Vahtikoira?

Inca nukkuu usein aivan ulko-oven vieressä vaatenaulakon alla, kuten kuvasta näkyy. Ja muutoinhan se nukkuu edelleen muualla eteisessä, joskus harvoin keittössä, kun puuhailen siellä pidempään jotain ja muualla Inca ei oikeastaan päivisin nukukaan.

Mahtaakohan tuo eteinen vaan olla niin keskeinen paikka, että siinä on hyvä vahtia ovea ja kaikkea mitä sisällä tapahtuu.

Ehkä siksi Inca ei suostu jäämään keittiöön portin taakse, kun silloin se ei pääse vahtipaikalleen. Se voi olla sille tosi stressaavaa, jos se haluaa vahtia ja valvoa tapahtumia. Luulen, että voisin hyvin rajoittaa Incan tilan eteiseen (jos se olisi mahdollista) ja se olisi aivan tyytyväinen yksin ollessaan, vaikka se ei pääsisi muihin huoneisiin. Eteisessä se nukkuu, kun tulen kotiin ja tulee unisena vastaan tervehtimään minua. Sitten se yleensä menee jatkamaan keskeytyneitä uniaan.

Niin, voi olla kovastikin Incan luontoa vastaan rajoittaa sen elintilaa väärin. Mitään pahaa Inca ei ole kertaakaan tehnyt, vaikka sillä on koko lääni käytössään, kun se on yksin.

Kauppakeskuksessa

Inca pääsi siis kauppakeskukseen, vaikka sinne oli koirilta pääsy kielletty!! Mutta Inca oli sylissä ja tuskin se olisi askeltakaan astunut siellä, kun oli niin pelottavaa taas.

Luulin, että tuohon Varissuolla olevaan Itäkeskukseen pääsevät koiratkin, mutta ei. Kaikissa ovissa oli koirakielto. Ja se kauppakeskus ei edes ole mikään fiini paikka, päinvastoin. Ihme koirakammoisia ovat. No, seuraavaksi pitää suunnistaa kai keskustaan ja mennä Hansaan, kun kuulemma Stokkallekin saavat koirat mennä, mutta ei elintarvikeosastolle.

Tuo oli nyt sellainen ensiaskel kauppakeskusmaailmaan ja taisi hyvinkin täyttää tarkoituksensa. Jotenkin hirvittää ajatella koiraa jossain kivierämaassa eli keskustassa. Missä koirat siellä pissivät?

Mutta siis Inca vikisi koko ajan, kuten tuolla aiemmin klipissä kuuluu. Ajelimme rullaportaita ylös ja alas ja kävelimme keskuksessa aikamme ja Inca sai nuuskia kauppakeskusilmaa ja ihmetellä, mikä kumma paikka tämäkin nyt taas on.

Iltapäivällä teimme pitkän lenkin (kaikki on suhteellista!) metsässä ja tapasimme puolivuotiaan koiranpennun, jonka kanssa teimme tuttavuutta. Se oli borderterrieri ja kyllä siinä jonkinmoinen leikki tai paini syntyi, kunhan pennut olivat ensin nuuhkutelleet toisiaan.

Inca kyllä tykkää koirista, mutta niitten haukkumista se pelkää tai pelästyy (vaikka itsekin haukkuu milloin mitäkin!). Se selvästi hätääntyy, eikä tiedä, minne päin lähtisi menemään. Tuokin koira haukkui ensin kauempana ja Inca oli hyvin arka, kun tiemme kohtasivat polulla. Mutta utelias ja kiinnostunut Inca oli, häntä vaan vipatti kovasti, kun olisi tehnyt mieli tehdä tuttavuutta, mutta ei oikein tohtinut uskaltaa. Kyllä se rohkeus siitä tuli tai uteliaisuus voitti tai leikki innosti, kun lopulta ne tulivat hyvinkin toimeen keskenään.

Mukavaa kumminkin, kun tulee tuommoisia uusia koiratuttavuuksia vastaan. Emäntäkin saa puhella koira-asioita uusien ihmisten kanssa ja ainahan sitä juttua koiraihmisillä riittää.

Poseerauspäivä

Tänään taas yritettiin poseerata ja tämmöinen mukava lurps-kuva on laitettava tänne. Namia saa, kun otetaan kuvia!



Ja tässä Inca ihmettelee sitä kuvausvimmaa, joka emännällä on. Käskee hypätä oikein sohvalle sitä varten ja antaa namia. Mahtaa olla jotakin tärkeää, kun alvariinsa heiluu kameransa kanssa.

Kuvien laatu on mitä on, mutta turkin väristä saa aavistuksen, että se on vaalentunut tai tullut ruskeammaksi, miten vain. Luonnossa se on kuitenkin tummempi kuin näissä kuvissa.

Sekunti Incan vikinöitä!

Oltiin tänään kauppakeskuksessa ja tässäpä ääninäyte, joskin lyhyt, Incan vikinöistä.

Suihkussa

Illalla Inca ja Iines peuhasivat kuraisella pihalla siihen malliin, että edessä oli ensimmäinen suihku. Täällä on vielä amme, joten laitoin sinne pohjalle tuommoisen koiran makuualustan, jossa on liukumaton pohja. Se pysyi paikallaan, mutta koira huonommin. Vaan eipä siinä mikään pyristely auttanut, kun emäntä oli päättänyt, että kurat huuhdellaan pois. Ja huuhdeltiin myös.

Ei se Incasta kai maailman kamalinta ollut, mutta pitää nyt jatkaa suikutusharjoituksia, että se tottuu kunnolla siihenkin puuhaan. Ja niitä joutuu jatkamaan pakostakin, kun kelit ovat aikamoisia kurakelejä.

Kovin erinäköinen koira suihkusta tuli kuin mitä oli sinne mennessään. Turkki märkänä Inca näytti jotenkin surkealta, mutta pyyheliinoilla kuivattelin Inca entiseen pöyheyteensä.

Toivottavasti suihkureissu ei ollut kovin negatiivinen kokemus. Inca on ollut ammeessa kerran aikaisemmin lähinnä tutustumassa siihen ja silloin vähän suihkutin tassuja. Luulisi vesikoiran "luonnostaan" rakastavan kaikkea veteen liittyvää! Mutta amme ja suihku eivät ole kovin "luonnonmukaisia" vesielementtejä.

Saihan Inca kylpyläreissun päätteeksi nameja, että ehkäpä tuo muistikuva auttaa seuraavalla suihkukerralla.

Inca leikkii!

Lisää sosiaalistamista

Kävimme varaamassa ajan rokotukseen oikein paikan päällä, tuli tehtyä bussimatka ja tutustuttua sekä outoihin ympäristöihin että tulevaan rokotuspaikkaan.

PetVet on sopivan lähellä, joten menimme sinne. Bussimatkalla vikinä oli taas vähäisempää kuin edellisellä kerralla, mutta edelleenkään Inca ei ole hiljaa. Kuitenkin on havaittavissa jonkinasteista "tottumista", kun nyt Inca katseli ulos ikkunasta ja oli muutenkin rauhallisempi. Inca tietää, että bussi pysähtelee ja ihmisiä tulee ja menee ja että bussi mutkittelee ja seisahtuu liikennevaloihin jne. Ehkä tärkein tieto on, että bussista pääsee pois ennemmin tai myöhemmin.

PeteVetissä, kun sinne pääsimme (kannoin Incaa, oli vähän pelokas), meni hyvin. Pari haukkua siellä tavattiin ja sitten siellä oli hyviä koirankeksejä (namskis!), että ehkäpä rokotus sujuu sitten jo rutiinilla, kun paikka on tuttu. Ei ole liikaa uutta yhdellä kertaa. Kaikkea tämä viisas emäntä ajatteleekin ja ottaa huomioon!

Nätisti Inca taas makasi jalkojeni juuressa, kun tyttö kirjoitteli tietojani koneelle. Viikon kuluttua tiistaina menemme saamaan Duramune-rokotuksen ja 6.4. Incahan on tasan 12 viikkoa. Tänään madotetaan.

Punnitsin Incan siellä tai Inca meni itse vaa'alle, kun houkuttelin sen siihen koirankeksillä. Siellä oli oikein kunnollinen vaaka. Inca painoi 5,2 kiloa tuon vaa'an mukaan. Aamulla kotivaaka näytti 5,1 kiloa.

