyttäytyvät huonosti. Ja kappas vaan, koirista tulee kunnon koiria näitten taitureitten opeilla ja ohjeilla. Ohjelmia voi katsella netistäkin muutaman päivän ajan ainakin. Molemmat ovat mukavaa katseltavaa ja aina niistä jotain vinkkiä saa.

Jonkinmoisen kasan koirakirjojakin olen lainannut, mutta eipä tässä liiemmälti ole ehtinyt paneutua niitten antiin. On jäänyt selailemisen tasolle.

Paljon olemme olleet ulkona, kun ilmat ovat niin keväiset, ja yrittäneet opetella kaikenlaista tarpeellista, kuten ohittamista ja vetämättä hihnassa kulkemista ja sitä, että kuljetaan sinne minne haluan ja sitä vauhtia, kun minä haluan. Vielä hiottavaa riittää :) Suurin osa ulkoiluajasta taitaa mennä kuitenkin metsälenkeillä ja siellähän Inca on paljon vapaana, jos en sitten toisin päätä tai jos on jotain häiriötekijöitä näköpiirissä (ihmisiä, koiria). Metsässäkin toki harjoittelemme kaikenlaista kuten, että olen puun takana piilossa ja kutsun Incaa. Tuleehan se Inca, mutta saattaa juosta vauhdilla ohi, kunnes hoksaa missä olen. Ja vapaana vierellä kulkemista olemme harjoitelleet. Sitten tietenkin leikimme ja Incahan tykkää juosta ees taas ja tutkia kaikkea ja kaivaa ja kaivautua milloin mihinkin kuivaan heinikkoon tai koloon.

Tänään Incalla on "nälkäpäivä", kun aamuruuan jälkeen on syömäkielto. Onneksi minä sentään saan syödä!

Inca ulkoilee

Tässäpä eilisiä ulkoilutuokiotunnelmia.

Uusia tuttavuuksia

Synttäreille meno vaati vielä eilen uuden suihkutuksen, kauan ei shampoopesun puhtoisuus kestänyt! Elli, Iines ja Inca peuhasivat kuraisessa metsässä siihen malliin, että ei auttanut muu kuin mennä suihkuun. Se meni jo hienosti. Inca jopa seisoi nelinkontin ammeen pohjalla, eikä yrittänyt sieltä pois ennen kuin vasta lopussa. Mutta silloin oli jo kurat saatu onnellisesti huuhdeltua.

Synttäriautomatkat henkilöautolla menivät myös hyvin. Ei ollut vinkunaa juuri lainkaan ja Inca nukkui melkein koko ajan mennen tullen penkillä, eikä siis tarvinnut minun sylini tuomaa turvaa. Vieressä toki istuin. Edistystä siis tapahtunut automatkailussakin.

Pitää vielä tehdä junamatka vaikkapa Saloon. Se kestä puoli tuntia suuntaansa, Salossa voidaan kiepsutella tunti ja sitten päästään takaisin kotiin. Luulen että Inca pärjää junassa jo hyvin. Ainakin on syytä rueta pärjäämään.

Synttäreillä Inca sai uusia tuttavuuksia, joita se tulee tapaamaan aina silloin tällöin. Inca sai varsinaisen ihailijan ja hoitajan 14-vuotiaasta pojasta, joka oli ihan koko ajan Incan kanssa. Olisi kait vienyt Incan kotiinsa, jos minä olisin antanut ja jos pojan vanhemmat olisivat antaneet.

Kotinurkilla olemme saaneet aivan hirveän määrän koiratuttavuuksia ja tietenkin myös koiranomistajatuttavuuksia. Lähes joka kerta kun ulkoilemme, joku uusi tuttavuus tulee vastaan ja tietenkin "vanhoja" tuttavuuksia. Incalla on kaiken ikäisiä, rotuisia ja kumpaakin sukupuolta olevia koiratuttavuuksia. Juuri äsken tapasimme "englanninkielisen" koiran, joka oli 10 kuukautta vanha. Sen kanssa Inca ei ujostellut eikä arastellut, vaan molemmat olivat kovin leikkisiä. Emme toki kaikkien vastaantulevien koirien kanssa tee tuttavuutta, riippuu vähän tapauksesta eli koiran isännästä tai emännästä, mennäänkö ohi vai tehdäänkö tuttavuutta.