Takaisin tulimme vähän eri reittiä. Kävelimme moottoritien ja junaradan ylikulkusiltaa pitkin. Se on sellainen katettu kevyenliikenteen silta. Sieltä Inca katseli moottoritien autovilinää. Junakin olisi tullut jonkun ajan kuluttua, mutta en jäänyt sitä odottamaan. Incalla oli kiire kotiin. Bussi toi kotiin ja Inca vikisi siinä tapansa mukaan. Nyt uni taas maistuu.

Virvoin varvoin ja muuta sadepäivän puuhaa

En muistanutkaan, että tänään on virpomispäivä, mutta Inca oli tyytyväinen, kun sai kivan koristellun pajunoksan. Ovinkellon soidessa Inca vaan hyökkää ovelle sellaiselle innolla, että on täysi työ pitää sitä aloillaan ja sylissä. Pitää harjoitella nätisti olemista.

Laitoin sadekelille eri vaatteet päälle kuin normaalisti ulos mennessä ja Inca oli ihmeissään, mitä nyt tapahtuu. Se ei roikkunut edes lahkeessa ja koko ulkoilu sujui vähän eriskummallisissa merkeissä. Jo sisällä Inca vikisi vähän ja oli jotenkin epäilevän oloinen. Tosin asiaan saattoi vaikuttaa Incan takki, joka sillä pitkästä aikaa oli päällä, ettei turkki aivan kastu. Ulkoilu ei kumminkaan maistunut ja jopa kannoin Incaa välillä, kun se ei tykännyt jostain syystä kävellä. Ehkä se luuli, että taas mennään jonnekin inhottavaan paikkaan, kuten bussiin, vaikka kävelimme ja olimme ihan tutuissa ympyröissä. Seuraavilla reissulla mentiin sitten ilman takkia ja kummallisia vaatteita. Niin oli mukavampaa, lahkeetkin maistuivat taas.

Tuo takki, jonka kolme viikkoa sitten ostin Incalle, on kohta pieni. Ja silloin se oli reilun kokoinen. Kyllä se toki vielä käyttökelpoinen on, mutta huomaa, että Incan selän pituus on nyt enemmän kuin silloin. Takkihan on kokoa 25 cm. Pitää kokeilla sitä omatekemää, jos se vaikka passaisi nyt. Ei ole siis mielikuvitukseni tuotetta, että Inca on kasvanut paljon.

Naksuttimen kanssa harjoittelimme seisomista, jota ei ennen ollakaan harjoiteltu. Ja lisäksi harjoittelimme pöydällä olemista (ilman naksuttamista), mikä olikin niin mukavaa, että sinne Inca on yrittänyt päästä jo uudestaan. Eläinlääkärillä kai ainakin ollaan pöydällä, joten sitä pitää vähän harjoitella. Pian on nimittäin edessä rokotus.

Lenkillä näimme pupujussin, tai ainakin minä näin ja Incakin ehkä, vaikka se ei tainnut tajuta, mikä pusikosta yhtäkkiä lähti liikkeelle. Eihän se tiedä pupuista ja muista metsäneläimistä mitään. Lintujen laulua se selvästi joskus kuuntelee ja katselee, mistä ääni kuuluu. Pupu katosi nopeasti näköpiiristä, se ei halunnut jäädä esittäytymään pienelle suloiselle koiranpennulle. Incasta se olisi arvatenkin ollut kiva leikkikaveri.

Roskia, roskia, roskia...

Mikä määrä roskia maassa onkaan! Ainahan niitä on ollut ja tulee olemaan, mutta nyt, kun lumet sulavat ja Inca tonkii kaikkea maasta löytyvää, sen vasta huomaa. Vaikka mitä olen koukkinut Incan suusta pois, kun kaikkea ei tosiaan voi koirakaan syödä, vaikka niin se näyttää luulevan.

Unelmoin jo jostain singaporelaisesta yltiösiisteydestä, kun ulkoilustakaan ei tahdo tulla mitään, kun koko ajan Incalla on jotain suussa tai sitä saa yrittää pitää irti kaikesta möhnästä, mitä maassa on. Onhan se ymmärrettävää, että koira haluaa tutkia, haistella, nuuskia ja maistella kaikkea mahdollista, mutta kaikki mahdollinen ei välttämättä ole terveellistä.

Yksi suuri riesa ovat tupakantumpit ja toinen purukumit. No, kolmansina koirankakat, jotka kyllä voisi korjata pois, etenkin ne isoimmat kasat, joita metsänsyrjissä ja muualla on. Inca ei tosin maistele niitä, mutta voi tassutella kasojen yli, eikä se ole kiva. Lumi on peittänyt armeliaasti kaiken, mutta kohta saa varoa lasinsirpaleitakin ja muuta oikeasti vaarallista tai vahingollista.

Näin koiranomistajana tulee tarkasteltua maailmaa uudesta näkövinkkelistä ja suhtauduttua roskaamiseen entistä kriittisemmin.

Pennut temmeltävät

Pennuilla oli hauskaa! Miten hyvin ne tulivatkaan juttuun keskenään kaikki neljä pentua. Juoksivat ja painivat minkä kerkesivät. Vilma, Incan sisko, oli siellä myös, kuten kuvista arvata saattaa. Tai saattaa arvata sen, että siellä oli kaksi espanjanvesikoiraa. Ehkä ne vielä tunnistivat toisensa, ainakin meno oli sitä luokkaa, että ollaan me ennenkin painittu yhdessä.

Niin, Inca ei arvannutkaan, mitä kivaa odotti typerän bussimatkan päässä. Vikinä bussissa ei ollut ehkä yhtä runsasta kuin aiemmin, mutta ei Inca hiljaakaan ollut. Takaisin tullessa syötin sille loput possunsydänpalat, niin ei Inca ehtinyt vinkua juuri ollenkaan. Pitää vaan ahkerasti harrastaa bussimatkailua, jos ei muuten niin "huvin" vuoksi.

Mutta oli kiva nähdä, että ihan vieraatkin pennut olivat tosi hyviä kavereita keskenään, kun ensin oli nuuskittu ja tutustuttu. Se oli pentutemmellyksen paras anti ehdottomasti. Ja niin kai oli tarkoituskin, sillä vähäistä se muu "koulutus" oli. Jotain asioita kouluttaja siinä puheli ja neuvoi naksuttimen käyttöä, jonka myös ostin. Ohjeet näyttävät äkkiseltään tarpeeksi hyviltä, että niitten avulla varmaan pääsee alkuun. Kouluttaja kehui tuota naksuttamista, joten kokeillaan nyt sitäkin.

Niin ja hyvä tietenkin oli myös se, että pennut saivat olla luontevasti vieraitten aikuisten seurassa ja kosketeltavana. Siinä temmellyksessä ne eivät kai paljon huomanneet kenen jaloissa milloinkin pyörivät, mutta kuitenkin ympärillä oli ystävällismielisiä isoja ihmisiä.

Inca oli aivan "poikki" temmellyksen jälkeen ja heti kun pääsimme kotiin, se kellahti nukkumaan. Nukkuu varmaan pitkät päikkärit. Väsymyksen huomasi jo temmellyksessä, kun loppua kohti vauhti hiipui. Sehän kesti semmoisen kolme varttia, mikä oli ihan passeli temmellysaika. Välillä oli toki rauhallisempaa "koulutustakin".

Tuo pienin (ruskeavalkoinen) koira on tanskalais-ruotsalainen pihakoira, tosi pieni, mutta se ei menoa haitannut.

Siivoamista tänään, huomenna temmellystä

Eilen lähtivät viimeiset pisupaperit pois lattialta. Niillä ei ollut enää muuta virkaa kuin että niitä oli kiva repiä. Inca ei ole pisunut niitten päälle aikoihin, jos pisut sisälle tulevat niin lattialle tai joskus matolle. Nuokin vahingot tapahtuvat lähinnä siksi, että en vie Incaa ulos tarpeeksi usein, kun ajattelen, että ei ihan vielä tarvitse mennä. Noin kerran tunnissa pitää käydä, paitsi silloin, kun Inca nukkuu. Viime päivät ollaan selvitty yksillä vahinkopisuilla, eikä tänäänkään, kun siivosin, näkynyt kuivuneita lätäköitä nurkissa.

Imuri on edelleen kauhistus, joskaan ei samalla lailla kuin aluksi oli. Inca kyllä vikisee, mutta saattaa kurkkia sängyn alta, vaikka imuroin ihan lähellä. Kuitenkin se homma stressaa ja nytkin mentiin ulos heti rauhoittumaan ja pisuille imuroinnin jälkeen.

Moppaus sen sijaan on Incasta niin kivaa, että siinä saan paljon "apua". Inca ihan hengästyy, kun se yrittää pysyä mopin perässä ja tarrautua siihen. Onneksi ei ole kovin suurta lääniä mopattavana.

Huomenna meillä onkin pentutemmellystä Kupittaalla, saa nähdä, mitä Inca tuumii temmellyksestä. Eilen se temmelsi metsässä Iineksen ja Ellin kanssa, joskin Elli oli ihmeissään, kun pentuja olikin kaksi riehumassa ja Incakin oli vähän kummissaan, kun oli isokin koira temmellyskaverina. Mutta nuo ovat tuttuja kavereita, on vähän eri asia temmeltää vieraassa paikassa ja seurassa.

Kupittaalta voisi ostaa naksuttimen, 3 euroa, mukana tulee ohjeet naksuttamisesta. En vaan tiedä, onko sillä käyttöä koulutuksessa. Jotenkin tuntuu, että Inca osaa yhdistää palkitsemisen siihen mitä se on tehnyt hyvin ja oikein, vaikka teko ja palkitseminen ei tapahdu aivan samanaikaisesti. Välillä palkitsen sitä esimerkiksi pisuista ja kakoista, mutta koska Inca saattaa olla aika kaukana minusta, niin se tulee luo, kun olen kovasti kehunut sitä, kun se pisuu tai kakkii. Eli "hyvä koira" tarkoittaa, että nyt voin saada namia, jos menen emännän luo. Mutta eihän naksutin paljon maksa ja jos siitä apua on, niin miksikäs ei sitäkin voisi kokeilla.

Matkakuvia

Emännän villatakki kulkee mukana turvallisena makuualustana.


Kohtaaminen!


Vauhtia riittää!


Täältä löytyy jotain mielenkiintoista...


...ja täältä.


Ja taasko minua kuvataan.


Marjapensaslumivuoristossa.

Menomatka autossa oli yhtä kitinää ja vikinää ja välillä vähän äänekkäämpääkin ääntelehtimistä. Ei ollut Incalla kivaa. Tulomatka sen sijaan sujui jo kuin vanhalla tekijällä, mutta Inca olikin uninen ja nukkui suurimman osan ajasta, mitä välillä nousi vähän vikisemään. Ajomatka suuntaansa kesti semmoisen puolisen tuntia.

Ja Incahan kotiutui uuteen paikkaan hyvin. Nukkumapaikka löytyi eteisen lattialta heti ja kaikkeen varautunut emäntä raahasi tietenkin villatakkinsa mukaan, että Incalla oli kotoisaa nukkua.

Kissojen ja koiran kohtaaminen sujui hyvin sikäli, että se sujui rauhallisesti ilman kahakoita. Kissat suhtautuivat hyvin epäluuloisesti ja varautuneesti tulokkaaseen. Ne olivat selvästi otettuja siitä, että tuommoinen koiraotus oli tullut häiritsemään heidän kissanpäiviään.

Inca olisi tehnyt tuttavuutta niin kuin se tekee kaikkien kanssa, mutta vielä toistaiseksi ei kissoista ollut leikkikaveriksi. Pienellä murinalla ja sähinällä sen sijaan yritettiin kertoa koiralle, että se tunkee liian lähelle. Inca ei ymmärrä "kissaa", kissat ehkä ymmärtävät paremmin "koiraa", kun ovat jo vanhempia. Ne tietävät jo, mikä koira on. Inca vasta ihmettelee, että mitä kaikkea maailmasta löytyykään.

Pihalla oli kiva kirmata ja kävimme myös vähän kävelyllä lähistöllä nuuskuttelemassa uusia hajuja. Pisureissut omakotitalossa käyvät pikkuisen näppärämmin kuin kerrostalossa, eikä Inca pisunut kuin kerran sisälle ja sekin aivan aluksi, vaikka oli juuri pisunut ulos. Ehkä sillä oli vähän jännittävää tai sitten sen piti merkata reviiriään.

Niin, ja parasta, mitä Inca ikinä kuvitella saattaa, on kissanruuat, sekä kissannappulat että latzit! Niitä koira ostaisi! Oli ihan vaikea saada Inca pysymään pois niitten ruokakeppujen kimpusta, mutta onneksi ne voi nostaa pöydälle ja silti ne ovat kissojen ulottuvilla.

Mutta matka meni hyvin ja Incan maailma avartui paljon.

Hoitotoimia

Kynnet leikkasin ja puhdistin korvat, mutta en vielä nyppinyt niitä.

Yritin ensin suorittaa kynsienleikkuun siten, että istun lattialla ja pidän Incan tiukasti otteessani ja leikkaan kynnet. Vaan tämä rimpula ei suostu ainakaan hyvällä sen vertaa olemaan aloillaan eikä pysymään otteessa, että kynsien lähellekään pääsisi. Yritin muutaman kerran sitkeästi, mutta vastarinta oli sitä luokkkaa, että leikkuusta ei sillä tavalla olisi tullut mitään. Luovutin.

Myöhemmin leikimme leikkiä, jossa semmoisen kuutiohökötyksen sisään laitetaan leluja ja niitä koiran sitten pitää yrittää saada sieltä pois. Laitoin sinne herkkukengän ja autoin Incaa aina sen verran, että se sai lelut ja herkut sieltä pois. Sitten lopetettiin leikki, kun Inca alkoi jyystää kenkää. Inca lötkötteli kenkänsä kimpussa ja minä ensin pitelin tassuja ja kynsiä, sitten otin sakset ja leikkasin kynnet pikku hiljaa. Eihän se kerralla mennyt siinä mielessä, että Inca olisi koko ajan ollut samassa paikassa, mutta annoin sen vaihtaa paikkaa ja jatkaa kengän jyystämistä ja lopulta kai kaikki kynnet tuli leikattua. Eipä tuo tuossa tilanteessa laitannut hanttiin ollenkaan. Tätä harjoitusta jatketaan pian uudestaan, koska leikkasin vaan ihan pienet millin palat pois, enempää en uskaltanut leikata, kun en oikein tiedä, missä verisuonet menevät tarkalleen.

Ja samaan syssyyn puhdistin vielä korvat korvienpuhdistusaineella. Ainetta piti tiputtaa korvakäytävään, mutta en kovin hyvin saanut sitä tiputettua. Puhdistusaineeseen kostutetulla vanutupolla puhdistin korvista möhnät ja sen sain suht hyvin tehtyä. Seuraava operaation on karvojen nyppiminen korvista.

Aamulla totutin Incaa myös turvavaljaisiin. Laitoin ne päälle ja siitähän Inca ei tykännyt ollenkaan. Oli selvästi mötreillään, vikisi, eikä tullut edes kutsusta luo, vaan tapitti minua ja varmaan ajatteli, että tämmöisen kapistuksen laitoit päälleni ja vielä kuvittelet, että tulen luoksesi herkkujen perässä. En takuulla tule. No kun menin tarpeeksi lähelle, niin nakinpalojen perään sentään kurkotti kaula pitkänä. Vähän aikaa annoin valjaitten olla ja sitten vapautin Incan kärsimyksestä. Palkkioksi oli lisää nakinpaloja.

Tänään menemme vähän pitemmälle autoreissulle ja Incan olisi tarkoitus olla valjaissa autossa, mutta saapi nähdä, miten tämä suunnitelmani onnistuu. Inca pääsee tutustumaan kissaeläimiin, vaikka voi käydä niin, että kissat kaikkoavat sen siliän tien, kun hoksaavat, että koira tulee visiitille. No, Incalla on kumminkin jännää, kun pääsee tutustumaan ihan uuteen paikkaan.

Tules Inca katsomaan koskea!

Tämä kurja emäntä sai taas päähänsä kiusata pientä viatonta koiranpentua. Nyt oli vuorossa bussimatka Halistenkoskelle. Inca vaan ei tainnyt tykätä koko reissusta vikinästä ja tärinästä päätellen. Vaikka perillä sai nakkia ja namia.