Joitakin koiria, ehkä etenkin isompia koiria, Inca arastalee ja lymyilee aluksi jalkojeni vieressä ja takana turvassa, vaikka olisikin kovin innokas tekemään lähempää tuttavuutta. Mutta kun antaa koirien rauhassa tutustua ja omaan tahtiinsa edetä, niin kaikki tutustumiset yleensä ovat sujuneet hyvin. Tässä talossa asuu kyllä yksi koirarouva, joka ei ollenkaan tykkää toisista koirista, eikä etenkään riehuvista koiralapsista, mutta sitäkin on nuuskuteltu varovasti.

Myös oravat ovat tulleet piiloistansa esiin. Tuossa pakkasten aikana niitä ei näkynyt missään, mutta nyt Incakin on jo päässyt ihmettelemään puissa hyppiviä otuksia. Käärmeet sen sijaan saisivat pysyä piiloissansa, mutta se lienee turha toivo. On tuossa metsässä käärmeitä (vaikka en ole itse koskaan nähnyt), mutta eipä niitä kait ylenpalttisesti ole. Minulla ei ole harmainta aavistusta, miten koirat suhtautuvat käärmeisiin. Voin vaan kuvitella, että maassa luikerteleva otus on Incasta varsin mielenkiintoinen. Maassa ei tähän mennessä ole ollut mitään mielenkiinnotonta.

Palloa maaliin jalkapallokentällä potkiva poika oli tänään Incalle suuri ihmetyksen aihe. Ihmetteli kai, mitähän tuokin tuolla hommaa.

Kylpypäivä

Tänään oli kylpypäivä, kun huomenna menemme synttäreille. Sen kunniaksi pestiin kevään pölyjä pois oikein shampoolla. Inca jo alistuu kohtaloonsa, eikä pyristele pois niin kauheasti kuin ensimmäisillä suihkukerroilla. Jalat saa jo suihkutettua hyvin, mutta tuo shampookokopesu kesti vähän liian kauan ja Inca alkoi vikistä ja olisi kait lähtenyt livohkaan, jos en olisi pitänyt etutassujen alta mahasti kiinni. Vaikea siitä on lähteä. Mutta sain kun sainkin tytön puhtaaksi ja palkkioksi Inca sai taas namia oikein roppakaupalla. Jää sille mieleen se, että suihkun jälkeen on tiedossa ekstranamia. Tassuvoidetta laitoin vielä, että pysyvät anturat hyvässä kunnossa:) Päätä en kastellut, vaan pyyhin sen kostealla liinalla. Ja emäntäkin kävi tänään saunassa, niin ollaan molemmat oikein puhtoisia!

Hieno :)

Kävimme tänään hakemassa nimilaatan Mustista ja Mirristä, eilen kävimme tilaamassa sen. Laatan toisella puolen on puhelinnumero. Olen pannan sisäpuolelle kirjottanut nuo samat tiedot kyllä, mutta tuosta ne näppärämmin näkee, jos sattuu Inca joutumaan karkuteille. Varoen vaara vähempi ja ei vara venettä kaada.

Olemme siinä samalla yrittäneet harjoitella hihnakävelyä, missä harjoittelemista vielä riittääkin. Tänään matkan varrella oli kaikkea huomiota herättävää kuten kone, joka rikkoi asfalttia (kova ääni ja kummallinen laite), asfalttiauto (oudon näköinen), pihalla haukkuvia koiria (kolme kappaletta) ja mies joka hakkasi rautakangella jäätä (sitä katsottiin kauan ja hartaasti). Oli siinä Incalla ihmettelemistä ja vähän pelkäämistäkin.

Reitti Mustiin ja Mirriin on siis tullut tutuksi ja se onkin kivan kävelymatkan päässä. Kysyin heiltä Racinel herkkurullia, mutta heillä ei ollut. Lupasivat tilata, kun sanoin, että niistä koira tykkää. Olen ostanut niitä toisesta Mustista ja Mirristä, mutta ehkä saamme ne tuohon omaan lähikauppaammekin. Ne ovat ilmeisesti hyvän makuisia ja sopivan kovia, ne eivät lopu hetkessä, mutta toisaalta niistä koira saa jotain irtikin. Inca tykkää niistä.