Vikinä alkoi heti kun menimme bussiin ja sitä jatkui koko reissun ajan enemmän tai vähemmän. Ulkona oli ajoittain sentään jotain, mikä sai vikinän vaimenemaan, mutta noin periaatteessa stressaava reissu se taas oli.

Bussimatka kesti semmoiset reilu viisi minuuttia ja perillä odottivat tietenkin aivan tuntemattomat maisemat, hajut ja äänet. Oli liikenteen vilinää. Oli kosken pauhua. Hajuista en osaa sanoa mitään. Käveltiin silloilla ja sillan ali, käytiin kosken partaalla katsomassa vettä ja kuunneltiin ja katseltiin kosken pauhua.

Minäkin siellä puhun Incalle kuin ihmiselle, että tules Inca katsomaan koskea. No tulihan se tietenkin, kun remmissä oli. Varmaankin ajatteli mielessään, että EVVK, miksi minut raahataan tänne, kotona ja kotinurkilla on paljon kivempaa! Inca kait soittaisi auttavaan puhelimeen, jos osaisi, että tämmöinen eläinrääkkäys lopetettaisiin. Ainoa tosi kiinnostava juttu, mitä reissulta löytyi, olivat ihmisten heittämät roskat. Niitä sain muutamaan kertaan tonkia pois Incan suusta ja yrittää pitää sitä erossa kiehtovista oranssinvärisistä paperiserveteistä ja muusta yhtä ihanasta. Meillä ei nuo maut oikein mene yksiin:)

Nyt Inca nukkuu uupuneena.

Itsekin tässä pitää jotenkin vaan uskoa, että aikaa myöten Inca tottuu näihin "rääkkäysreissuihin" ja että niistä saattaa tulla jopa odotettua vaihtelua koiranelämään. Nyt vaan tuntuu pahalta tuommoinen kiusaaminen. Onhan Inca tottunut näihin kotiympyröihinkin, joissa se aluksi vikisi ja oli peloissaan. Eipä enää hississä vikisytä, vaan sinne mennään oikein reippaasti. Ehkä sama logiikka pätee bussi- ym. kamaluuksiin.

Suosikki nukkumapaikka

Taitavat olla turhia kaikki hienot koiranpedit, kun Inca ainakin mieluusti nukkuu emännän villatakin päällä, joka on eteisen lattialla. Siinä Inca nukkuu päiväuniaan usein olin sitten kotona tai pois kotoa. Se on keskeinen paikka ja siitä voi toisella silmällä seurailla, missä olen ja minne olen menossa. En pääse vaivihkaa minnekään.

Tämä ilta on ollut harvinaisen rauhallinen, mutta se johtuu varmaan siitä, että Inca ja Inez ovat riehuneet tänään kaksi kertaa ulkona oikein kunnolla, mikä näin sivustakatsojan mielestä on vallan hurjaa touhua. On energiat Incalla nyt vähissä, eikä sen ole tarvinnut kuvitella minun olevan sen pentukaveri, johon se voi purkaa riehumisvimmaansa.

Kiva leikki

Paras leikki ikinä on, kun emäntä moppaa minun pisulätäköitäni lattialta! Siksi en juurikaan pisu matoille, moppi on tosi kiva etenkin, kun emäntä yrittää estää minua tarrautumasta moppiin. Olen aika hyvä siinä!

Kevätpäivä

Eilisen lumipyryn jälkeen on meillä nyt kaunis aurinkoinen kevätpäivä. Silmiä häikäisee, mutta yritetään kestää!

Ristiin rastiin remmissä

Inca on ilmeisesti saanut tarpeekseen pisupellosta, koska tänään se on tykännyt mennä remmissä ristiin rastiin ja sinne tänne. Oikein innolla ja määrätietoisen oloisesti se on vienyt minua eri puolille, mutta kuitenkin kodin lähialueille tutustumisretkille. Jopa tämän kerrostalon alakerrassa se haisteli nurkkia ja ovia ja kiipesi portaat ensimmäiseen kerrokseen ja takaisin alas. Tämmöistä rohkeutta ei meillä vielä ole koettukaan!

"Ulos" ja "koti" ovat sanoja, jotka Inca jo "ymmärtää". Kun sanon, että mennään ulos, Inca suunnistaa eteiseen oven eteen. Mutta pisua ei saa sanoa vahingossakaan sisällä, kun siitä sanasta voi lätäkkö lorahtaa lattialle. Niin kävi eilen ihan ovensuussa, kun olimme juuri aikeissa mennä ulos. En siis sano, että mennään ulos pisulle, vaan sanon, että mennään ulos. Ulkona tuota pisua olen hokenut, niin toki se tietää, mitä siltä odotan. Ja kun olemme ulkona ja sanon koti, niin Inca tietää, että nyt lähdetään kotiin.

Turhan paljon sille tulee höpötettyä kaikkea turhaa, kun ei koira ihmisen puhetta ymmärrä. Mutta ehkä Incasta on kumminkin mukavaa, kun joku juttelee sille, vaikka ei samaa kieltä puhutakaan. Ja minusta on kiva jutella, sillä olisihan se tylsää, jos töksäyttelisin vain milloin ulos, milloin istu, milloin ei ja niin edelleen. Ei sitten olisi koiraa kannattanut hankkiakaan. Ja sitä paitsi Inca kyllä kuuntelee tarkkaavaisesti, kun sillä päällä on.

Iltaisin se on tosi villillä päällä, silloin sitä ei pitele mikään. Tuota kestää parisen tuntia, jonka jälkeen Inca on aivan uupunut. Nytkin se nukkuu, kun ensin aikansa riehui kuin pieni pyörremyrsky. Pitää kumminkin meidän mennä vielä iltapisuille ennen varsinaisia yöunia.

Kynsien leikkuuta

Nyt olen sitäkin harjoitellut ja harjoittelen taas lisää sopivan hetken tullessa. Vasemman tassun kynnenpäistä leikkasin pienen, ehkä millin palan pois, kun Inca nukkui ja oli uninen eli rauhallinen. Toki se siihen puuhaan havahtui, mutta ei mitenkään estellyt leikkuuhommia. Näytin sille mallia eilen illalla, kun leikkasin omia kynsiäni :) Incahan oli kovin kiinnostunut tuosta puuhasta ja melkein esti koko leikkuun.

Annan sen taas rauhoittua ja nukahtaa, en vaivaa pientä moisella kynsienleikkuulla kerralla liikaa (tai en stressaa itseäni kerralla liikaa). Mutta hyvin kynnet napsahtivat Fiskarsin kynsisaksilla ja kun koira vaan on rauhallinen, niin ei se vaikeaa ole. Hankalinta kai saada koira psysymään rauhallisena. Mutta hitaasti ja ajan kanssa hyvää tulee ja hoidamme mani- ja pedikyyrit hienosti meidän omassa koirakauneushoitolassa!

Koulutusta

Palattiin yöllä vanhaan nukkumajärjestykseen! Inca meni jo valmiiksi sänkyyn valitsemaan hyvän nukkumapaikan, kun minä vielä istuskelin sängyn vieressä tietokoneella. Aamulla oli herätys kuudenaikoihin ja heti menimme haistelemaan raikasta ulkoilmaa. Inca tosin haistelee maata ja sen raikkaudesta en mene vannomaan.

Eilen opettelimme, mitä tarkoittaa "maa". Inca oli melkoisen villillä päällä illalla, kuten sillä on tapana ja ajattelin, että rauhoitetaanpa sitä nyt uudella käskyllä. Ensin komensin Incan istumaan, mutta en antanutkaan namia vaan vein sitä alemmas kohti lattiaa. Heti kun Inca hoksasi mennä maahan namin perään, sanoin "maa" ja annoin namin ja kehuin. Muutama kerta sitä veivattiin, kun Inca istui ja ihmetteli, että miksi tässä nyt pitää luikerrella namin perään. Mutta luulenpa vaan, että kun tänään yritämme temppua uudestaan, se onnistuu jo hyvin.

Tuollaiset opit menevät hyvinkin nopeasti perille, mutta puremisen ja housuissa roikkumisen kitkeminen on paljon vaikeampaa. Incan pitää tajuta, että en ole sen pentukaveri ja että pureminen sattuu. Suihkupullosta on tähän mennessä löytynyt paras apu yhdistettynä "ei" sanaan. Vielä tosin on Incalla hakusessa, että onko tuo emäntä nyt tosissaan vai leikitäänkö me kivaa leikkiä.