Kukahan noita koiranruokia oikein kehittelee eli kuka maistaa, mikä maistuu miltäkin. Koirat vai ihmiset? Vai tehdäänkö niitä summamutikassa. Ja miksi kissanruuat maistuvat koirista (ainakin Incasta) hyviltä. Ovatko kissat krantumpia ja niitten ruokiin on satsattu enemmän, että kissa suostuisi syömään edes jotain gurmeeruokaa.

Inca saa ruokaa nyt kolme kertaa päivässä. On meillä ollut tämä järjestys muutaman päivän ja tähän asti on mennyt hyvin. Neljä kertaa tuntui liialta, kun monasti tosiaan ruoka ei maistunut, mikä johtui osaltaan kait namipaloista. Niitä kuluu etenkin ulkona, kun monista asioista pitää palkita vähän väliä. Ja namipaloista Inca tekee vaikka mitä, melkein. Ainakin se tietää, mitä siltä odotan (ohi, jätä, seuraa, alas, hyvä remmissä, tule, odota, irti), eri asia sitten, malttaako se aina ja kaikissa tilanteissa totella namipalastakaan.

Pentukurssille kun menemme, niin Inca ei saa ruokaa niinä päivänä kuin aamulla, koska koirat oppivat paremmin nälkäisinä. Näin on kurssilaisia ohjeistettu. Meidän kurssi alkaa 15.30. Eli seuraava ruokailu tapahtuu vasta kurssin jälkeen. Voi Incaa, joutuu nälässä olemaan, mitä siitäkin tulee! No varmaan oppimismotivaatio on hyvä, kun koira tietää saavansa herkkupaloja palkaksi kaikista niistä tempuista, joita ihmiset haluavat sen jostain kumman syystä tekevän.

Ulkoilemassa

Näyttää jo melkein kesäiseltä!


Kalliotkin ovat paljastuneet lumen alta.


Metsänhoitotöistä syntyneet purukasat ovat kivoja. Niissä on peuhattu!


Paljon löytyy nuuskittavaa.


Kuravettä, nam!


Viimeisiä lumenrippeitä, saa vielä tarpoa hangessa hetken aikaa.


Meidän "temppurata".

Eläinlääkärissä

Lääkärireissu väsytti ja nyt nukutaan! Ja Incahan oli väsynyt jo silloin, kun sinne lähdimme, joten eipä ihme, että uni maistuu.

Pitää taas sanoa, että matka sinne ja takaisin meni hyvin. Bussissa normaalia pientä uikutusta, mutta nyt Inca jo jopa istuu pysäkillä odottamassa, että koska se bussi tulee. Jopa tuolla vilkasliikenteisen Kalevantien pysäkillä Inca oli rauhallinen. Tämä on edistystä! Kaipa se on jo nähnyt niin paljon autovilinää, ettei se jaksa niitten vuoksi enää veuhkoa.

Ja eläinlääkäripaikka oli jo niin tuttu (hyvä että kävimme siellä etukäteen!), että kun päästin hetkeksi remmistä irti, niin Inca lähti tutkimaan ensimmäistä hoitohuonetta, kun ovi oli sinne auki ja kun vedin sen sieltä pois, niin sitten Inca olisi halunnut jatkaa tutkimusmatkaansa eteenpäin käytävää pitkin, mutta joutui kumminkin palaamaan odotuspaikalle.

Vaaka näytti nyt 5,9 kiloa. Viikko sitten maanantaina se oli 5,2 kiloa. Inca kasvaa tasaseen tahtiin. Välillä se syö halulla hartaalla, kuten eilen illalla ja välillä se ei syö paljon mitään. No namipaloja tietenkin päivän aikana menee jonkin verran, mutta ne pilkon kaikki niin pieniksi paloiksi, että yhdestä kaupan namista tulee monta namipalaa. Siinä mielessä hyvä, että ne maistuvat, koska niitten kanssa on helppo saada koira oppimaan kaikki tarvittava. Krantun koiran kanssa voisi olla hankalaa.