Iltapisuilla Inca näki ensimmäisen kerran hälytysajossa olevan ajoneuvon. Piipaa-ääniä ollaan kyllä kuultu etäältä. Piipaa-auton näkeminen herätti Incassa levottomuutta eikä se oikein tiennyt, miten siihen pitää reagoida. Inca lähti juoksemaan pisupellolla ehkä mielessä koti, mutta kääntyi heti tulemaan, kun kutsuin sitä. Ja autokin oli jo nopeasti kadonnut näköpiiristä. Aika kaukana se piipaa-auto meni, mutta oli se kumminkin outo uusi tuttavuus. Tuo luoksetulo on kyllä todella tärkeä opettaa heti pennulle ja harjoitella sitä mitä erilaisimmissa tilanteissa, jos antaa olla koiran yhtäänkään vapaana. Joka kerta, kun kutsun Incan luo, se saa namia ja paljon kehuja. En siis kutsu sitä ilman palkkiota koskaan, kun minun on yritettävä varmistaa, että kutsuni merkitsee aina ja kaikissa tilanteissa jotain tosi kivaa.

Remmilenkkeilyäkin harjoiteltiin eilen oikein kunnolla. Metsäpoluilla se sujuu paremmin kuin kävelyteillä (tai pihateillä yms.), jotka ovat leveämpiä ja joissa liikkuu ihmisiä, pyöräilijöitä, koiria ja muuta. Eihän täällä mitään kaupungin vilinää ole, mutta tosi tarkkana saa olla, että Inca ei poukkoille jonkun pyöräilijän eteen esimerkiksi. Vierellä kulkeminen onnistuu vähän kerrallaan ("mennään" ja namia muutaman metrin jälkeen, Inca tapittaa minua ja kävelee vierellä). Kapealla polulla ei häiritseviä ärsykkeitä ole niin paljon, eikä siinä voi samalla lailla poukkoilla sinne tänne kun kävelyteillä (etenkin kun hanki eilen upotti), vaan Inca yleensä kävelee ihan rauhassa nuuskutellen niin kauan, että suunta on kotiin (oletettavasti). Silloin alkaa vetäminen.

Jännä nähdä sitten, kun menemme pentukurssille, miten siellä koiraa koulutetaan, nämä minun koulukseni ovat kirjoista opittuja juttuja lähinnä ja oman (kyseenalaisen) järjen käyttöä, kun ei parempaakaan tietoa ole. Ensi viikonloppuna olemme menossa pentutemmellykseen (ehkä) ja siellä temmellyksen lisäksi opetellaan vähän noita tarpeellisia asioita. Minä sitä koulutusta tässä tarvitsenkin, ei Inca.

Jaaninojaa ihmetellään

Eilen Jaaninoja ei ollut kuin paikoin sula, mutta nyt se virtasi valtoimenaan. Siinä olikin Incalla ihmettelemistä, hanki vain oli sen verran upottavaa, että lähempää tuttavuutta ei vielä päässyt tekemään.

Yritettiin taas poseerata

Kamera on niin kiinnostava kapistus, että Inca ei meinaa pysyä paikoillaan ollenkaan. "Istu" ja namipala suuhun, se auttaa siksi hetkeksi, kun Inca mussuttaa namiaan.

Ulkoilua yöllä ja päivällä

Illalla Inca päätti nukkua yön eteisen lattialla. Se ei kai havahtunut edes siihen, että sammuttelin valot ja menin sänkyyn. Neljän aikaan eteisestä kuului jotain kahinoita ja tuhinoita. Vein Incan ulos, mutta eipä sillä pisuhätä ollut. Pienet kakat tuli. No, sitten takaisin sisälle ja jatkettiin unia sängyssä.

Aamulla totesin, että olohuoneen lattialla oli ainakin litran lätäkkö, vähän vaan liioittellen, mutta onneksi ei sentään maton päälle ollut pissinyt. Eli Inca oli käynyt pisuilla ja mennyt takaisin eteiseen ja ehkä se olisi siellä nukkunutkin, jos en olisi lähtenyt kiikuttamaan sitä ulos. Vähän ihmeissään se olikin, että mitä ulkona keskellä yötä tehdään. Kuunneltiin mustarastaan laulua:)

Mutta sänkyyn ei onneksi ole litran lätäkköä tullut, ehkä se on sellainen pesäpaikka, jota Inca ei halua liata.

Ulkoilureissuille Inca lähtee mielellään. Avaan välioven ja Inca tulee valmiiksi siihen odottamaan, että nyt lähdetään ja kun avaan oven rappukäytävään, niin sinne se lähtee ihan innolla. Välillä kai kuvittelen, että Inca osaa pyytää jo ulos, kun se toisinaan inisee ja vikisee siihen malliin, että se haluaa kertoa minulle jotain. Mutta tosiaan taidan kuvitella vaan. Minulla ei ole harmainta hajua, milloin koira oppii pyytämään ulos.

Olen alkanut käyttää enemmän talutinta pisureissuillakin, koska Inca ei enää kauheasti välitä olla sylissä. On helpompaa laittaa se remmiin ja antaa sen itse kävellä, kuin pitää rimpuilevaa koiraa sylissä. Etenkin jos törmäämme matkalle ihmisiin, niin Incahan villiintyy niin, että se yrittää tehdä kaikkensa, jotta se pääsisi ihmisten paijattavaksi ja minä pentele pidän sitä tiukasti sylissä. Tahtojen taistelua. Kasvaa ja voimistuu tuo semmoista vauhtia, että jään kohta toiseksi! Pisupellolla se toki juoksentelee vapaana.

Eilen teimme jo aika "pitkän" lenkin tuolla isommassa metsässä tai olimme ainakin kauempana kuin koskaan aiemmin. Hiljalleen laajennamme meidän reviiriä nyt, kun ilmatkin ovat suotuisia ulkoilulle. Hihnakävelyä pitäisi kovasti harjoitella, mutta aika vähiin se jää, kun olemme usein sellaisissa paikoissa, että Inca voi juosta vapaana. Ja mielelläni annan sen olla vapaana aina kun mahdollista, mutta silloin ei tietenkään opi hihnakävelyä. Ja nyt kun tiet ovat sulia, niin Incahan ei tahdo eteenpäin päästä, kun se koko ajan yrittää syödä kiviä! Kauhea vimma niihin kiviinkin ja muuhun multaan ja hiekkaan sillä on. Luulisi sen jo oppineen, että kivet ovat huonosti sulavaa ruokaa, eikä niitä ole kiva oksennella. Taitavat olla varsinaisia namipaloja Incan mielestä.

Kaksi viikkoa

Inca on ollut kotona nyt kaksi viikkoa. Aika on hujahtanut, mutta niinhän se hujahtaa aina. Tuntuu kuitenkin kovin kaukaiselta se aika, jolloin minulla ei ollut koiraa. Incahan on ollut täällä aina, siitä on tullut merkittävä osa minun elämääni, enkä vaihtaisi enää takaisin koirattomaan elämään.

Onhan tässä kaikenlaista pikku puuhaa, kuten lätäköitten siivoamista (usein toistuvista pisureissuista huolimatta), jatkuvia ulkoilutuskeikkoja, opettamista kunnon koiran tavoille ja muuta sellaista, mutta ne kuuluvat asiaan. Välillä ihmettelen, miten nopeasti koira oppii uusia asioita tai tapoja ja toisaalta sitten välillä ihmettelen, miksi se ei tunnu oppivan jotain toisia asioita, joita sille opetan, kuten että lahkeissa roikkuminen tai pureminen on kiellettyä.

Ei-sanan merkitystä harjoitellaan ahkerasti ja sitkeästi. Kyllä välinpitämättömäksi heittäytyminen ja laskeminen viiteen, kymmeneen tai viiteentoista auttaa, toisinaan paremmin, toisinaan huonommin. Riippuu vähän Incan vireys- ja villiysasteesta.

Ja sitä ihmettelen, että Inca nukkuu yön ilman pisureissuja tai sänkyyn pissaamista. Jokainen yö on suunnilleen seitsemän tunnin pituinen, vähän vaihtelee, ja tuon ajan Inca todennäköisesti nukkuu. Mihinkään se ei sängystä ole kesken yötä lähtenyt. Aamulla nostan sen alas ja sitten "syöksymme" ulos.

Nykyisin Inca on pisureissuilla jo hissin lattialla, eikä mitenkään enää arastele hissiä. Meidän hissi on vaan sellainen vanha hissi, joka ei ole turvallinen kenellekään. Pitää huolehtia, että Inca on hissin takaosassa, ei oven lähellä. Harjoitellaan siis istumista hissimatkan ajan.

Ja eilen tuli tieto, että olen virallisesti Incan omistaja, tiedot ovat siis päivitetty kennelliiton tiedostoihin.

Eilen madotin Incan myös, kun se syö aika paljon jauhelihamössöä. Hyvin Inca pureskeli Flubenol-tabletin neljännekset, kaksi kappaletta. Yksi neljännes on 2,5 painokiloa kohti. Seuraava madotus ennen rokotusta. Merkkaan nuo paperille ylös, että muistan koska mitäkin on tehty. Ovat nämä tärkeät tiedot tuossa pentukansiossa.

Mutta kaiken kaikkiaan nämä kaksi viikkoa ovat sujuneet hyvin ja paremmin kuin osasin ajatella. Minulla kun ei ole aiempaa koiranpentukokemusta, niin olo oli epävarma, että mitä tästä mahtaa tulla. Edessä voi toki olla mitä yllätyksiä vaan, mutta koko ajan minäkin opin paremmin käsittelemään Incaa ja "lukemaan" sitä.

Usein Inca istuu lattialla ja katselee pää kallellaan minua, kun puhuin sille. Aivan kun se yrittäisi kovasti ymmärtää, mitä sanottavaa minulla on. Se on aika hellyttävää.

Hyppy sohvalle!

Inca taisi itsekin hämmästyä, että ohhoh, miten tässä näin kävi! Ensimmäisen kerran se hyppäsi sohvalle, vaikka yritystä on kyllä ollut monta kertaa.


Aikansa annoin sen katsella ja ihmetellä saavutustaan, mutta sitten sovimme, että sohvalle ei hypätä. Saa nähdä, kauanko tämä päätökseni pitää.


Pallon Inca on osannut hakea jo monta päivää ja se onkin tosi kiva leikki. Palloa heitetään ja haetaan vaan se kolme kertaa kerrallaan ja sitten puuhaillaan muuta.

Hauskaa on!

Kaverukset peuhaamassa pisupellolla. Kippurahäntäinen on Inca, kaveri on tietenkin naapurin Inez.

Juna-asemalla

Tänään tämä kurja emäntä sai päähänsä raahata pienen viattoman pennun niinkin kamalaan paikkaan kuin juna-asemalle. Muka junia katselemaan! Mikä kärsimys!

Niinpä niin Incaseni.

Incalla oli tosiaan koettelemusten aamupäivä ja nyt se nukkuukin ilmeisesti lopen uupuneena. Ensin mentiin henkilöautoon ja ajeltiin Kupittaan asemalle. Inca pieni vikisi ja tärisi koko matkan, että ettekö te typerykset ymmärrä, että tämä ei ole yhtään kivaa. Mutta mikään ei auttanut. Tämä oli toinen kerta kun Inca oli henkilöautossa, kotiinhakureissun jälkeen ei sen ole tarvinnut mennä moiseen kapistukseen. No, matka ei ollut pitkä, siinä pari kolme kilometriä ehkä. Mutta sekin tuntui kai liian pitkältä.

Ja sitten heti perään, kun oltiin päästy autosta pois, oltiin jossain aivan oudossa ympäristössä. Vikinä kuitenkin loppui, kun päästiin ulos. Mutta se alkoi uudelleen, kun mentiin sisään asemarakennukseen, eikä se loppunut koko aikana, joka asemalla vietettiin.

Kaiken muun kummallisuuden lisäksi Inca näki tietenkin myös junan. Turvallisesti toki sylissä katsellen ja vikisten. On siinä nyt pohtimista pienellä, että mikä sekin vekotin oli.

Kotimatka autossa sujui jo hiljaisemmin ja rauhallisemmin, mutta juna-asemajärkytyksen jälkeen auto olikin jo turvallinen ympäristö.

Kaiken päätteeksi Inca pääsi juoksentelemaan vapaana pellolla, että ehkä se ja pienet nakinpalat, joita minulla oli matkassa mukana, hiukan helpottivat koettelemusta.

Ympärillä olevat ihmiset kai ajattelivat, että miksi ihmeessä tuon pienen koiranpennun vikisemään asemalle. No siksi ihmeessä, että se oppii sietämään erilaisia ympäristöjä ja luottamaan minuun, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka mennään välillä kummallisiin paikkoihin.

Ja aika rauhassa tässä muuten ollaan oltukin, pyöritty kotinurkissa vaan Musti ja Mirri reissun jälkeen.

Mutta hädin tuskin olimme päässeet asemalle, kun eräs nainen kysyi, että onko tämä espanjanvesikoira. Hänellä oli lagotto, mutta kertoi harkitsevansa espanjanvesikoiraa, kun tuo hänen koiransa oli jo vanha ja kai vähän sairaskin. Siinä sitten rupattelimme aikamme näitä koira-asioita minäkin kuin vanhan tekijän kokemuksella:) Vaan eipä sitä ulkopuolinen tiedäkään, että Inca on ensimmäinen koirani.

Incan "peti"

Näin meillä nukutaan. Yön aikana Inca saattaa nukkua missä kohtaa "petiään" vaan, vaihdetaan välillä paikkoja - tai minä vaihdan paikkaa sen mukaan, missä Inca haluaa nukkua:) Ihmeesti noin pienikin koira vie tilaa, joten saa nähdä, nukunko minä lattialla sitten, kun Inca on kymmenen kiloa painavampi! Eilen vaaka näytti tasan neljä kiloa.

Onk' se tyttö?

Näin paljon en ole koskaan ennen puhunut ihmisten kanssa kuin nykyisin puhun. Ja tämä johtuu tietysti Incasta. Ihan tuntemattomatkin ihmiset kyselevät ja kommentoivat kuka mitäkin ja jotkut rapsuttavat ja siluttavat Incaa.

Tämän talon asukkaat ovat kyselleet, olenko ottanut koiran ja sitä ovat myös kyselleet, että tiedänkö, että naapurissani on samanlainen pentu :) Ovat varmaan ihmeissään, että minulla on koira, kun ennen ei ole ollut ja ihmettelemistä riittää siinäkin, että kaksi samanlaista pentua ilmestyy näkösälle samoihin aikoihin. No nyt alkavat jo olla kärryillä, kun alvariinsa ajelemme hissillä ylös ja alas pennut sylissä.

Inca tekisi kaikkien kanssa tuttavuutta suurella innolla. Remmilenkistäkään ei tahdo tulla mitään, kun Inca yrittää päästä jokaisen ihmisen tykö, joka vain näköpiirissä on.

Tänään yksi alueen koiraihminen oli koiransa kanssa ulkona ja kun tiemme ristesivät, hän kysyi, onk se tyttö. No onhan se. Hän päätteli sukupuolen punaisesta taluttimesta:) Ja sitten vaihdettiin muutama sana, kuten minkä rotuinen ja ikäinen Inca on ja että hänen "vanha rouvansa" ei oikein tykkää koiravauvoista. Inca olisi kovasti tehnyt tuttavuutta molempien kanssa, mutta eihän se aina käy.

Siinä sitä on emännällä tekemistä saada Inca pysymään aisoissa, ettei se tee tuttavuutta yli-innokkaana kaikkien kanssa, kun kaikki eivät todellakaan ole innostuneita koirista. Mitä tietenkään en voi nyt ymmärtää :) Mutta toki minä ymmärrän, kun en itsekään ennen ollut innostunut koirista, enkä halunnut tehdä niitten kanssa sen lähempää tuttavuutta.

Vaan nyt ovat ajat toiset! Miten se menikään se Flora-mainos? Mitä meillä syötiin ennen kun ei ollut Floraa? Mitä minä tein ennen kun ei ollut Incaa? Hmmm.