Inca oli nätisti pöydällä ja lääkäritäti katsoi hampaita (ei oikein tykännyt siitä), kuunteli sydänääniä ja ne olivat normaalit, koetteli luustoa ja antoi lopulta piikin niskavilloihin, eikä Inca tainnut huomata koko pistosta. Oli niitä koirankeksejä edessä, niin kukas silloin piikitystä huomaakaan.

Saimme sieltä kilon pentujen kuivamuonaa, säilyketölkin pentujen ruokaa ja mittamukin nappuloita varten. Sellaisen paketin saa ekalla käyntikerralla. Kyllä meille kelpaa!

Rokotuksesta ei ole tullut Incalle mitään oireita, ne kuulemma ovat harvinaisia ja tulevat pian (n. 15-30 min) rokotuksen jälkeen, jos ovat tullakseen. Seuraavaksi sitten toukokuussa on tehoste+rabies.

Lisää kuulumisia

Bussimatkat menivät hyvin. Nyt Inca sitten tietää koko reitin "toiseen kotiin" sekä henkilöautolla että busseilla. Toki pientä vikinää välillä oli, mutta se kuuluu asiaan. Osan aikaa Incaa torkkui, sylissä tietenkin. Kohta se alkaa olla niin iso, että sen pitää opetella torkkumaan lattialla. Ja bussin lattiallakin Inca jo tepasteli, kun laitoin sen sinne tepastelemaan vähäksi aikaa.

Ja nyt tiedän senkin, missä koirat pissivät kaupungin keskustassa. Eivät missään. Ei ainakaan Inca. Takaisin tullessa emme jääneet pois Tuomiokirkkopuistossa, jossa olisi ollut hyviä pisupaikkoja, vaan jäimme pois seuraavalla pysäkillä, joka on kivierämaassa. Sieltä kävelimme kauppatorille (mikä on kokonaan oma lukunsa!) ja odottelimme bussia, joka toi meidät kotiin. Vikinää riitti odotellessa ja bussissa.

Luulen, että suurin syy vikinään oli pissimättömyys. Kaupungissa Inca ei osannut pissiä, kun oli pelkkää asfalttia ja erilaisia kivetyksiä joka puolella, eikä ruohonkorttakaan missään tai muuta "luontoa", mihin pissiä. Sillä oli siis kova hätä ja heti kun pääsimme kotinurkille ja bussista ulos, niin siihenhän lumihankeen ne pisut tulivat. Ja Inca rauhoittui.

Kissat eivät olleet mitenkään erityisen riemuissaan, kun koira pentele taas tuli niitten rauhaa häiritsemään ja vielä moneksi yöksi. Inca olisi leikkinyt niitten kanssa ja juoksi kissojen perässä silloin, kun niitä jossain näkyi. Mutta kissat juoksivat aina omille teilleen ja lähempi tutustuminen jäi odottamaan aikoja parempia.

Muutoin meillä meni yökylässä kaikki hyvin. Inca kotiutui sinne hyvin ja nukkui minun kanssani sängyssä, kuten kotonakin. Kävelimme siellä ees ja taas kylän raittia, että Inca tottui noihin maisemiin ja tietää missä mitäkin on.

Niin ja siellä tietenkin juttelimme myös koiraihmisten kanssa. Eräs koirallinen pariskunta sanoi, kun kuuli Incan iän (sanoin 12 viikkoa), että voi sehän on vasta päässyt ulos! Että mitä?? No, en viitsinyt rueta oikomaan heidän käsityksiään. Olisihan se kamalaa, jos Incan olisi pitänyt olla kaikki nämä ajat sisällä!! Mitä siitäkin olisi tullut, ja mitä Incasta olisi tullut!

Eilen kotiuduttuamme "oikeaan" kotiin, olemme ulkoilleet paljon ja eilen kävimme taas suihkussakin. Kovasti Inca yrittää pois ammeesta, mutta ei auta itku markkinoilla ja kyllähän se siellä sitten pysyy, kun pidän etutassujen alta kiinni niin, että etutassut ovat ilmassa. Turha kuitenkaan kuvitella tässä vaiheessa, että Inca seisoisi tai istuisi nätisti tai edes pysyisi paikoillaan, kun sitä pestään. No suurimmat kurat kuitenkin löytyivät ammeen pohjalta, jotain se suihku siis auttoi.