Niin ja Ilkka valisti minua, että koiran tulo kotiin ei sitten muuta elämää, että elämä jatkuu entisellään. Katuosoite on tosiaan vielä sama, mutta muutoin entisestä ei ole paljoa jäljellä. Niin päiväjärjestys kuin rutiinitkin ovat menneet uusiksi, mutta se on pelkästään mukavaa. Inca on minun elämäni sisällöntuottaja:) Jos olisin halunnut jatkaa entiseen malliin, olisi Inca nyt jonkun toisen koira. Vaan onnekseni ei ole!

Herkkuluu

Sen verran Inca eilen kalusi kaikkea mahdollista, että annoin sille herkkuluun, joka olikin tosi maukas ja tyydytti kalumistarpeen pitkäksi aikaa.

Inca ja minä :)

Aika hyvä kuva, kun valokuvaaja ei ole iällä pilattu, eikä aiempaa kuvauskokemusta hänellä ole. Pääkin parahiksi jäänyt kuvan ulkopuolelle, en ole kuvaa millään lailla rajannut :)

Incalla oli sellainen vilinä ja vilske iltapäivä ja ilta, että virtaa riitti kuin pienessä kylässä! Nyt nukkuu, mutta vielä pitää mennä pisuille ennen kuin painumme pehkuihin.

Uusia saavutuksia

Eilen, kun lähdimme remmilenkille, Inca asteli kuin vanha tekijä rappukäytävään ja tepasteli hissille. Hissiin ei sentään vielä uskaltanut tepastella, vaan sylissä oli turvallisempi olla. Mutta takaisin tullessa rohkeutta oli jo sen verran, että silloin hissinlattia ei enää näyttänyt pelottavalta ja Inca uskalsi kuin uskalsikin ajella ylös ilman sylissäolon turvaa.

Parveke, kylpyhuone ja vessa ovat myös tulleet niin tutuiksi, että niihin Inca menee jo reippaasti.

Yksinolo sujuu hyvin. Kauppareissulta kun tulin, Inca nousi unisena ylös minun verskahousujeni päältä ja meni kohta takaisin jatkamaan unia samaan paikkaan, kun en mitenkään reagoinut Incaan. Lähtiessä jätän herkkutikun ja se on aina syöty, kun tulen takaisin.

Ja sitten Inca vissiin lukee salaa, mitä kirjoittelen tänne, kun eilen Inca ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostuksensa sähköjohtoja kohtaan. Eilenhän juuri pääsin kehumasta, että niitä ei ole vielä erityisemmin huomioitu. No, tuo kiinnostus on ollut vielä vähäistä, mutta usemman kerran Inca on kulkenut seinien vieriä, siellä missä johtoja on. Onneksi johdot ovat saaneet olla rauhassa. Mutta olenkin houkutellut Incan leikkimään, että se ei ole ehtinyt toteuttaa aikeitaan, jos niitä on ollut.

Ulkona on ollut niin kylmä yö, että aamulla Inca oikein kauhistui ja jähmettyi paikalleen, että mihin kamaliin arktisiin olosuhteisiin sen vein. Saman tien lähdettiin takaisin sisälle. Vieläkin on niin kylmä, että juuri ja juuri Inca hoitaa vessa-asiansa ja sitten jo pienet tassut alkavat palella. Toinen takajalka ilmassa, ymmärrä nyt hyvä emäntä, että minua paleltaa näillä vessareissuilla. Kyllähän minä ymmärrän.

Kaikki pennut ovat kotiutuneet!

Tänään lähti pentulan viimeinenkin pentu omaan kotiin. Tuli kasvattajalta viesti, että hiljaista on ja ikävä on heillä pentuja jo. Asioilla tuppaa olemaan aina useampia puolia, toisaalta on varmasti helpottavaa kun "villikoiralauma" on hajaantunut eri puolille Suomea, ja toisaalta taas pitkän penturupeaman jälkeen tuntuu oudolta ja tyhjältä, jotain oleellista puuttuu nyt.

Inca & emäntä kiittävät Liisaa ja Ilkkaa! On ollut hienoa aikaa aina ensimmäisestä tapaamisesta lähtien ja näin ensimmäisen koiran omistajana olo on turvallinen, kun tiedän, että apu on puhelinsoiton päässä, jos ja kun apua ja neuvoja tarvitsen. Ja niitähän tarvitaan aina...

Lisäsin linkkilistaan Ressun blogin (oskupoika). Ressu on siis Incan veli.

Ruokahalua on

Inca syö neljä kertaa päivässä ja yleensä hyvällä ruokahalulla joka kerta. Mielestäni Inca onkin kasvanut, voimistunut tai jäntevöitynyt (ehkä kaikkia noita) viikossa selvästi. Nappulat tekevät kauppansa ja riisi-ohra-jauheliha-piimä-nappulamössö taitaa olla suosikki siitä päätelleen, että koko kipollinen menee yleensä hanakasti alas.

Olemme alkaneet opetella istumista ennen ruokailua, jotta Inca oppii hyvät pöytätävat. Inca on aina kovasti innoissaan, kun ruokaa alkaa olla hajupiirissä ja ehkä näköpiirissäkin, kai minä puuhailen siihen malliin, että Inca hoksaa ruoka-ajan olevan käsillä. Ja tuo innokkuus on sitten hyppimistä, että mitäs siinä vitkastelet, ruokaa mulle ja heti!

Mutta äkkiä menee oppi perille ja Inca on jo tajunnut, että ruoka taitaakin tulla vikkelämmin, kun tekee noita hulluja temppuja, joita emäntä on saanut päähänsä vaatia.

Vaan maistuu Incalle kaikki muukin. Pikkukivet, kuivat lehdet, puunkuoret, kuivat heinät, neulaset ym. mukava, jota maassa on. Muutama yö sitten ihmettelin, että mitä ovat ne tummat pienet möykyt, joita Inca oksensi. Ne olivat pikkukiviä. Viime yönä olivat vuorossa kuivat lehdet ja heinät ja muutama neulasentapainen. Huonosti sulavaa ruokaa, mutta niitä pitää vaan tonkia ja maistella. Ei auta emännän estoyritykset.


Emäntä on kiva jättäessään verskahousunsa lattialle, kun jättää minut yksin. On turvallisemman oloista nukkua niitten päällä ja odotella emännän paluuta.

Hyvin yksinolo sujuu sillä tavoin, että Inca on missä haluaa, eikä portin takana. Sitä en ole enää edes yrittänyt ottaa käyttöön, mutta voihan siihen alkaa totuttaa, kun se tuli hankittua. Olen ollut vaan lyhyitä aikoja pois, sellaisia reilun puolen tunnin kauppareissuja lähinnä, että en vielä tiedä, mitä tapahtuu, jos olen pitemmän aikaa pois. Sellaista tarvetta ei ole tullut, mutta ehkä on syytä alkaa totuttaa siihen, että voin olla pois vaikka kaksi tuntia. No Inca ei ymmärrä kelloa, mutta kai se jotenkin tajuaa, että nyt emäntä kuppaa jossain ihan liian kauan. Eniten mietityttävät kaikki sähköjohdot, mutta niitten olemassaoloa Inca ei ole vielä erityisemmin noteerannut.

Viili villiinnyttää

Viili on niin suurta herkkua, että se suorastaan villiinnyttää Incan. Harmi, että emäntä antaa vaan muutaman pikkulusikallisen ja syö itse loput. Ja lopuksi antaa sitten tyhjän purkin. Pitää repiä ilo tyhjästä purkista.


Tämmöttis on mukava lötkötellä!

Matka Mustiin ja Mirriin!

Kävimme ensimmäisellä bussireissulla. Ajelimme bussilla yhden pitkän pysäkkivälin matkalla Mustiin ja Mirriin. Takaisin tullessa oli peräti kaksi pitkää pysäkkiväliä!

Inca oli kaiketi ihmeissään, mitä nyt tapahtuu, kun suunnistimme aivan uusille urille, bussipysäkille. Mutta ihan hyvin Inca kipitti remmissä ja lopun matkaa kannoin, kun on tuo meidän pysäkki vähän kaukana. Linja-autossa Inca inisi, kuten sillä on tapana aika usein vikistä. Milloin innostuksesta (kun on haistanut esim. Iineksen hajun rappukäytävässä tai hississä), milloin taas ehkä pelosta tai arkuudesta, kun on jotain outoa tekeillä.