Joka kerta, kun tulemme ulkoa sisään, pyyhin ja kuivaan tassut. Inca tietää jäädä odottamaan sitä, kun silloin se saa namia, vaikka ei se erityisemmin tykkää tuosta operaatiosta.

Niin, tänäänpä Inca on ollut minulla tasan kuukauden! Varmaan sen kunniaksi pestään vähintään tassut illalla, ettei tule kaikki kurat meidän sänkyyn.

Lisää yökyläkuulumisia ja kuvia

Mustista ja Mirristä ostimme lauantaina kivan "tyynyn". Inca tykkää tuommoisista isohkoista pehmoleluista, joten nyt sillä on ihan oma sellainen. Minun valkoiselta "lemmikkikoiraltani" on nenä melkein kaluttu irti, kiitos Incan tai minun, joka olen sallinut sen. Ja toinen ihmislasten lelukoira on saamassa saman kohtalon. Uusi pehmohauva on suunniteltu koirankestäväksi. Aikamoista retuutusta se on saanutkin.


Minä näin kevään ensimmäiset leskenlehdet, Incalle ne olivat sen elämän ensimmäiset.


Tässä Inca jäljestää. Se on sellaista puuhaa, josta Inca tykkää. Sitä on harjoiteltu sisällä ja ulkona, kotona ja yökyläreissulla, lumessa ja heinikossa, joka lumen alta on paljastunut, sorassa jne. Vähän vaikea aina piilotella noita namipaloja, kun Inca hoksaa sen ja alkaa heti etsiä. Mutta "etsi" on sana, jonka se tunnistaa ja alkaa sitten nuuskuttaa kuono maassa, että missähän niitä herkkupaloja nyt on.


Lumen alta paljastunut maa on tarjonnut Incalle vallan uusia haju- ynnä muita elämyksiä.


Tästä pahvirullasta oli iloa pitkäksi aikaa, mutta Incan hampaat ja retuutus ynnä märkä maa tekivät siitä lopulta pahvisilppua.

3.4.2010

No tämä on suht hyvä kuva ja ilman namia kaiken lisäksi. Joskus Inca on sentään paikallaan ihan itsestään ja vielä kun sattuu kamera olemaan valmiina, niin saa jonkunmoisen kuvan aikaiseksi.

Huh, hevosia!

Näin hienoja otoksia tulee, kun Incalla on vauhti päällä. Viilipurkki on tosi kiva lelu.


Ja vauhtia riittää samaisen purkin kanssa.


Hevoset! Kamalinta, mitä Inca on tähän astisen elämänsä aikana nähnyt.


Jos kyyhötän oikein pienenä, niin olen melkein näkymätön.


Täällä emännän jaloissa ja takinhelmojen alla on kaikkein turvallisinta kurkkia noita otuksia.


Mekö muka kamalia?


Samassa kuvassa kumminkin ollaan!


Tämä on piknikkiä, kun syödään ulkona, sanoi emäntä.

Inca tärisi kuin haavanlehti, kun kävimme perjantaina katsomassa heppoja. Mikään tähän mennessä ei ole aiheuttanut moista tärinää. Lisäksi Inca murisi matalalla äänellä murrr ja haukahti perään vuhh. Tätä tärinää, murinaa ja haukahtelua riitti koko ajan, jonka hevosten luona olimme. Osan aikaa Inca oli sylissä, mutta maassakin se ressukka joutui olemaan ja kyyhötteli sitten jalkojeni lähettyvillä turvassa. Vaikeata sitä oli saada sellaiselle etäisyydelle, että siitä olisi saanut kuvan.

Mikä mainiointa, niin lauantaina, kun teimme uuden reissun heppojen luo, Inca murahti murrr ja haukahti vuhh kerran tai pari, ei tärissyt ollenkaan ja lopulta tuntui, että se pitkästyi hevosiin: noi on nähty jo, mitäs me täällä taas tehdään. Inca nuuskutteli heiniä ja kaikkea mitä siellä oli, eikä se pelännyt hevosia enää ollenkaan. Ei se niitten lähelle mennyt tai edes yrittänyt mennä, sen verran nuo suuret eläimet herättivät kunnioitusta.