Mustissa ja Mirrissä kaikki sujui mallikkaasti. Inca teki tuttavuutta myyjien kanssa ja sai namipaloja :) Siellä olikin paljon herkullisia tuoksuja! Ostin turvavaljaat autoreissuja varten. Kun myyjä niitä esitteli ja mietittiin kokoa, niin Inca makasi lattialla pää kenkäni päällä. Ostin myös aktivointilelun ja vähän herkkunakerreltavaa. Kiva kun on kauppa minne koiratkin pääsevät sisälle ja vielä tässä lähellä.

Kotiin päin tullessa ja bussia odotellessa Inca ihmetteli edestakaisin meneviä kaikenkokoisia ja näköisiä autoja. Olivathan ne hieman pelottavia, mutta silti kiinnostavia.

Kun bussi toi meidät kotinurkille ja lähdimme kävelemään kotia kohti, niin Incalla oli semmoinen vauhti päällä, että hyvä kun pysyin perässä. Ja ihan oikeaan suuntaan meni koko ajan. Hyvä suuntavaisto kerrassaan. Alaovella Inca ei kumminkaan halunnutkaan sisään, vaan suunnisti meidän pisupellolle päin. No, totta kai menimme sinne vähäksi aikaa juoksentelemaan ja nauttimaan vapaudesta palkkioksi hyvin sujuneesta matkasta.

Ja sitten oli vuorossa taas portaitten kiipeämistä. Reissu kesti ehkä puolitoista tuntia ja uuvutti Incan niin, että on nukkunut jo pitkän tovin, eikä vielä näytä olevan aikeissakaan herätä.

Millainen kokemus reissu oli Incalle? Toivottavasti positiivinen, että suostuu tulemaan toistekin bussiajelulle. Sitten ajammekin hiukan kauemmas ja voimme mennä vaikka Kupittaan juna-asemalle katsomaan junia ja liukuportaita.

Lopun päivää vietämme rauhassa ja lähdemme ulkoilemaan, kunhan Inca herää.

Kokeilun tuloksia

Tulokset ovat olleet hyviä. Ilmiselvästi Incasta on mukavampaa olla vapaana kaikissa huoneissa, kun on yksinään. Ei missään vaiheessa tullut itkua. Ja kävin jopa kaupassa asti illalla. Ihan rauhallisena oli täällä, kun tulin takaisin.

Portti tulee sitten käyttöön siinä vaiheessa, kun alkaa näyttää siltä, että kotia täystuhotaan minun poissa ollessani. Ja voihan olla, että kun Inca tottuu olemaan yksin, niin ehkä sitten ei ole väliä, vaikka joutuisi olemaan kaltereitten takanakin. Aika näyttää. Pääasia tässä vaiheessa on, että yksinolo sujuu joissakin olosuhteissa.

Nyt meillä on vasta mukavia pisureissuja, kun meidän hissin moottori on rikki! Incalla sentään on sylihissi:) Päivällä hissiä huollettiin ja sen jälkeen hissi sanoi sopimuksen irti kokonaan. Iltapäivällä menimme vielä hissin kanssa alas, mutta oli siinä ja siinä, ettei jääty jonnekin kerrosten väliin. Ja itse asiassa jäätiinkin, mutta jotenkin hissi vielä valui sen verran alas, että päästiin pois. Ja semmoinen käry rappukäytävässä, että hyvä kun ei paloa sytyttänyt tuo moottori. Soitin hissihuoltoon, ja lupasivat tulla katsomaan, missä vika on. Nyt sitten kävellään niin kauan, että jostain joskus tulee uusi moottori tai että moottori korjataan.

Olimme tänään taas talojen lähellä metsäreissulla. Inca juoksee niin, että korvat vaan lepattavat. Sitten se pysähtyy aina välillä katsomaan, että no tuleekos se ihminen sieltä perästä. Ja kun se asia on varmistettu, niin taas Inca pinkaisee eteenpäin. Ja kivaa on. Meillä molemmilla.

Uusi strategiakokeilu

Kun vanhat konstit eivät näytä toimivilta, pitää kokeilla uusia. Yksinolo kaltereitten takana ei ole Incasta ollenkaan kivaa. Ja kenestä nyt olisi. Koiran kai pitää tottua mihin vaan mitä pomo määrää, mutta on liian raastavaa itkettää pientä pentua. Hellämielisyyttä, mitäpä muuta. Ehkä se on huono juttu yksinoloharjoituksissa, mutta sitten on.

Nyt alkoi kuitenkin uusi kokeilu. Menen kylppäriin, vessaan, parvekkeelle tai rappukäytävään Incan ollessa vapaana. Olen niissä muutaman minuutin näkymättömissä ja sitten tulen muina naisina takaisin Incan näköpiiriin ja puuhailen niitä näitä. Välillä laitan ulkovaatteet päälle ja sama homma. Inca ei voi tietää, minkä oven taakse menen ja kuinka kauan siellä olen. Mutta kun Inca on vapaa, ei ole kuulunut itkua, vaan Inca makaa jossain kohtaa lattialla ihan hiljaa, eikä erityisemmin reagoi menemisiini ja tulemisiini.

Seuraavaksi pidennän aikaa ja katson, mitä tapahtuu. Oletettavasti yksinolo sujuu paremmin, kun kaikki huoneet ovat Incan käytettävissä. Millaisia protesteja alkaa syntyä, sitä en voi tietää, mutta minä en kestä Incan itkemistä kaltereitten takana. Keittiö on tilava ja siellä on kaikki, mitä Inca tarvitsee, mutta tuntuuhan se ikävältä, että sinne teljetään, kun yleensä on koko reviiri käytössä.

Ensimmäiset harjoitukset olivat juuri ja näitä toistan muutaman kerran tänään. Joka päivä pitää opetella jotain uutta, kun on pienellä koiralla niin paljon kaikkea, mitä ihmiset ovat keksineet sille opettaa.

Eilen opettelimme istumista ensin viilin (namskis!) kanssa ja vähän myöhemmin myös muilla herkuilla. Vaikutti siltä, että Inca sai jujun päästä kiinni. Lopulta Inca istui ja katsoi minuun vetoavasti, että tässä minä nyt istun, kuten haluat, etkö annakaan minulle enää herkkuja.

Ei herkkuja mahan täydeltä, eikä liikaa opetusta kerrallaan. Kohtuus kaikessa.

Pisupelto

Tässä on meidän "veskikuvia". Pisupaikkoja riittää ja pellolla on hyvä juoksennella vapaana ja tutkia kaikkea kiinnostavaa. Kasvaa pellolla yksi puukin.

Päivä on ollut lämmin ja olemmekin ulkoilleet paljon. Semmoisia ehkä puolen tunnin ulkoiluja olemme tehneet ja loput ajat Inca melkein nukkuu. Kävimme myös jo lähimetsän reunamilla tutustumassa taas uuteen maastoon. Metsää ihmeellisempiä taisivat olla autot, joita meni tasaseen tahtiin tietä pitkin. Ja Inca sai myös tassutella paljaalla lumettomalla maalla :) Uusi kokemus sekin. Jaaninojan ylittävä pieni puusilta herätti selvästi epäilyjä, että mikähän tuo hökötys on. Silta on kumminkin lumipeitteinen, niin kyllähän siitä reippaasti mentiin yli, kun ensin oltiin nuuskittu vähän sillanpieliä.

Tänään olemme laajentaneet reviiriä aika paljon eri suuntiin. Tästä maailmanvalloitus alkaa!

Ulkoilemassa

Tänään käytiin lähilähimetsässä, joka on tässä ihan talojen vieressä. Varsinainen iso lähimetsä on kadun toisella puolella, mutta siellä emme ole vielä käyneet. Oli ylä- ja alamäkiä ja kaikenlaisia polkuja ja Inca sai hyvää liikuntaa.

Ulkoilureissuilla ja sisälläkin olemme leikkineet toisinaan jäljestystä. Laitan namipaloja lumeen sopivan pituisten matkojen päähän ja Inca niitä napsii yhden toisensa jälkeen. Tänään oli namipaloina jotain kaupan namipaloja, mutta lopuksi Inca sai tietenkin suurinta herkkuaan, kun oli ensin napsinut nuo muut.

Ja Incan päällä on se takki, jonka ostin. Juuri sopivan kokoinen (koko 25 cm).